Loppuneet tuotteet maaliskuu 2014

tiistaina, huhtikuuta 01, 2014

Onkos teitä onnistuttu puijaamaan tänään? Mä koetin keksiä teille jonkun hyvän jäynän, mutta eihän tästä mun lahopäästä irronnut mitään järkevää. Viime vuonna onnistuttiin kyllä aprillaamaan mun Meli-serkku totaalisesti. Me Niksun kanssa oltiin saatu parkkisakko joskus ja oltiin säästetty se. Pistettiin sitten Melin auton rekkari lappuun ja oikeat päivämäärät. Toinen oikeasti luuli saaneensa sakot ja me vaan hihitettiin hiljaksiin. Meidän mielestä se oli huippupila. Meli oli siinä hetkessä kyllä erimieltä, mutta seuraavana päivänä nauroi jo koko jutulle :)

Mutta mäpä olenkin nyt ihan ajoissa liikenteessä. Meinaan nyt ei jää puoleen kuuhun loppuneiden tuotteiden esittely. Tässä tuleekin oikein roima satsi tyhjentyneitä!


19 tyhjentynyttä purkkia. Vau! Olen hämmentynyt. Miten niitä noin monta tyhjenikin? Hyvä vaan. Olihan tuolla joukossa noita testereitäkin, mutta niitä multa muuten löytyy vieläkin ihan järjetön määrä. Kun vielä osaisi niitäkin käytellä pois. Mutta käydään yksityiskohtaisemmin tuotteet läpi.


Klippoteketin kuivashampoo on ehdotomasti yksi suosikeistani. Sillä saa hiukset puhtoisiksi, mutta nyt näin tumman juurikasvun myötä olen huomannut, ettei se oikein täydellisesti sovi tummatukkaisille. Mun maantienharmaat hiukset muuttuu entistä harmaimmiksi, mutta vaaleena tästä tykkäsin todella. Tuuheuttaa kivasti ja on kaikin puolin oiva kaveri.

Kauneusmessuilta näytteeksi saamani Moroccanoil hiusöljy Light versiossa ei ollut mielestäni niin hyvä kuin se tavallinen. Vaikka tätä suositellaan värjätyille tai vaaleille hiuksille, niin en kokenut sen tuovan niin ihanaa silkkisyyttä kuin tavallisella. Sama tuoksu ja muuten samanlainen tuntu öljyllä, mutta ei tehnyt samoja taikoja kuitenkaan. Vastaisuudessakin siis ostan sitä tuhdimpaa.

Livboxista tulleet John Friedan hiuspesurit olen arvioinut jo aiemmin täällä, mutta sanottakoon vielä, että nyt heti kertokaa mulle, mistä noita voi ostaa täysikokoisena? Rakastuin noihin ihan satasella! Jos tuote saa tämän liimaletin näyttämään muhkeammalta, niin sitähän on saatava lisää. Tämä teki sen ja samalla hiukset olivat hyvin hoidetun tuntuiset. Mistä tää siis löytäis näitä lisää?


En tiedä, kuuluisko nää käsisaippuat niinkään tähän kategoriaan, mutta mä kun niistä tykkään, niin haluan samalla arvostella ;)

Bliwin Poimulehti oli tuoksultaan melko voimakas omaan nenuuni ja tuoksusta tuli mieleen vihreys. Eli todella jonkun kasvin lehti tuli heti mieleeni. Harmi vaan, etä yhdellä pumppauksella saippuaa tulee mielestäni turhan paljon. Puteli ei kestänyt meidän runsaalla käsienpesulla kauaakaa. Ja meillä kun on nykyisin kaksi vessaa, niin kahdessa tulee pestyä. Silti tämä ei kestänyt kauaa. Minä kyllä muistin painaa aina hellemmin, mutta ukkokulta painatti aina menemään ;) Kädet eivät myöskään kuivuneet pahasti tämän käytöllä.

Toinen saippua olikin Palmoliven Magic Softness vadelman tuoksuisena. Tuoksu on tässä taas kovin hento, hyvä jos edes haistan sitä kunnolla. Vaahtoutuva saippua ja yhdellä pumppauksella tulee juuri sopiva määrä käsien pesuun. Ja kaiken lisäksi tämä kesti melko pitkään. Vaikka tämä on hitusen hinnakkaampi saippua, niin kestonsa vuoksi tätäkin tullaan ostamaan lisää.

