Uutuuksia

torstaina, syyskuuta 08, 2011

Mä en ole ennen ollut mikään himoshoppaaja tai pukeutuja ja tämä varmaan johtunee siitä mun "poikamaisuudesta". Mieheni sai mussa esiin sen kauan etsityn naisen ja vihdoin alan päästä jyvälle mun pukeutumis mausta. Edelleen vaatehuoneessa on paljon huppareita ja lölläreitä, mutta vihdoin sinne on löytänyt tiensä kynähame, tiukkoja farkkuja ja muuta naisellisempaa. Tai niin mä ainakin koen. Vielä kun saisin tämän kropan sellaiseksi, että siinä viihtyisi paremmin. Olen toki aina viihtynyt kaupoilla ja tykännyt ostella kaikkea, mutta ihan erilaista kuin nyt. Mä alan olla iloinen tähän mun vaatemakuun (kunhan vielä saisi vaatteet päivitettyä siihen :D). Tyyliini on päässyt vaikuttamaan moni bloggaaja ja olen iloinen, että olen tähän "maailmaan" tieni löytänyt. 

Olenhan jo muutamaan kertaankin tainnut mainita, että uusia hankitoja olen tehnyt, mutta en ole vielä saanut niitä esiteltyä. Nyt siis keräsin kaikki samaan postaukseen niin mukavempi näin. Tänään on esittelyssä ihan uusina kaupoista hankitut tuotteet.



Lasketaanhan H&M:n verkkokauppakin :D Eli sieltä tilasin tuon beigen kynähameen (12,95€), vaaleat normaali/low waist farkut (19,95€) sekä korkeavyötäröiset tummat farkut (14,95€). Vaaleisiin farkkuihin rakastuin heti, korkeavyötäröisten kanssa vielä hieman hakemista ja hame myös täydellinen (mies tykkäsi kovasti). Vatsan alueen pienennystä kuitenkin míeleni halajaa näille kahdelle vaatteelle.



Nomination-koruni on myös saanut hieman täydennystä. Viimeisin ostos on tuo roikkuva sydän. Odotan avainpesään sopivaa avainta lahjaksi mieheltäni, mutta eipä tuo ainakaan vielä ole mulle sellaista hommannut.


Loman alussa tekemämme reissu mieheni perheen luokse kotiutti samalla luokseni ihanat kiilakorkokengät Dinskon alennusosastolta (29,90€). Pakkohan ne oli ostaa kun istuivat jalkoihini niin hyvin. Harmikseni en ole näitä vielä montaa kertaa käyttänyt, mutta näistä aioin pitää erittäin hyvää huolta ensi kesää ajatellen :)





Loman viimeisellä viikolla kävimme äitini kanssa ostoksilla, enkä sieltäkään lähtenyt tyhjin käsin. Sain ostettua Kärkkäiseltä elämäni ensimmäiset ballerinat ja olen niistä erittäin iloinen. Vaikka olen monesti baltsuja kokeillut niin yhdetkään niistä ei ole olleet mun jalkoihini sopivat. Vihdoin ja viimein löysin söpöt ja pehmeät jalkoihin ja kaikein lisäksi puoleen hintaan (22,50€) Nämä pääsivät heti kovaan käyttöön ja kuvistakin sen saattaa jopa huomata :D (kuten mulle on normaalia niin tekiväthän nämäkin kengät mulle rakot jalkoihin :D). Toinen mahtava löytö Kärkkäiseltä oli tuo ulkoilutakki. Siellä se nätisti roikkui toisen samanlaisen kanssa (vain 10€!). Kokohan oli mulle numeroa liian pieni (36), mutta päätin silti ottaa riskin ja kokeilla. Se oli juuri täydellinen. Tämä on ollut jo niin kovalla käytöllä ja kyllä oli tarpeellinen. Koirien kanssa lenkkeillessä ihan paras takki! Bongasin Sotkan mainoslehtisestä söpön harmaan kukkamaton ja sehän oli ihan pakko käydä hakemassa sillä se sopi täydellisesti meidän harmaan sävyiseen keittiöön (19,90€). Olen ollut erittäin tyytyväinen kaikkiin ostoksiin :) Mitäs mieltä siellä ollaan?

Huomenna olisi sitten esittelyssä kirpparilöydöt.

You Might Also Like

4 kommenttia

  1. Kivoja hankintoja! Etenkin nuo kiilakorot, nam. Mäkin tykkään hirmusesti tuosta hennesin kynähameesta, mutta harmikseni olen useaan kertaan joutunut toteamaan sen olevan mulle vähän turhan pitkä. Sama malli hieman lyhyempänä kiitos!

    VastaaPoista
  2. Munkin mielestä nuo kiilakorot on aika nam :D Ootko kattonu sitä hametta koskaan sillä silmällä, että voisit lyhentää sitä? Kuinka pitkä sä oot? Mä oon 171cm ja mä tykkäsin pituudesta. Hame on kyllä korkealla vyötäröllä...

    VastaaPoista
  3. Melkein 10 senttiä lyhyempi ;) Muistaakseni mulla se menee justiinsa tohon polvien kohille, ja mun mielestä semmonen pituus ei sovi mulle yhtään, mieluummin vois jäädä jonkin verran polvien yläpuolelle. Kylhän sen saisi varmaan lyhennettyä, mutten ole jaksanut moiseen ryhtyä. Toivotaan että tulee sopiva yksilö vastaan ilman lyhennyksiä :)

    VastaaPoista
  4. No se 10cm on kuitenki melko paljon. Mulla tais hame sopivasti jäädä just polvien ylle. Onhan se inhottavaa käydä lyhentelee. Toivotaan et sopiva löytyy :)

    VastaaPoista