Sisustusjuttu

perjantaina, syyskuuta 02, 2011

Oikein ihanaa perjantaita kaikille! Vihdoin ja viimein mulla on ensimmäinen työviikko takana ja kyllä on muuten tuntunut rankalta. Työt eivät ole juurikaan maistuneet, mutta olen kiireellä päivittänyt itseäni blogien suhteen. Vieläkään en ole kaikissa ajan tasalla, sillä tällä hetkellä seuraan vakituisesti lähes sataa blogia (onkohan niitä jo liikaa?). Toisia tarkemmin kuin toisia, mutta kuitenkin. Huomasinpahan loman jälkeen, että mullahan on ollut ihan kamala ikäväkin osaa blogeista, kirjoittajat ovat vaan niin ihania persoonia, että eihän niitä voi olla ikävöimättä :D  Ja kaiken huippu, että ihan vahingossa olen blogimaailmankin löytänyt ja nyt olen siihen melkolailla ihan koukussa :D

Mutta mennäänhän päivän aiheeseen. Viimeisen lomaviikon torstaina päätimme äidin kanssa lähteä hieman shoppailemaan. Kauppoja tuli kierrettyä ja jotain mukaavaakin sain napattua mukaani, mutta tänään on kuitenkin esitelyssä pieni sisustusjuttu. Olen monessakin blogissa törmännyt ihaniin seinätarroihin ja itsekin unelmoinut sellaisesta, piti ensin vain saada innostettua miehenikin siihen. Eihän se vaikeaa ollut, sillä lopun kaiken mä vaan ostin sellaisen sitten Kärkkäiseltä, kun vihdoinkin kivan löysin. Hintaa tuotteella oli vain 4,90€ eli kallis hankitahan ei ollut, mutta tosi kivalta se kuitenkin näyttää.



Tuo pieni väliseinä keittiön ja olohuoneen välissä on mielestäni koko ajan kaivannut jotain erottuakseen edukseen ja tarra oli mielestäni paras vaihtoehto. Jos siihen kyllästyy, sen saa todella helposti pois. Liimaus ei ollut mikään helppo homma. Mietimme mieheni kanssa josko se olisi jotenkin mennyt huonoksi tai liima pilaantunut, sillä tarra oli tujummin kiinni paketissa, entä sen sai kiinni seinään. Tekstihän oli yhdessä pötkössä, mutta leikkasimme meiluisaan kokoon ja asettelimme mieleisellä tavalla. Mieleenihän ei tietenkään silloin tullut ottaa kuvaa paketista, joten sitä ei nyt ole näyttää, mutta All you need is White-blogin S:llä oli juurikin kyseisiä tarroja joskus arvonnassa. Jos jollakulla on näitä samaisia tarroja, niin oliko teillä myös ongelmia sen kiinnittämisessä? Vieläkään, vaikka tarrat tosissaan on ollut seinässä jo yli viikon, ei pysy kunnolla kiinni ne kirjaimet jotka olivat paketissa taitto kohdassa. Olisikohan tähän jotain vippaskonstia saada ne pysymään. Ystäväni ehdotti erikeepperiä ja voitte vaan kuvitella naurun määrää :D Muuten tykkään noista hurjan paljon, onkohan meidän kämppä kohta täynnä tekstejä? (ei koska mies pitää mut aisoissa :D)




kuvat: Janet

Saimme isältäni lähes vuosi sitten tuparilahjaksi valkoisen orkkidean ja olen sitä rakkaudella hoitanut ja vaalinut. Olen kuullut monia juttuja, että orkkidea olisi vaikeaa saada uudelleen kukkimaan, mutta mulla onnistui ja voitte vaan kuvitella kuinka iloinen olen. Kaikki viisi nuppua ovat auenneet ja kukka on taas niin upea. Pitänee hommata sille isompi ruukku jossain vaiheessa, sillä juuret ovat alkaneet vaellella lehtien alta pois ruukusta. Uusia lehtiäkin tuo pukkaa koko ajan lisää. Orkidea taitaa ollakin yksi lempikukistani, nyt kun olen sellaiseen päässyt oikein kunnolla tutustumaan. Harmittaa vain se aika, kun kukkia ei ole. Uuden kukkavarren kasvuun tosiaan meni reilu puolivuotta. Muuten aivan mahtava kukka :)
Onkos muilla Orkideoja? Onko teillä kukkinut uudelleen vai onko mun kuuloluulot ihan höpönlöpöä?

Sunnuntaina olisi mun nuorimman kummityttöni 1-vuotis synttärit. Lauantaina olisi tarkoitus lähteä etsimään lahjaa pienokaiselle. Tämä tytöntyllykkä sai mun äitihormoonit viimeksi hyrräämään enemmän kuin olisi edes tarvetta. Pientä vauvakuumetta ehkä havaittavissa, mutta onneksi on noita sisarusten lapsia, että saan heihin (vielä toistaiseksi) "kuluttaa himoni". 

Mutta ei kait muuta ku muksaa perjantain jatkoa ja ihanaa viikonloppua :)  

You Might Also Like

3 kommenttia

  1. Kiva tuo tekstitarra! Minullakin on yksi jemmassa ollut jo pidemmän aikaa, en vain vielä ole keksinyt mihin sen laittaa.. Itseasiassa olin jo unohtanut koko tarran olemassaolon, kiitos muistutuksesta ;)
    Hmm..jossain liikkeissähän nuo tarrat on aika paljon kalliimpia kuin tuo siun, joten jos tuo ei pysy seinällä niin osta kokeeksi uusi jostain muualta, jos niissä olisi parempi liima. Oman laadusta en osaa sanoa mitään, mutta tilasin sen täältä: http://walldecor.fi/

    VastaaPoista
  2. Mulla on menossa nyt kolmas orkidea ja tämä on pysynyt hengissä. Se on jo ihme. Eli en osaa vielä sanoa kukkiiko uudelleen koska kukkii vasta ensimmäistä kertaa. Mitä taikoja olet käyttänyt että omasi on noin kaunis?

    VastaaPoista
  3. maisamiisa: kiva jos "muistutuksesta" oli hyötyä ;) Miten sä oot malttanu pitää tarraa vaan jemmassa? Liimaahan se nyt johonki nii kerro sit siitä liiman pitävyydestä :D Joo, jos tuo tarra ei tuossa nyt tykkää pysyä niin uutta lähtee varmana tilaukseen.

    Ansku: En mä ole tuolle oikeastaan mitään ihmeellistä tehnyt. Uppokastelu n. kerran viikkoon. Kun juuret alkavat näyttää hopeisilta/harmailta tietää, että kukka on janoinen ja sitten olen pistänyt kädenlämpöiseen veteen altaaseen niin, että juuret ja lehtien alaosat ovat ihan veden vallassa. Annan kukan olla vedessä n. 20 min ja näin siis aina kun juuret ovat harmaat. Tällä menetelmällä ja aurinkoisella paikalla on menestystä tapahtunut. Harmi vaan kun tosiaan reilun puolen vuoden välein kukkii.

    VastaaPoista