Yksi paletti, kymmenen bloggaajaa
maanantaina, kesäkuuta 19, 2017Olin niin tohkeissani ja uppouduin meikkikuplaani, kun ihanainen Charlotta Eve heitti ilmoille erittäin mielenkiintoisen idean. Mitä jos bloggaajat tekisivät samasta paletista meikin? Jokainen siis omannäköisen luomuksen. Voitte kuvitella, että uinumaan joutunut meikkihimoni heräsi henkiin sillä samaisella sekunnilla kun kuulin tästä. Innostuin niin kovasti, etten melkein ole malttanut odottaa projektin alkua. Mukaan saatiin lopulta 40 blogaajaa, jotka jaettiin kymmeneen eri ryhmään, neljään eri luomiväripalettiin NYX Cosmeticsilta. Tämä viikko on omistettu Perfect Filter Shadow-paletille sävyssä Rustic Antique. Paletti, joka hyppäsi kerta laakista yhdeksi suosikkipaleteistani. Tässä postauksessa näet siis minun luomukseni ja yhdeksän muun samasta paletista tehdyn meikin bloggaajan blogiin löydät linkit postauksen loppupuolelta. Käykää kurkkaamassa kaikki ja kertokaa mullekin, mikä luomus oli eniten teidän mieleenne :)
Tässä siis Rustic Antique paletti ja tämä ihana kymmenen sävyn setti osui ja upposi minun makumaailmaan täysin. Paletista löytyy ihan taivaallisen hyvät häivytyssävyt sekä ihania lämpimiä punertavan sävyjä sekä ikuinen suosikkini kulta. Tässä vielä kaikki sävyt swatchattuna. Pigmentti on mielestäni todella hyvä!
Käytin meikissäni kaikkia paletin sävyjä. Voi kyllä, sain kaikki kymmenen mahtumaan samaan meikkiin :D Jokaiselle pieni osa. Eihän niitä kaikkia tuolta kunnolla erota toisistaan. No, joko haluatte nähdä? :D
Paletin lämpimät sävyt toivat mieleeni auringonlaskun ruskettuneella iholla. Tätä lähdin sitten parhaani mukaan toteuttamaan. Se ihana kultaisen punertava taivas juuri ennen kuin aurinko painuu horisonttiin. Tää on muuten hetki, joka vetoaa muhun. On niin ihanaa, että meidän etupihalla saa tätä tapahtumaa seurata useasti.
Minä olen tällä hetkellä oikea kalkkilaivankapteeni aurinkoisista ilmoita huolimatta. Ei ole juurikaan tuolla pihalla ehtinyt heilua, mutta onneksi meikillä saa paljon aikaiseksi ;)
Tässä siis minun aikaansaannos. Oli omat jännitysmomentit tämän tekovaiheessa ja valmistuessa. Meidän pieni mies meinaan vähän vierasti äitiä :D Yks kaks naamalle tapahtuikin jotain. Onneksi tottui kyllä pian uuteen ilmeeseen. Oli kyllä itsekin vähän hassu tunne, sillä ei mulla näin vahvaa meikkiä ole ollut aikoihin!
Ja nyt sitä pretty.fin alekoodia!
Seuraavaksi varmasti haluat nähdä ne yhdeksän muuta luomusta. Tule huikkaamaan mulle, mikä näistä kaikista kymmenestä oli tosiaan sun mieleen kivoin :) Tai minkä version näkisit mielelläsi omilla kasvoillasi :)
The Diary of s Shopaholic
High & Light
Magicbunny
Charming Nails
Pakolliset - tai ainakin melkein
Coral Shadow
Kynsipöllö Kosmetiikkapuussa
Look by Mari
Ria G
Tällaisia yhteistöitä olisi kyllä hauska tehdä jatkossa lisää. Todella mielenkiintoista nähdä, millaisia meikkejä muut tekee :)
Jos teitä siis kiinnostaa, niin aiemmin on jo julkaistu kahden muun paletin meikit ja ensi viikon maanantaina on vuorossa viimeinen paletti. Kannattaa seurata facebookissa Kauneusblogit ryhmää, sieltä pääsee ainakin kaikkien postauksien jäljille :)
26 kommenttia
Vautsi, todella nätti meikki! Ja hieno saavutus, että sait kaikki sävyt tähän yhteen lookkiin :D Mulle tulee tästä ihana auringonlasku tunnelma, jossain lämpimässä joku hedelmäinen drinkki kädessä. Tuo ombre efekti on todella toimiva :)
VastaaPoistaKiitos paljon :) Harmittaa, ettei kaikki sävyt erotu kuvista kunnolla, livenä paremmin :)
PoistaKerrassaan upea!! :)
VastaaPoistaVoi kiitos paljon ihanainen :)
PoistaTodella ihana ja upea äiti-ihminen siellä <3 <3 <3
VastaaPoistaVoi että, kiitos ihana ♥
PoistaHih, ihanaa kun joku muukin oli tästä niin innoissaan kuin minä :D <3 Tosi nätti meikki, kiitos sulle!
