Livbox - tammikuu 2016
keskiviikkona, tammikuuta 13, 2016Mä odotin suurella innolla vuoden ensimmäistä Livboxia. Odotin jännityksellä, millaisella boxilla tämä vuosi lähtee käyntiin. Mä jotenkin ajattelin, että vuoden ensimmäiseen boxiin olisi panostettu kovasti ja se kertoisi vähän tulevasta vuodesta jotenkin. En oikeastaan edes tiedä, mistä kummasta olin tällaisenkin ajatuksen itselleni kehittänyt, mutta jostain se vaan oli mulle tullut. Tiedättekö mitä muuta mä olen ehtinyt jo miettimään? No sitä, että pitäisikö mun lopettaa Livboxin tilaaminen tämän jo vallitsevan purkkimeren takia. Mietin tätä oikeasti todella kovasti. Mulla on purkit päässeet salakavalasti lisääntymään ihan mun huomaamatta ja sitten niitä tulee vielä joka kuukausi kotiin kannettuna. Mutta sitten se mun sisäinen ääni huutaa, että enhän mä nyt niin vain voi mennä tekemään. Mun tuurilla kun lopettaisin boxin, olisi seuraava niin mielettömän ihana, että mä varmaan repisin hiukset päästäni. Ja olenhan mä tilannut tätä periaatteessa alusta asti, joten lopettaminen ei oikein tuntunutkaan lopulta hyvältä päätökseltä. Eli siis ainakin toistaiseksi vielä mä jatkan tämän mysteerisen kosmetiikkaboxin tilaamista. Moni tuttu on sen jo lopettanut, mutta mä en ainakaan vielä lähde tähän vyyhtiin mukaan. Pidemmittä puheitta mennään nyt vaan siihen vuoden ensimmäisen boxin sisältöön. Ehdimpäs tehdä tämän ennen puolta kuuta, vaikkei jäänyt paljosta kiinni :D
Tammikuu on toivoa täynnä, sanoo esittely korttinen. Mä kyllä allekirjoitan tämän. Musta tuntuu niin samalta. Tammikuu antaa anteeksi viime vuoden epäonnistumiset ja antaa mahdollisuuden uudelle alulle. Vaikka oikeasti näinhän voi tehdä joka päivä. Mutta tammikuulla on tähän kaikkeen kyllä etuoikeus. Boxin teemä oli ihana pinkki ja sisältöä tosiaan jännitin kovasti..
Tammikuun boxi kätki sisuksiinsa yhteensä viisi tuotetta, joista kolme oli täysikokoisia. Tosin kaksi tuotetta tuli vielä lisäyllärinä. Katsotaan nyt ensin kuitenkin tämä virallinen sisältö.
Lumene True Mystic Precise Tip silmänrajaustussi, ehdottomasti boxin paras tuote. Ei kahta sanaakaan! Olin ihan ♥_♥ kun tämä tussi osui käteeni. Kunnon silmienrajaus, kissasiivet, ah, todellakin mun yksi lempi osa meikissä. Tämä menee niin heti käyttöön. En ole vielä saanut, kun piti odottaa valoa kuvia varten. Onneksi ollaan muuten menossa koko ajan valoisampaa aikaa kohti :)
SB12 suuvesi. Hmm. Okei. Tuollainen pieni matkaputeli. Varmaan ihan kiva. Mulla ei oikein ole tästä mitään mielipidettä. Hammastahnan ymmärrän jotenkin paremmin kuin tämän. Joo, käytän kyllä suuvesiä ainakin silloin tällöin, mutta että boxista sellainen. En nyt ihan miellä tuota kosmetiikaksi enkä ihan laskisi sitä Livboxin sisältöön sopivaksi. No, ei saa haukkua ihan lyttyyn ennen kuin on kokeillut.
Philosophy miracle worker, anti-aging voide, hihii, tää taitaa pikku hiljaa alkaa olemaan mulle sopiva tuote ikäni puolesta. Philosophy on muutenkin merkkinä todella mielenkiintoinen, joten tätä näytettä testaan kyllä erittäin mielelläni :)
Tena skin cream. Siis mitä?! TENA!? Tena Lady, virtsankarkailua, ei ei ei. Kelle muulle tulee ekana mieleen Tenasta aikuisten vaipat? Anteeksi, tässä nyt mennään ihan ohi aiheen, mutta mä en pääse ehkä yli tuosta merkistä. Tena on vaan aina ollut jotain ihan muuta kuin kosmetiikkaa. Vai onko niillä ennen ollut jotain kosmetiikkaa mistä mä en tiedä? Mutta siis voide, kyllähän tämä voi olla ihan käypä tuote ja toimii varmasti ihan jees. Ainakin mitä nyt ihan pikkasen oli pakko jo kokeilla kämmenselälle. Äiti kyllä jo huuteli kovasti tuubin perään, että voi kotiuttaa mielellään. Näinhän siinä varmasti käy sen jälkeen kun olen tuota muutaman kerran testannut.
