UDPP ensi kokeilu

tiistaina, tammikuuta 29, 2013

Miten se onkin niin, että univelallinen menettää unet just sopivasti silloin kun pitäisi käydä nukkumaan? Mä menin eilen ennen kymmentä sänkyyn ja olin valmis untenmaille, mutta sit ei enää väsyttänytkään. Kattelin hetken telkkaria, mutta meinasin piristyä entisestään, joten parasta oli yksinkertaisesti laittaa pää tyynyyn. Kyllähän se uni sit jossain vaiheessa tuli, mutta siis edelleen väsyttää. Peitto ja tyyny houkuttelis tänäänkin aika kovaa. Joskus mä kaipaan vuorotöistä niitä iltavuoroja, kun sai nukkua rauhassa vaikka kahteentoista asti. Eipä kuitenkaan kauaa tartte niitä kaipailla kun mieleen palaa ainaiset iltavuoromigreenit ja kotiinpääsy kello 23. Niitä mä en kaipaa todellakaan. Onneks on olemassa viikonloput, vaikka enää en välitäkään nukkua niin kovin myöhään. Aikainen lintu madon nappaa ja kerkeää touhuta paljon enemmän. :)

Sunnuntaina kerkesin vihdoin ja viimein kokeilemaan UDPP:tä. Vaikka lauantainakin meikkailin, niin voitteko kuvitella, et mä unohdin kokonaan tuon uuden tuubin olemassa olon :D Olin sunnuntainakin valmiina lätkimään silmiin vanhaa pohjustajaa kun mieleeni välähti tuo liila tuubi. Tuli jotenkin ihan tyhmä olo, et miten mä saatoinkaan unohtaa, kun niin kovin sen käyttämistä olen odottanut. No joo, mitäpä tässä lahossa päässä muutenkaan pysyis. Lähdin siis todella innoissani ja mielenkiinnolla laittamaan uutta pohjustajaa luomilleni ja se oli todellakin erilaisempaa entä aiemmin kokeilemani.

UDPP on vaaleaa tahmeaa tavaraa siinä missä mun Inglotin silmänpohjustaja on nuden värinen ja todella peitevoidemainen. Hämmästelin siis alkuun UDPPn koostumusta ja veikkasin, että luomivärejä olisi vaikea häivyttää tämän kanssa. Kuten aina, aloitin luomivärin levittämisen silmän sisänurkasta koko liikkuvalle luomelle ja tässä vaiheessa ensimmäinen ilohihkaus pääsi suustani. Tämä pohjustaja todellakin kirkastaa luomiväriä ja pigmenttisyys tulee entistä voimakkaammin esille. Olin myyty. Vaikka tahmeus ennen luomivärien levittämistä tuntuikin vähän inhalta silmissä, niin eipä siinä kauaa tarvitse kärvistellä. Häivyttämisen kanssa olin valmis läträämään useampaakin väriä, että siitä tulisi siisti. No, eipä tarvinnut ihan kamalasti tapella, kun nätisti alkoi asettumaan. Voin kertoa, että olen myös rakastunut niihin häivytyssiveltimiin aika täysiä. Miten mä olenkaan pärjännyt ilman niitä ennen ;) UDPP on siis todella mahtavaa!




Kyllä, uusi lempparituote on löytynyt! Jo se, että luomivärit näyttävät tämän pohjustajan kanssa paljon intensiivisimmiltä niin se mikä kestävyys tämän myötä tulee, niin sanat ei riitä kertomaan sitä. Vaikka muutoin kärsinkin osittain rasvaisesta ihosta, niin luomet mulla ovat kyllä pysyneet normaaleina. Mulla ei siis yleensäkään meikki pakkaudu luomivakoon tai ala muutenkaan valumaan, ellen kovin hikoile, joten ihan täydellistä arviointia en kestävyydestä pysty sanomaan, mutta meikki näytti illalla ihan samalta. Mitä nyt kulmakarvat alkoivat sojottelemaan minne sattuu. :D Ja niin, luomiväreinä käytetty taas Sleekin palettia. Mä niin tykkään siitä. Harmittaa vaan, kun noissa kuvissa ei toistu värit ihan täydellisesti. Sitä luonnonvaloa sais vaan alkaa olemaan pikkasen enemmän, varmaan olette kanssani samaa mieltä? :)

Miltäs näyttää meikki teidän mielestänne? Tai mitä mieltä olette punaisen sävyistä? Äiti kommentoi pitkästä aikaa tätä meikkiä, että näytti hyvältä :) Mä olenkin niin paljon käyttänyt ruskeita viime aikoina.

You Might Also Like

4 kommenttia

  1. Kaunis meikki taas ! Sulla on kyllä uoeat silmät, oon kade ! :)

    VastaaPoista
  2. Wau nainen! Upea meikki!!
    UDPP on kyllä niiiiin huippu tuote, ja on muuten ihan mielettömän riittoisa. Mulla menee tota ehkä nuppineulan pään verran yhdelle luomelle ja eka tuubi on kestänyt ihan sika kauan! Ite sipaisen muuten puuteria kevyesti luomelle UDPP:n jälkeen mut en tiiä onks sillä mitään merkitystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihana ♥
      Joo, riittoisalta todellakin vaikuttaa. Otin UDPPtä saman verran mitä käyttäisin Inglotin pohjustajaa, mutta tämä määrä riittikin kahdelle luomelle erittäin hyvin. Se nuppineulan kokoinen määrä on todellakin riittävä. Mulla kun on vielä tuo professional koko, niin se varmaan kestää todellakin ikuisuuden :D
      Mä en oikein osaa sanoa tuohon, onko puuterisipaisulla mitään kummallista merkitystä asiaan, mutta mitä siitä tulee mieleeni, niin se luomivärin tarttuvuus ja pigmenttisyys laimenisi siinä. Mut enpä lähde tätä sen enempää spekuloimaan, kun en ole kokeillut :) Puuteri kyllä varmasti edesauttaa luomivärien häivyttämistä ja sitä tahmaisuutta :)

      Poista