Joululahjaksi saadusta Bruno Banani Dangerous Woman setistä sain kulutettua yhden saippuan. En ole näiden hajuvesituoksusaippuoiden suurin ystävä. Nämä yleensä kuivattavat mun nahkan ihan korpuksi ja saman teki tämä. Tuoksu on kyllä voimakas ja ihana, mutta hipiä ei kyllä kiitä käytön jälkeen. Pitää siis ehdotomasti muistaa rasvata.


Laveran Invigoratin Cleansing Gel kasvoputsari setti on nyt sitten kulutettu. Kuorintaa jäi vielä melkein puol putelia, mutta muut loppuivat. Puhdistusgeeli oli todella miedon tuoksuinen, en oikein osaa kuivailla mitlä se tuoksui, ja erittäin mukavakäyttöinen. Tuo ei vaahdonnut yhtään, mutta pesi vahvimmatkin meikit kasvoilta ongelmitta. Tämä kesti toiseksi pisimpän setistä. Jos siis kuorinta lasketaan mukaan. Käytelin tätä sitten vähän vähän reippaamman puoleisesti loppuvaiheessa. Tykkäsin kyllä ehdottomasti siitä, miltä tämä sai kasvoni tuntumaan ja näyttämään. Finnitilanne rauhottui tämän avulla paljon ja myös ihonalaiset katosivat lähes kokonaan.

Laveran Purifying Facial Toner kasvovedestäkin tykkäsin ihan hirmuna. Harmi vaan, että se loppui alta aikayksikön. Lavera hoi, voisitteko tehdä kasvovedestä isomman version? :) Kasvoille jäi oikein miellyttävä ja puhdas tunne. Tuoksua en nyt valitettavasti saa ollenkaan päähäni, mutta ei kuitenkaan paha ollenkaan. Tämä siis loppuin ensimmäisenä. Ehdottomasti voisin ostaa siis lisää!

Laveran Balancecreme kasvovoide, voi luoja. Olisi taas kerran tehnyt mieli maistaa. Tuoksu oli kuin suoraan Jaffa-pullon avattua. Aivan hekumallinen. Voide oli myös ihan täydellistä! Pitkästä aikaa tuntui siltä, että löysin omille kasvoilleni sopivan voiteen. Ja huh, ensimmäinen kasvovoidekin, joka on kerralla tullut käytettyä loppuun. Kertonee siis siitä, että tykkäsin siitä ihan hulluna. Mielestäni tämäkin puteli oli liian pieni. Tämä loppui toisena näistä.

Taas Livboxista saatu tuote, Bernard Cassieren suklaakuorinta. Nyt se sitten loppui, yhyy :( Mun suklaahekumalliset kasvohoidot ovat nyt historiaa. Tykkäsin tuostakin ihan hirmuisesti. Juuri täydellinen rakeisuus, tarpeeksi pientä ja tarpeeksi paljon. Tuoksusta 10+ ja jos näen jossain, niin varmasti haksahdan ostamaan. Tästäkin olen kirjoitellut täällä.

Toinen käyttämäni näyte oli The Body Shopin Tea Tree Facial Wash. Tuon Laveran putsarin loputtua unohdin sitten ostaa uuden putsarin, joten onneksi jemmoista löytyy noita näytteitä. Näytteestä riitti oikein hyvin kahteen kokeiluun ja niiden kokeilujen perusteella menin ja ostin sitten täysversion. Melko voimakas tuoksu, ainakin Niksu aina ihmettelee mikä havu meillä haisee, kun olen laittanut. Pesee mallikkaasti. Paremmat arviot sitten täyden putelin loputtua.


Sainpas kulutettua sitten kaksi kuorintaakin. Tuon Yves Rocherin Detox-kuorinnan tulen arvostelemaan vielä erikseen yhteenvetopostauksessa, mutta sanottakoon, että oikein kiva tuoksu ja hyvä rakeisuus.

Dermosilin Body Peeling vartalokuorinta ei kyllä saanut mua nyt ihan vakuuttuneeksi ainakaan tuoksultaan. Metsäinen kuorinta ei ollut ihan sitä mitä tykkään käyttää. Tuote kyllä muuten oikein hyvä. Rakeisuus sopivaa ja sopivan paljon. Tuoksu kun ei ollut mieleeni, niin käytin vähän pakosta pois. Tuoksu kun olisi eri, niin varmasti vakiokuorinta meille.