Cutrin Sensitive Rescue Dry Scalp Moisturizer, kuivalle päänahalle tarkoitettu tehokosteuttaja. Mullahan on todella rutikuiva nuppi. Vielä kun on tämä psoriasis, niin hiuspohjassahan se tuntuu viihtyvän aika mielellään. Tai jos se ei ole se, niin sitten muuten vain todella kuiva. Eli tätä on oikeasti tuote, joka olisi mulle todella tarpeellinen, mutta silti koen tuon käytön jotenkin haasteelliseksi. Miten tuota siis laitetaan? Kuiviin hiuksiin vain? Tuon ei pitäisi rasvoittaa hiuksia, mutta miten mua vähän pelottaa.. No, kokeilemallahan se vain selviää. Ideana tykkään tästä kyllä.
Sitten ne yllätystuotteet. Mä tykkään yllätyksistä ja tälläkin kertaa ne olivat todella mieluisat. Tai ainakin toinen ihan varmasti, koska se on jo hävinnyt parempiin suihin. Toisesta en vielä osaa sanoa mitään. Anyday Cashew pähkinät, kuiva paahdetut ilman suolaa ja lisättyä öljyä, oli super hyvän makuisia. Pistettiin äidin kanssa heti pussi puoliksi ja syötiin se kerralla tyhjäksi. Nomnom. Salus Floradix vitamiinijuoma on kyllä hyvä lisä tähän ajankauteen. Flunssa tuntuu leviävän kulovalkean tavoin taas. Meillä Niksu on ollut jo pari päivää pienen pöpön valloissa ja äitikin on vähän valittanut. Isäpuoli alkaa olla vissiin jo voiton puolella. Itsehän ehdin sairastaa jo aimmin. Lisävitskut on mun mielestä ihan jees, joten pitää tätäkin juomaa testata.
Mitä mieltä sitten olin boxista kokonaisuudessan? Se oli ihan jees. Ei räjäyttänyt tajuntaani, kuten olin toivonut, mutta sisällöstä löytyi kyllä kivoja tuotteita. Lumenen silmänrajaus on mulle nyt ehdottomasti se the juttu tässä. Odotan innolla sen tekemää lopputulosta.
Mitä te tykkäsitte boxista? Tai tilaatteko te enää ylipäänsä sitä? Oletteko te mahdollisesti ajatellut tilauksen lopettamista?
8 kommenttia
Miulla joulukuun laatikko oli viimeinen. Alkoi jo tuntua siltä, että jos boxin tuotteista 0-2 tuotetta tulee käyttöön, niin on aika irtautua. Ehkä joskus tilaan yksittäisen boxin, mutta tuskin ahkerasti alkaisin tilailemaan, siirryn mieluummin muihin yllätyslootiin :)
VastaaPoistaTästä laatikosta olisi käyttöön tullut hyvällä tuurilla tuo Lumene ja Herbina, jos sen olisin saanut. On jännää aina seurata paikallisen vaihtariryhmän tarjontaa, hyvin usein bongailee LivBox tuotteita sieltä, huomenna olen nimittäin menossa hakemaan sitä Herbinan kasvonaamiota :'D
Työskentelen hoitoalalla ja sieltä Tenan tuotteet ovat tuttuja, muutenkin kun vain vaippojen muodossa. Ei voi kyllä sanoa, että valmistaisivat mitään "kosmetiikkaa", mutta erilaisia perusvoiteita, shampoota yms. herkkäihoisille... perus settiä. Olisi ollut mulle suuri pettymys, jos minulle tulisi livbox ja sieltä tulisi Tenan ihovoide...!
VastaaPoistaMun mielestä tämän kuun LivBoxi ei ollut kovin hääppöinen ja itsekin ehkä odotin hieman liikoja vuoden ensimmäiseltä boxilta :).
VastaaPoistaOma suosikkini oli myös Lumenen rajaustussi, huomenna sitä on pakko kokeilla ensimmäisen kerran! :)
Ihan hyvä boxi oli! Lumenen tussi levisi ekalla kerralla mutta on se sitten pysynyt. Yllärituotteet oli kivoja, pähkinät ja flunssajuoma. Tenasta pääsin yli, on se hyvä käsivoide mutta merkki vähän tylsä :)
VastaaPoistaSiis aivan kuin olisin kirjoittanut tämän sinun tekstisi itse. :D Samaa mieltä ollaan siis täällä! Onneksi omassa boxissani oli Tenan tilalla Herbinan kuorinta. :)
VastaaPoistaIhan OK boxi, muttei jää harmittamaan etten tilannut. Lumenen rajaustussin sain jo suoraan Lumenelta, joten sekään ei jäänyt mietityttämään. Ja ps. se nousi ihan ehdottomaksi lemppariksi rajauksien tekoon!
VastaaPoistahanna
www.hannamariav.com
Rehellisesti sanottuna musta nää livboksit on kuukausi toisensa perään vaan huonontunut ja huonontunut. Markettikamaa aivan liikaa ja hei haloo, että suuvettä ja tena rasvaa! Morjes! En tilaa enää.
VastaaPoistaMäkin mietin tilauksen lopettamista, mutta en vielä lopettanut, sillä helmikuun boksi on varmasti parempi :) Eikä se 13 euroa nyt niin paljoa oo, etteikö voisi yllättymisestä maksaa ja samalla rahalla saa yleensä hyvän mielen, jos tulee lahjoitettua epäsopivia tuotteita tarvitsevalle.
VastaaPoista