Tunnelmakuvia ja ajatuksia

sunnuntaina, toukokuuta 31, 2015

Huuh!
Takana on kohtuullisen rankka viikonloppu. On sattunut kaikenlaista ja ollaan oltu liikenteessä koko ajan. Perjantaina alkoi äidin muutto ja sitä tehtiinkin perjantaina pitälle yöhön ja samoin meni melkein koko eilinen lauantai. Iltamyöhällä piti toki uuden talon saunakin vielä korkata, joten kotona oltiin vasta puolen yön paikkeilla. Niin äärimmäisen ihanaan kotiin äiti ja isäpuolenni muutti. Ostivat ihan uuden rivitaloasunnon ja se valmistui juuri perjantaina muuttovalmiiksi. Tulette saamaan sieltä vähän kuvia, kunhan muutto on saatu kokonaan tehtyä ja tavarat löytäneet paikkansa. Siellä on meinaan vähän sen näköistä, mitä kaipaisin tänne meidän värien keskelle. Tänään onkin sitten päivä mennyt meillä pihahommissa. Mien hitsissä tuo ruoho kasvaa niin kamalaa vauhtia? Tuntui olevan jo pohkeisiin saakka. Eli työntouhussa on oltu koko ajan.


Mitäs tänne kuuluu? Sen verran ainakin, että ensi viikolla on varmaankin arvonnan paikka. Bloggerin kautta on yhteensä 150 lukijaa ja kyllähän tätä pitää jotenkin juhlistaa. Eli arvontaa pistetään todellakin pystyyn. Ajattelin kosmetiikkaa ainakin pistää palkintoon, mutta oliskos jotain muita toiveita, mitä arvonnasta olisi mahdollisesti kiva saada? Eli jos jotain hyviä vinkkejä arvottavaksi, niin kertokaas :)


Olen todella iloinen jokaisesta teistä lukijastani, niin kirjautuneista kuin anonyymeistäkin, joten pitäähän teitäkin välillä hemmotella. Muistan joskus, kun ajattelin kirjoittelevani tätä ihan vain itselleni ja pitäväni sellaista pientä päiväkirjan tyylistä blogia minulle tärkeistä asioista. Kosmetiikkahimoani halusin päästä purkamaan johonkin ja ihan vain tätä kirjoittamista. Mä en ole tässä mikään haka, mutta tää on jotenkin niin terapeuttista, etten enää osaisi kuvitella olevani ilman tätä blogiani. 150 kirjautunutta blogger-lukijaa on mielestäni jo paljon ja olen äärimmäisen onnellinen, että saan jakaa tätä omaa hömppääni teidän kaikkien ihanien kanssa.


Nyt haluaisinkin antaa teille ihanille hieman puheenvuoroa. Toivon, että mahdollisimman moni teistä kertoisi oman mielipiteensä, sillä se on minulle tärkeää. Haluaisin siis kuulla, että onko teillä jotain toiveita? Postaustoiveita, kuvatoiveita, blogin ulkonäköön liittyviä toiveita. Ihan mitä vain? Mikä saa teidät tulemaan tänne ja onko jotain mikä mahdollisesti ärsyttää? Olisi todella kiva kuulla vähän mitä teidän mielessänne liikkuu. :) <3 Eli antakaahan kommenttiboxiin risuja ja ruusuja <3


Nyt mä taidan mennä nostamaan jalat ylös ja lepäämään. Raskaalle viikonlopulle jos ottais kevyen lopetuksen. Ihanaa sunnuntai iltaa murusille <3

You Might Also Like

8 kommenttia

  1. Kiitos rakkaat vielä tätäkin kautta. Ollaan oltu reippaita tän muuton tiimoilta ja nurmikon leikkuunkin kanssa.
    Minun mielestä siun blogi on hyvä ihan näin.
    Terveisin äitiliini

    VastaaPoista
  2. En mä osaa mitään toiveita sanoa, mutta sä vaan oot niin ihana! <3

    VastaaPoista
  3. Tää on just hyvä näin :) Hirmuisen ihania kuvia nuo yllä olevat! Hyvää alkanutta viikkoa kultsille <3

    VastaaPoista
  4. Mä toivon että blogissa säilyy sun oma tyyli, ja sun mielettömät hymyt joiden avulla melkein kuulen sun nauravan. Kaikkea(blogin ulkonäköä)voi aina hioa mieleisekseen ja uusia ajoittain, mutta pidä sun oma ihana persoona täällä <3

    VastaaPoista
  5. Ihania kuvia <3 Mä tykkään tosi paljon lueskella sun juttuja just tällaisina. Oot niin herttainen ja aito ja se välittyy sun postauksistakin. Hyvää alkanutta viikkoa! :)

    VastaaPoista
  6. Samaa mieltä kuin yllä olevat, blogi tuntuu todella aidolta ja sinä vaikutat ihanalta ihmiseltä. Jotenkin pystyn samaistumaan sinuun tekstiesi perusteella vaikka hieman erilaisissa elämäntilanteissa ollaankin. Jatka samaan malliin <3 ärsyttävää muuten kun se blogilista lopetti, menin blogloviniin mutta en osaa varmaan käyttää sitä kun tulee joidenkin ihan ihme blogien juttuja näkyviin. Blogilista oli niin selkeä :(
    Kintsu

    VastaaPoista
  7. Ihania kuvia ♥
    Ja tykkään blogistasi ihan tälläisenaan, uudet jutut tulee aina luettua mutta puhelimella kun se kommentoiminen ei käy yhtä näppärästi kuin tässä koneella niin tuppaa usein jäämään. Mukana silti roikutaan ♥

    VastaaPoista