Vessaremontti osa 3, onni onnettomuudessa

keskiviikkona, tammikuuta 09, 2013

Mä olin niin kiukkuinen ensimmäisestä vastoinkäymisestä, kuten varmasti osa 2-postauksesta huokui teillekin asti. Onneksi tämä mutka vedettiin suoraksi ja lopulta sen suoristuminen olikin yllättävän helppo ja vielä kävi todellinen onni onnettomuudessa. Ensimmäinen mutkahan oli siis se, että toinen laatoista ei ollutkaan samankokoinen toisen kanssa eikä tällöin passanneet yksiin. Lauantai iltana oli vaan tosi huono hetki huomata tää, kun kaupat oli menossa kiinni tunnin päästä ja meiltähän sen tunnin jo niille kaupoille ajelee. Ei siis pystytty lähteä heti metsästämään uutta laattaa. Seuraava päivä oli sunnuntai ja kaiken lisäks loppiainen. Kaikki kaupathan on yleensä silloin kiinni ja suurin osa olikin, mutta onneksi Bauhaus avasi ovensa. Tarkistin tämän kyllä vielä netistä, ennen kuin sinne asti lähdettiin ajelemaan.

Sunnuntai aamuna remontti jatkui. Niksu ja isäpuoleni jatkoivat hommia ja me lähdettiin äidin kanssa metsästämään sopivaa laattaa. Mulla oli mukana seinälle laitettua laattaa, että voisin mitata toisen laatan kanssa tismalleen saman kokoiseksi. Mä olin vieläkin niin tuohtunut, kun sinne kaupoille mentiin. Tulevat naistenpäivät saattoi kyllä lisätä kiukkua... Laatta kädessä aloin mittailemaan sopivan sävyisiä laattoja kaveriksi. Menin vielä tarkistamaan mitä sen jo ostetun "väärän" kokoisen laatan kohdalla luki, että oliko se ollut meidän oma moka vai mikä. Juuri se koko siinä infolappusessa luki, jonka muistelinkin ja sehän oli tällöin väärä. Siinä vaiheessa pari myyjää saapui paikalle kyselemään, josko tarvittaisiin apuja. Mun kattila tais siinä vaiheessa kiehua pikkasen yli :/. Kyselin myyjiltä, että miksi lappusissa lukee muuta mitä todellisuudessa koko oikeasti on. Heillä ei kuulemma ole aikaa tutkia kaikkien laattojen virallisia kokoja vaan laittavat lähimmän standardi koon infoksi. Mä vähän kyseenalaistin asiaa ja samalla vielä kerroin, että heidän oma myyjänsä oli kyllä meitä opastanut, että meidän ottamat laatat kyllä sopivat keskenään. Ei mennyt kauaakaa, kun molemmat myyjät liukenivat paikalta. Äiti totesi, että ne tais pelätä tätä kiukkuista pyörremyrskyä. Mua vaan kiukutti ja myönnän, purin sitä aivan väärään paikkaan. Suhailin siellä hyllyjen välissä mittaillen ja miettien muutamien voimasanojen saattelemana vissiinkin, että mikä laatta sit sopisi ja lopulta molemmat myyjät tulivat ilmoittamaan, että eräs laatta olisi juuri samankokoinen. Valitettavasti se oli vääränlainen meidän makuun, joten etsintöjä jatkettiin. Tässä vaiheessa toinen myyjistä kyllä pahoitteli, että heiltä oli annettu vääriä ohjeita ja samalla pahoittelin hänelle, kun eihän tämä tietenkään hänen vikansa ollut. Lopulta sopiva laatta löytyi ja aika helposti se lopulta löytyikin. Ei muuta kun Ikean kautta kotia kohti ja jatkamaan hommia.

 kuva: weheartit.com

Niin, mites sit ne jo ostetut "väärät" laatat. No ne löysivät uuden kodin yllättävän läheltä. Äiti ja isäpuoli ovat uusimassa keittiön välitilan laattoja ja heidän mielestä tämä meidän valitsema laatta sopisi heille. Ei siis tarvinnut pähkäillä laatikoiden palauttamista Bauhausiin vaan siirrettiin ne uuteen kotiin. Onni siis onnettomuudessa ja ainahan asioilla on tapana järjestyä, ainakin jotenkin. Nyt näin jälkikäteen oikein ärsyttää oma käytös, kun niin kiukkusin ja oikeasti vielä melko turhasta asiasta. Huomaan kyllä, että on taas se aika kuukaudesta, kun kiihdyin nollasta sataan alle sekunnissa ja kaikista maailman pienimmistäkin asioista. Onneksi tällaista ei kuitenkaan ole joka kuukaus. Mähän tulisin hulluks itseni kanssa. Mut joo, remontti on ihan hyvällä mallilla. Pönttö laitettiin eilen illalla ja viime yön siinä on saanut liimaukset kuivata ja nyt vihdoin pääsee taas käymään omassa vessassa. Mä haluisin ihan kamalasti päästä teille vilauttelemaan jo kuvia vessasta, mut toisaalta haluisin pitää yllätyksenä ihan loppuun asti.

Mut kertokaahan, enhän mä ole ainut, joka välillä hirttää kiinni, kiehuu ja kuohuu ja apinoi? :D

You Might Also Like

0 kommenttia