VastaaPoistax Charlotta | www.charlottaeve.com/fi
Siis mähän olin niin intopiukeana :D Eli oon valmis todellakin revanssiin ;) Ja kiitos itsellesi ♥
PoistaIhana meikki. Kullan sävyt kuuluvat minunkin kesämeikkiini!
VastaaPoistaKiitos Outi ihana ♥ Ja kulta on niin kesämeikin ykkönen :D
PoistaHahhah, ihan mahtavaa että oot saanut kaikki sävyt mahtumaan samaan meikkiin! Kaunis meikki! :)
VastaaPoistaKyllä mä mietin, että oonko ihan pöhkö ku kaikki piti tunkea, mut sinne meni. Eivät tosiaan vain erotu niin hyvin toisistaan. Ja kiitos :)
PoistaVoi miten kaunis meikki! Todella kauniisti korostaa sun silmien väriä. Se on niin ihana tunne, kun tuossa vaiheessa vauva-aikaa ehtii kunnolla meikkaamaan :) Se on vieläkin ihana tunne vaikka meidän nuorin on jo 2,5 v :D
VastaaPoistaVoi kiitos Ria ♥ Aika menee tosiaan pienen miehen kanssa ja ihan mielelläni kyllä ajan siihen kulutan. Ihana silti välillä leikkiä meikeillä :D
PoistaWau, aikamoinen saavutus tosiaan käyttää kaikkia paletin sävyjä! Kauniin meikin olet saanut aikaan ja toi kulta tulee tosi ihanasti esiin. En käyttänyt kultaa postaukseni meikissä mutta olen käyttänyt sitä muuten kertaalleen ja se on aivan ihana kullan sävy, ja minähän en siis ole ollenkaan kultaihminen noin yleisesti ottaen. Tää meikki sopii kauniisti sun silmiin!
VastaaPoistaHihii, olisin kyllä voinut valita ihan vaan muutaman sävynkin, mutta sinne meni kaikki :D Kiitos paljon ihana ♥
PoistaSait kyllä erittäin tehokkaasti palettia käytettyä! Ja on kyllä tosi nätti meikki ja sopii sulle superhyvin! :-)
VastaaPoistaKiitos Taika ihana ♥ Tehokäytössä paletti kyllä oli :D Piti kerralla kokeilla kaikki, kun ei aikaa meikkileikeille ole enää niin paljon :D
PoistaTää on jotenkin tosi söpö look! Sävyt sopii sun silmiin älyttömän hyvin (:
VastaaPoistaVoi kiitos murunen ♥ Ihana olet :)
PoistaTästä mä tykkään! <3 Tätä vois hyvin käyttää arkena, on tosi fresh ja ihanan kesäinen. Sulla on muuten tosi selkeet ja hyvälaatuiset kuvat, josta näkee hyvin tuon silmämeikin <3
VastaaPoistaVoi kiitos paljon Mari! Mä olen aina ollut niin epävarma omista kuvista :( Tuntuu ettei ne ole hyviä, joten sun kommentti kyllä piristi ♥
PoistaNiin ja piti vielä sanoja et sun kulmat on niin ihanasti tehty! <3 Just sellaset kun haluisin ittelleni joka päivä :D
VastaaPoistaVoi ei :D Mä taas oon ihan hukassa kulmieni kanssa, kun en tiedä mitä niille olis nyt hyvä tehdä :D Mut kiva kuulla, jos tykkäät ♥
PoistaIhana toi meikki! Noi sun simmut on kyllä <3 Ja miltä ne näyttää ton meikin kanssa, tulee ihanasti esille!
VastaaPoistaVoi kiitos muru ihanuus ♥
Poista