Ultra Compact with Green Apple kynsilakanpoistaja oli vähän njääh tuote. Ihmettelin, miten ihmeessä mulla on niin sitkeitä kynsilakkoja, kun eivät lähde tällä pois. Tuote ei vaan ollut niin tehokas mihin olin tottunut. Omenan tuoksua en sitten havainnut yhtään. Joko mun nenässä on vikaa tai sitten tuo ei vain tuoksunut. Eihän tuo kallis ostos ollut, muistaakseni euron. Uudelleen en kyllä taida ostaa.

Herbinan Fresh roll-on kuuluu kategoriaan ihan jees. Ei mitään huimaa tehoa, joten hienhaju pääsi kyllä läpi. Mulla ei myöskään kestänyt tuota luvattua 48 tuntia. Tuoksu ihan jees, mutta loppua kohden se haisi mielestäni ihan hielle. Perus, ei saa multa sen kummempia lausuntoja.

Labellon roosansävyinen huulirasva oli vasta puolilleen käytetty, mutta jumpe sen hajua! Oli niin mennyt vanhaksi, etten kyllä enää uskonut sen tehoihin ollenkaan. Tai ei se pahalle haissut, ennemminkin ihan muovailuvahalle. Koin siis paremmaksi pistää roskiin. Muistaakseni kuitenkin ihan kiva tuote, jos tykkää sävyttävistä huulirasvoista. Kosteutus ei muistaakseni ollut kovin hyvä kuitenkaan.

Viimeisimmästä Livboxista tullut Marc Jacobsin Daisy tuoksunäyte suhahteli loppuun huikeeta vauhtia. Ihana arkituoksu. Kukkainen, raikas ja helppo. Voisin ostaa tämän vakikäyttöön.

Ja taas kerran Colgaten hampitahna, täällä kirjoitettu vähän enemmän.

Huikea saalis todella. Yllätyin todella. Saattoi multa silti vähentyä vielä hitusen lisää...


Lahjoitin siten äidille myös vähän kosmetiikkaa :) Eli kaikenkaikkiaan hyllyiltä tyhjeni 28 tuotetta :) Hyvä minä!

You Might Also Like

8 kommenttia

  1. Ohoh mikä määrä! Mulla kertyi vaivaiset 3, täytyykin muistaa huomenna postata tämä hurja saalis :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hämmästyin tosiaan itsekin tuota lopullista määrää. Oli kyllä huikea saalis viime kuusta :)

      Poista
  2. Vau, mikä määrä loppuneita tuotteita! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan, oikein ilostutti miten paljon niitä lopulta tyhjeni :)

      Poista
  3. Joo kiitos paljon lahjoista. Hyviä rasvoja kuivalle iholle. On jo testattu.
    Kiittelee äiti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee jee, hyvä äiti ♥ Kiva jos olet jo testannut ♥

      Poista
  4. Huuuih mikä määrä. Mulla tuntuu putelit kestävän aina loputtomsti (paitsi ne kaikista kivoimmat joiden ei soisi loppuvan koskaan) eikä pääse kokeilemaan uusia. Eikä kyllä pääse kokeilemaan uusia kun aina ostaa tilalle sen saman vanhan, mikäli vaan yhtään on ollut mieluinen :D
    Mä tykkäsin kans noista John Friedan tuotteista, livboxin sivuilla sanottiin että niitä saa kicksistä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maaliskuussa loppui kyllä ihan huikea määrä puteleita! Voi sua höpsöä, käytä ihmeessä ne putelit loppuu, menevät muutoin piloille. On meinaan koettu. Mut sama vika täällä, ostan aina vaan niitä samoja, mistä tykkään vaikka vois olla tuhottomasti parempiakin. Onneksi naamaputsareissa olen oppinut vaihtelemaan, vaikka parempikin vois olla pidempään samalla.
      HEi joo, Livboxin sivuilta pitääin käydä kyttäämässä, jos ostopaikkoja kertovat. Kiitos muru kun kerroit, en kerrala Kicksistä lähtee mukaan siis puteli jos toinen :D

      Poista