Petrooli päivän värinä

keskiviikkona, tammikuuta 15, 2014

Tulin hetki sitten hierojalta ja nyt se on todettu. Mä todellakin olen jäykkä kuin rautakanki! Ei siis ihme, että nuppia jomottaa harvase päivä. Mä säikähdin monta kertaa siinä makuulla ollessani. Miten voikin löytyä niin monta jumiutunutta paikkaa?! Hieronta aloitettiin tuolta keskiselästä ja koko, siis ihan koko matkalta jumi jumi jumi. Mitä ylemmäs tultiin, sitä jumimmaksi paikat muuttui. Hieroja vaan totesi, että eipähän tartte jumeja ettiä kun tuntuvat jo hipaisulla, hyvä etteivät paista jo ihon läpikin. Seuraava aika on varattuna maanantaille. Nyt pitää tehokkaasti hieroa muutamakin kerta putkeen, että nuo jumit saataisi kunnolla väistymään. Nyt kun sain sinne mentyä, niin todellakin aion hoitaa homman loppuun asti. Hierojakin oli ihan mukava. Reipas ja melko jämäkästi hierova mies. Jännitti alkuun ihan hirmuisesti mennä, eihän mua miehet olekaan ennen hieroneet, jos ei siis tuota omaa rakasta lasketa. Eniten jännitti se, että murjooko se mut siitä tuolista läpi :D Oikein hyvä käsittely oli, vaikka jouduinkin pari kertaa älähtämään kivusta. Nyt on vähän kaksipiippuinen olo. Selkä on kovin rentoutunut, mutta tuntuu että niskan kipeys korostui entisestään. Toisaalta, pää kyllä liikkuu huimasti paremmin. Eniten hierojaa ihmetytti kaulan edessä ja sivuilla olevat "piuhakkeet". Eipä hällä kuulemma ennen ole tullut vastaan niin jumisia sellaisia. Toista käsittelyä siis odotellessa. Suosittelen teitäkin ehdottomasti menemään hierojalle! Itseään pitää huoltaa ja hoivata. Tää kehon huolto on mulla kyllä jäänyt auttamattoman vähälle.

Pitkästä aikaa pääsin viime lauantaina leikkimään meikeillä kunnolla. Ei ollut kiirusta mihinkään ja päätin tehdä jotain normaalista poikkeavaa. Olen käyttänyt värejä luvattoman vähän viime aikoina ja tässä aion nyt petrata. Odottaahan mua pari uutta palettiakin leikkikaveriksi ;) Sleekin paletti tarttui ensimmäisenä käteeni ja siitä sitten lähdettiin.



Petrooli himoitti paletista eniten, joten sillä sitten väriä silmiin. Kuitenkin melko lempeähän tuosta tuli, kun ruskealla höystetty. En kai osaa olla ilman sitä :D Itse kuitenkin tykkäsin tuosta yhdistelmästä kovin. Jotain erilaista ainaiseen ruskeaan, mutta ei silti liian raju.


Löysinpäs sitten samalla vaatekaapistakin petroolia väriä, pitihän se nyt petroolisimmuihin yhdistää. Asukuvaa siis pitkästä aikaa. Hienosti peilin kautta otettuna, mutta kai se kelpaa? :)


Hah! Taitaa jäädä tuon neuleen käyttä vähemmälle :D Näytän ihan kuin olisin raskaana. Mutta täällä uudessa kodissa pystyykin ottamaan asukuvia paremmin kuin entisessä. Kannoin peilin sinne, missä oli sopiva valaistus ja nappasin kuvan. Riittää meinaan etäisyydet täällä, siinä missä edellisessä oli hankala edes pyörähtää peilin edessä. Totesin vaan Niksulle, että pitää ostaa isompi peili ;P Ja nii juu, tuo neule on muuten uusi. Ostin sen parisen viikkoa sitten New Yorkerin aleista. Tykästyin siihen kovasti, nää lörtöt jutut kun on ihan mun juttu.

Mitäs mieltä olette päivän nassusta ja asusta?

