Yks risti kaks, siltä näyttää mun silmät tällä hetkellä. Onneksi näitä silmäpusseja ei varmaan kukaan näe xD Toiveissani vaan. Pahoittelen jälleen blogihiljaisuutta. Mulla ei ole vaan yksinkertaisesti ole ollut yhtään energiaa tulla koneelle. Meillä on meinaan ollut täällä vähän, noh, rankkaa. Ei nyt periaatteessa suoranaisesti rankkaa, mutta yöt ovat olleet nyt vähän huonompia. Oliver on ilmeisesti alkanut ymmärtämään maailman kokoa ja tämä on ahdistanut pientä ihmistä sen verran, että on alkanut nähdä painajaisia. Tai siis näin olen ainakin lukenut. Meillä herätään siihen, kun yks kaks alkaa syvästä unesta iso itku ja sitä sitten pitää lohduttaa pois. Toki yöimetykset vielä näiden muiden heräämisten lisäksi, on oma jaksaminen ollut siis aika finaalissa. Kunnon unta en ole saanut aikoihin, joten olen suosiolla jättänyt nyt kaiken ylimääräisen mahdollisimman vähiin. Onneksi mulla on täällä apuna Niksu ja oma äitinikin käy niin usein kuin mahdollista. Välillä jopa päivittäin :) Muuten meillä menee täällä ihanasti! Oliver on kasvanut hurjasti, oppinut paljon uutta ja varmaan kohta me saadaan alkaa juosta hänen perässä. Ryömimisyrityksiä ja opettelua alkaa olla kovaa vauhtia.

Mistäs mä lähtisin kertomaan. Mitä ihmettä mä kerroin viimeksi? Ei hitsi, en muista yhtään. Hetki, käyn tarkistamassa :D ------ Noniin, siitähän on kauan kun olen viimeksi edes kertonut mitään. Meillähän on täällä tapahtunut edellisiin kuulumisiin nähden ihan hirveästi. Oliver on tosiaan oppinut kääntymään, niin mahalta selälleen kuin toisinkin päin. Molempien kylkien kautta. Leikkimatolla ei siis enää pysytä, vaan kieritään pois :D Kuten sanoin, ryömimistä harjoitellaan jo kovasti. Toisella vaan menee hermot, kun liikehdintä ei vastaa sitä mitä haluaisi. Ollaan huomattu, että meillä on erittäin vahvan tempperamentin omaava poika. Kehen lie tullut ;) Jotenkin kovasti muistuttaa eräistä isi-ihmistä :D No ei vaan, taidan mä itsekin olla aika vahva tyyppi. Oliver on tietysti ihan oma persoonansa, vaikka aina sitä miettiikin, kummalta on mikäkin piirre peritty jne. Täällä tosiaan alkaa olla jännät paikat, koska sitä saadaan juosta pienen miehen perässä :D

Hampaita ollaan kans odoteltu. Tai ainakin tämän kuolan määrän ja kaluamis tarpeen perusteella jotain voisi olla tulossa. Silti, mitään ei ole näkyvissä. No, eipä niillä ole mikään kiire. Tulee kun tulee.


Ensimmäinen äitienpäiväkin on jo vietetty. Me oltiin koko perhe, siis myös mun siskon ja veljen perhe, meidän äidin luona syömässä. Itselleni tämä oli niin spesiaalipäivä. Tuntui niin tärkeältä, olen tällä hetkellä pienelle ihmeelle äiti. Tämä on ollut kyllä elämäni paras asia ♥ Äitiys, se on tuonut elämääni niin paljon, etten olisi voinut kuvitellakaan. Ehdottomasti parasta, mitä olen koskaan elämässäni saanut ♥ Tämä pieni mies on jotain sanoinkuvaamattoman täydellistä, ettei edes ymmärrä, miten joku voikin olla niin rakas.


Vitsi, mun aivot lyö tyhjää...
Pahoittelen tässä välissä jo, jos teksti on mitä epäselvin. Mun pää on niin epäselvä :D


Kuten kuvasta näkyy, harjoittelut käynnissä.


Meillä tuli myös yksi todella iso uusi asia tuossa 5kk iän jälkeen. Me alettiin pikku hiljaa maistella kiinteitä ruokia. Todella varovasti on lähdetty liikkeelle. Todellakin on vain maisteltu. Nyt 6kk täytettyään on kyllä ruokia alettu maistella ja syödä enemmän. Tähän mennessä olen tehnyt suurimman osan ruoista itse ja tietysti pienelle ihmiselle parasta, luomua. Peruna-porkkana sekä bataatti ovat olleet Oliverin herkkuja alusta alkaen. Toinen oikein avaa suun ammolleen, kun näkee lusikan. Meidän äitikin oikein ihmetteli, miten voi näin hyvin syödä. Ei ole kuulemma vielä ikinä nähnyt näin innolla syövää vauvaa :D Taitaa olla perinyt minulta tämän taidon xD On kyllä ollut tiettyjä ruokia, mitkä eivät maistuisi sitten ollenkaan. Parsakaali on ollut sellainen, joka aiheutto oikein oksentamisrefleksin. Porkkanan kanssa sekin kyllä menee oikein hyvin. Nyt hissuksiin on alettu ottamaan valikoimaan myös lihaa ja viljaa. Kana ja kaurapuuro on siis maistettu. Ja tästä jatketaan koko ajan enenevissä määrin.



Eipä tänne siis oikeastaan mitään sen ihmeempää. Vauvantäyteistä arkea siis edelleen. Ihanaa sellaista ♥ Mua jo ahdistaa, kun puolen vuoden päästä pitäisi vissiin takaisin sorvin ääreenkin palata. Huhheijaa! Nyt on pakko myöntää, tämä tyhjä pää kaipaa lepoa. Otetaan siis paremmalla tarinahetkellä toivottavasti taas pian.

Mitä teille kuuluu? Mulla on kyllä ollut tänne niin ikävä. Olenko muuten kertonut aiemmin? :D