Liikunnat vko 23

maanantaina, kesäkuuta 08, 2015

Maanantai, toka vika maanantai ennen lomaa. Enää yksi maanantai jäljellä ja olen tästä ihan fiiliksissä. Vaikka olotila onkin tänään ollut kuin jyrän alle jääneellä, ei se silti muikeeta oloa muuten poista. Vaikka nyt olenkin ihan kuutamolla :D Nyt on todellakin siis lomalähtölaskenta alkanut. Eikä tätä olo helpota yhtään se, että Niksun loma alkoi jo tänään. Me ei koskaan olla pidetty lomaa näin aikaisin kesällä, mutta Niksulla alkoi kiertävät lomat ja kun yhdessä halutaan myös viettää, mä otin lomani sitten myös normaalia aiemmin. Mun juhannus saa siis kaksin verroin juhlittavaa. Aika mahtavaa ;)


Mä olen ollut ihan masentunut nyt tästä mun liikkumisesta. Tai enemmän ehkä siitä, etten sitten saanutkaan saavutettua tuloksia siinä ajassa mitä alku vuodesta itselleni asetin. Jotenkin tuntuu, että olen ihan totaalinen epäonnistuja. Sitten tämän päälle vielä kaikki muu stressi tällä hetkellä. Stressaan hieman, että osaanko opettaa kesälomatuuraajani tarpeeksi hyvin, että hänen on mukava jäädä tuuraamaan. Pientä stressiä on tästä meidän talosta. Saattaa olla, että meille tulee ihan jäätävät remontti. Pitäkää muuten peukkuja ettei. Sitten on ollut vähän terveydessäkin murhetta. Viimeisimpänä helkkarin kurkkukipu, joka viihtyi seuranani loppuviikon. Stressi siis pitää pintansa, vaikka kovasti olen yrittänyt sitä vastaan taistella. Loma todellakint tulee tarpeeseen.


MA: - (pihatöitä 1h)
TI: pyöräily 30min 10km, kävelylenkki 1h 6,3km
KE: -
TO: - (kurkkukipu)
PE: - (kurkkukipu)
LA: - (kurkkukipu)
SU: - (kurkkukipu)


Tää epäonnistumisen tunne on kamala. Se kun jotain todella halusi, mutta siinä kuitenkin meni ja epäonnistui. Vaikka sitä kuinka luulee tekevänsä oikein, syö terveellisesti ja liikkuu, ei mulla tullut tuloksia ollenkaan. Tulosten puuttuminen alkoi syödä mieltä aika vahvasti. Tuntui turhauttavalta tehdä, kun mitään kropassa ei tapahdu. Olin ja olen ollut koko ajan ihan kamalan väsynyt. Aloitin vitamiinikin uudelleen, kun ajattelin vajeesta kärsiväni. Olotilassa ei kuitenkaan ole tullut muutosta. Toissa viikolla kuvioihin palasi pitkän ajan jälkeen päiväunet, kun en enää hereillä pysynyt. Tänään onneksi olen pystynyt hereillä ja samaa yritän jatkossa. Päikkärit on ihania kun on hyvä olo muuten. Yliväsyneenä niistä saa lisäharmia vaan.


Tästä ajattelin kohta lähteä kevyelle käpsyttelylle ja kuuntelemaan, mitä kurkku tykkää. Pakko kai se on vaan yrittää tästäkin suosta nousta.
 Milloinkas te pääsette lomille?

You Might Also Like

8 kommenttia

  1. Iiisot halinrutistukset sinne muruseni <3 Täälläkin tosi paskat fiilikset, kaikesta.
    Ehditkö lomalla tuleen tänne?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos muruseni <3 Mikä köndefiilis tääkkä on oikein monella liikkeellä? :(
      En tiedä vielä, mutta infoon <3

      Poista
  2. <3 En voi muuta sanoa kuin ymmärrän stressin ja ymmärrän erittäin hyvin talomurheet. Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sen uskon ihanainen, kiitos <3 Tsemppiä sinnekin!

      Poista
  3. Heiii, iltakäpsy seuralaiseni♡
    ♡ Halit♡
    Voimaa antavat sellaiset:*
    -Skeit-

    VastaaPoista
  4. Stressi varmaan on se, mikä vaikuttaa eniten. Usko pois, lomatuuraaja kyllä pärjää. Mäkin alotin viime vuonna työt ilman lähes minkäänlaista koulutusta! :D Nyt vaan stressi pois, niin asioita alkaa tapahtua itsestään. Ja muista, että ruokavalio on se suurin juttu, liikunta tulee siihen päälle. Mullakin liikunnat tosi vähissä tän flunssan takia, joten tekee entistä tärkeämmäks tarkailla syömisiä = en kyllä ole tarkkaillut, koska flunssa on muutenkin tarpeeksi kauhea. Pitää olla itselleen armollinen! Sitä paitsi näytät hyvältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Enni muru, kiitos ihanasta kommentistasi <3 Mä yritän päästää tästä stressistä irti. Asioilla on tapana kuitenkin aina jotenkin lutviutua.
      Syömisiä yritän koko ajan kyllä tarkkailla, mutta huteja on tullut liikaa. Mutta kiitos, olet ihana <3

      Poista