Tunnelmakuvia osa 2 ajatusten kera

perjantaina, kesäkuuta 12, 2015

Nyt on pakko olla jotain ihme pöpöä liikenteessä. Ei meinaan äiti voi kärsiä samasta stressin tuomasta vaivasta kuin minä. Joku lentsu tai mikälie pöpö onkaan, on aiheuttanut täällä kovasti päänvaivaa. Mun olotila on heitellyt päivästä toiseen laidasta laitaan. Tänään illalla sitten viimein iski se kaikista kamalin olo. Päivällä vielä naurahdin äidille, joka kuulosti raastinrautaa pahemmalta. Hänkin siis kärsii nuhasta ja nyt sitten äänikin on kuin vanhalla viskisiepolla. Jostain meille on siis pöpö tarttunut ja mulla sitten kun on ollut stressi päällä, on keho ollut vielä varmaan herkempi ottamaa tartutaa vastaan.



Kunhan tässä ei nyt vaan käy niin, että ensi viikko menee pienessä pöpössä ja sitten loman alkaessa mä sairastun kunnolla. Ei meinaan käy! Mä haluan olla lomalla kunnossa, sillä tekemistä riittäisi pienelle kylällekin. Ollaan suunniteltu siis jonkinlaista lomamatkaa pitkin Suomea. Ei nyt sen kummemmin olla tarkkoja suunnitelmia tehty, mutta jonkinlaista road trip meininkiä ehkäpä. Ja sukulaisissa nyt tietysti pitää käydä, se nyt on selvää. Ekan lomaviikon viikonloppuna onkin Minttu-serkun rippijuhlat ja sinne mennään tottakai. Katsotaan sitten mitä muuta keksitään.



Sitten olisi tää meidän talon laitto. Eikä vissiin mikään ihan pieni laitto olekaan kyseessä. Pitää tehdä tuonne pihalle tai tarkemmin talon reunuksiin ja pohjaan sen verran suuria juttuja, että katsotaan miten pitkälle tässä oikein pitää mennä. Stressi nousi tämän takia ihan taivaisiin. Pitäkäähän peukkuja, ettei meillä vain ole liian isoa vikaa tässä talossa. Olen murehtinut itseni kipeäksi, tai niin ainakin luulin kunnes äitikin tuli kipeäksi :D



Enää neljä päivää töitä ja sitten se viiden viikon loma jo koittaakin. Juhannusta tietysti juhlitaan perheen voimin ja samalla lomalle kunnon aloitus. :)

Nyt mun on pakko pötkähtää tuonne sohvalle. Pää tuntuu räjähtävän ja ihan kuin olisi kuumetta. En kyllä mittaa, koska sitten tulee kahta kipeämpi olo tiedosta.

Toivottavasti te olette terveitä! Ihanaa alkanutta viikonloppua murut! <3

You Might Also Like

5 kommenttia

  1. Ihanaa viikonloppua ja pikaista paranemista, kesällä ei todellakaan ole kiva sairastaa. ♥

    Täällä on myös lomasuunnitelmina road trip! ...sitä tosin saa odotella pitkälle heinäkuuhun, mutta on sentään jotain mitä odottaa. :)

    VastaaPoista
  2. Voi ei, sama vika täällä! Ihan puskista tuli to-pe yönä jäätävä kurkkukipu ja kuume ja edelleen olo on kipeä :( Kivasti ekat ihanat ilmatkin kökkiä sisällä. :( Mutta toivottavasti meidän vaivat menee pian ohitse ja päästään nauttimaan kesästä!:) Oon muuten kateellinen sun VIIDEN viikon lomasta, mulla on vaan neljä :P :D Ja senkin alkuun on vielä neljä viikkoa, huoh :) Kivaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
  3. Ihania kuvia ja paranemisia!!! Jotain on nyt liikkeellä, sillä pari kaveriakin ihan veks pelistä!

    VastaaPoista
  4. Täällä myös ollut su-illasta asti epämääräinen olo; allergiaa tai flunssaa se on, koska likoilla sama, ja nyt mullakin. Möh, tervehtymistä sinne! <3

    VastaaPoista