You Might Also Like

17 kommenttia

  1. Meillä onkin ollut samankaltaisuutta päivässä. Salilla iski niin armoton päänsärky etten voinut puhua enkä liikkua. Kyydillä äkkiä kotiin, lääkkeitä naamariin ja nukkumaan. Ponnistuspäänsärky kai. Ja lihasjumeista johtunee. Kuulostaa ihan kun olisit mun selkää ja hartoita kuvaillut. Jani hiero äsken ensiavuksi, ja voi moro mitä jumeja. Lauantaina pääsen vasta "oikeelle" hierojalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi eii :( Toivottavasti nyt on jo parempi <3 Mä tiedän ihan tarkalleen sun tunteen. Voi kun voisin auttaa. Se olo on hirveä. Onneks Jani hieroi sua ja hyvä, että oikeallekin hierojalle olet menossa! Koita jaksaa <3

      Poista
  2. Aivan ihanan värinen toi luomiväri! WOW! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tykkään kans! Sopis muuten sulle varmasti hurjan hyvin, tummien hiusten kaveriksi :)<3

      Poista
    2. Totta muuten, ai vitsi. Sleekin paletit on olleet ihan liian kauan jo ostoslistalla, jospa tästä inspiroituneena.... ;)

      Poista
    3. Nyt ehdottomasti ostamaan! Sleekin paletit on hirmu hyviä! :)

      Poista
  3. Ooooh, miten ihana tuo petrooli!! Tahon kans! :)
    Mä kävin tänään pitkästä aikaa kiropraktikolla, ai että miten ihana tunne! Oli herra kiropraktikko vähän sitä mieltä et useemminkin vois käydä kun muistutan notre damen kellonsoittajaa kun ryhteineni tuun ovesta :)))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo petrooli on kyllä ihana! Suosittelen siis sulle Sleekin Ultra Mattes V2, siitä se löytyy ja siinä on paljon muitakin kivoja sävyjä :)
      Hui! Mä en taida uskaltaa kiropraktikolle ollenkaan. Isäpuoli käy ja on kertonut millaista se on :D Voisi senkin tehdä hyvää. Täällä kans ryhti alkaa muistuttaa notren soittajaa. Niksu on huomauttanut jo monta kertaa :P

      Poista
    2. Mä en voi enää elää ilman kiropraktikko-fysioterapeutti komboa :) Kiropraktikkokäynnin varsinkin, kun vaikutukset tuntee heti, olo on taivaallinen <3

      Poista
  4. Jep, nyt se on päätetty, sut on nkmitetty mun hovishoppaajax, haluun ton neuleen;)
    Ja oikeestaan noi farkutkin ja meikkikin kelpais:)
    -Skeit-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heeeiii, millon lähdetään yhdessä shoppaa? <3 Voitas mennä neitien kesken ja jättää ukot kotiin ;)
      Ja se meikkaussessio pidetään joskus! Tää tarttee harjoittelua, kun en osaa muita meikata niin hyvin! Pusuja lapsille <3

      Poista
  5. Kaunis! Ja ihanan värinen silmämeikki!
    Heh, munkin pitäis mennä hierojalle mut mikähän siin on niin vaikeeta ettei saa aikaseks. Se on varmast vaa se eka kerta, toisen kerran ku varaa saman tien ni varmast tulis sit kans mentyä. Mut mikäli joskus meen, tiedän et kuulostaa hölmöltä, ni ehdottomast naishierojalle x)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihanainen <3 Kiva kuulla, että silmämeikki onnistui :)
      Mä ymmärrän kyllä sua. Mäkin olisin ennen mennyt vain naishierojalle, mutta ei ne miehetkään huonoja ole. Vähän ehkä ronskimpia otteissaan. Mut oikeasti, mene! Tekee hyvää. Säkin kun Aatua kanniskelet, on niskat kovilla.

      Poista
  6. Hyvä, että menit hierojalle! Minun on pakko käydä säännöllisesti, muuten tulee kuolema! Hartiat, niska ja kallonpohjanlihakset menee niin jumiin, että. Ja minä taas tykkään käydä mielummin mieshierojalle, kun tykkään vähän sellaisesta "ronskimmasta" hieronnasta, joka jossain tuntuukin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vihdoin ja viimein. Kauan siitäkin on puhuttu? Parempi myöhään kun ei milloinkaan. Voi ei, sielläkin ne kallonpohjat vaivaa :/ Niiden kipuilu on kamalaa. Mutta kyllä, mies oli ihan hyvä ronskimpeine otteineen. Tuntui tepsivän hyvin tähän kankeen :D

      Poista
  7. Nättihän toi neule on, ja kuule ihan jokainen näyttää noissa lörttösissä itseään isommalta, se hinta siitä mukavuudesta pitää kai maksaa! :D Nimim. itsekin täällä vastaava, beesi lurttana päällä dataileva. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Neule on kyllä niin ihana! Mä hakeudun aina erimukavien vaatteiden luokse kaupassa ja niitähän mä kotiutan. Mielelläni maksan hinnan höntsän näköisenä, kun tunne on paljon mukavampi :)

      Poista