Sunnuntain shoppailu asu

torstaina, syyskuuta 06, 2012

Mä olin tänä aamuna ihan kuutamolla, kun kello herätti. Olin tosi vihainen sille, kun se soitti. Miksi se lauantaina herättää jo viiden jälkeen? Töljötin hyvää biisiä soittavaa puhelinta hölmönä jonkin aikaa ja koetin palautua maanpinnalle ja järkytyksekseni vihdoin muistin, et tänään olikin torstai ja töihinhän tuo kello herättelee. Mä olen tainnut nähdä unia vapaasta koko yön, koska olin niin asennoitunut siihen. Eihän siinä kuitenkaan auttanut muu kuin nousta ylös. Voi julma maailma, peiton ulkopuolella oli niin kylmää. Silmien auki saaminenkin oli tänä aamuna jotenkin tuskallisen vaikeaa, eikä edes viileä aamulenkki avannut niitä. Lauantaimieli takoi kovaa takaraivossa. Hämmästelin aamuvirkkuja lenkkeilijöitä suu ammollani ja edelleen silmät puoliummessa. Mistä kummasta nuokin saavat energiansa? Pitänee muistaa laittaa ostoslistalle vitamiinit. Onneksi nyt jo olen selvinnyt aamuisesta episodista ja olokin on lähes pirteä. Ja ilokseni voin kertoa, että viimeiset kolme päivää päätä on särkenyt hieman vähemmän. :)

Meillä oli suunnuntaina päämääränä lähteä shoppailemaan syysvaatteita. Kyllähän Niksu sai vaatteita, housut ja paidan, mutta mä en saanut mitään. Tai siis pyykinpesuaineitahan ei lasketa. Mun mielestä on niin ihanaa mennä yhdessä shoppailemaan vaatteita, varsinkin niin, että mä saan toimia Niksun makutuomarina. Harmillisesti meidän reissulla ei nyt vaan oikein saatu niitä, mitä lähdettiin hakemaan, mutta kerkeäähän tässä vielä. Alla olevassa asussa mä siis suhailin kauppojen hyllyvälejä.


kuvat: Niksu

Jakku: Seppälä (kirpparilta)
Toppi: H&M
Housut: H&M
Kengät: Robin Hood
Laukku: H&M

Mua ei todellakaan ole tarkoitettu kameran eteen :D Mun asennot on tosi mahtavia ja julkaisukelpoisia kuvia ei oikeastaan edes ollut. Yhdessä kuvassa nauroin niin kovaa, että kaulan jänteet näytti aika rankoilta :D Kun ei osaa niin ei vaan osaa. Mutta siis asusta sen verran, että muuten mä olisin yhdistänyt ehdottomasti korkkarit tähän asuun, mutta mä en vaan jaksa kävellä niillä niin kauaa kuin on tarvis. Suosiolla siis lättäkengät jalkoihin ja menoks. Ja tuo laukku ♥ Se on vaan niin ihana. Se tulee ehdottomasti kulkemaan mun käsikynkässä paljon. Pitää kyllä ehdottomasti muistaa käyttää muitakin vähän aika sitten ostettuja laukkuja. Se omakotitalo suurella vaatehuoneella olisi pikkuhiljaa oikeesti tosi tarpeellinen :D

Kivaa lauantaita, eiku torstaita ;) Onneksi lauantaikin on ihan kohta :)

You Might Also Like

9 kommenttia

  1. Ihana asu, tosi kiva just sellainen shoppailuun sopiva :)

    Ja kivaa torstaita sinnekkin, kohta se launatai jo koittaa :)

    VastaaPoista
  2. No heipä hei kaunis!
    Voi tuota sinun tukkaasi! Minäkin haluan tuollaisen upean pitkän piiskan. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. *punastelee* Voi sua ♥
      Mä taas oon miettinyt, et josko ottaisin ja leikkaisin tämän lyhkäseks. Kuitenkaan en raaksi kun niin monta vuotta tätä on tullut kasvatettua :) Onhan sullakin aika pitkät hiukset ♥

      Poista
    2. No meikäläisen moppi on ohut liirumlaarum, sitä ei lasketa. ;)

      Poista
  3. Tyylikkäältä näyttää ja siltä että se on päällä mukavan tuntuinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Reetta ♥ Mukavuutta ehdottomasti hainkin, että kaupoilla jaksaa pyöriä ja vaatteiden sovittaminen olisi ollut helppoa. No, eipä niitä sitten tullut yhtään :D

      Poista
  4. Kiva shoppailuasu :)Eikä kyl tosiaan jaksa kaupoilla missään korkkareissa pyöriä, menee shoppailut pieleen jos alkaa kesken kaiken jalkoja särkemään :S Näitä kuvia kun katselin tajusin et mun on kyl ehkä kans saatava harmaat farkut :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana ♥ Mulla on monta kertaa mennyt shoppailut just sen takia ihan pieleen, kun korkkareissa on pitänyt lähteä. Ei vaan jaksa käppäillä ja jalkoja tosiaan alkaa särkemään oikein urakalla.

      Harmaat farkut on kyllä tosi kivat, suosittelen :) Mulla on jo kahdet :)

      Poista