Detox-kuurin jälkeen

tiistaina, kesäkuuta 04, 2013

Viime viikon torstai iltana vetäisin viimeiset detox-tabletit huviini ja nyt hetken "normaali" tilassa olleena koen, että voin kertoilla, mitä mieltä olen tästä kuurista. Eli kertauksena vielä, tässä First Cleanse detox-kuurissa oli omat tabletit niin aamulle kuin illalle. Niissä oli ihan selkesti erilainen sisältö, koska maku tuntui olevan erilainen. Aamu tableteissä oli ihan selkeästi oreganoa ja valkosipulia, mausteet joista en ihan järjettömän paljoa välitä ja maku jäi hieman kaivertamaan aamuisin. Aamuisin tabletit otettiin tyhjään vatsaan reilun vesilasillisen verran. Mulle tämä tapa sopi todella hyvin, sillä aamuisin ennen töihin lähtöä juon vain teekuppose ja aamupalan töissa vasta kahdeksan jälkeen. Iltatabletti sitten viimeisenä juttuna huiviin ennen nukkumaan menoa. Minkälaista sitten oli kuurin aikana?



  • Aamutablettien jälkeen ainakin mulla tuli kamalia röyhtyjä. Okei, tämä on vähän tyhmä asia, mutta itseäni häiritsi. Oreganon ja valkosipulin maku aamuisin, ei ihan lemppari juttu.
  • Kuurin aikana piti juoda paljon vettä, että kuonat poistuvat kehosta. Osanette arvata mitä se tekee. Muutenkin kun aineenvaihdunta kiihtyy tämän avulla hieman ja juot paljon, oli vessa kovassa huudossa. Ei heti ensimmäisenä päivänä, mutta siitä eteenpäin aikalailla. Rehellisesti sanottuna, tunnin välein kävin pisulla ja rakko oli aiivan täysi. Ärsyttävintä oli herätä keskellä yötä vessaan. Kesken hyvien unien. Tää oli oikeasti kaikkein ärsyttävin osa.
  • Muutamien ensimmäisten päivien aikana tuntui olevan nälkä vähän väliä, mutta se tunne katosi yhtä nopeasti kuin tulikin.
  • Tosi paha päänsärkykohtaus. Tästä en tietenkään voi olla varma, johtuiko se tästä puhdistuskuurista, mutta jotenkin sen yhdistäisin tähän. Kipu oli kuitenkin hieman erilaista kuin normaalisti.
  • Turvotus katosi! Ehdottomasti paras puoli tässä. Eilen koin taas sen inhottavan turvotuksen tunteen, joka mulla on aina silloin tällöin. 
  • Kevyempi oli kaikenkaikkiaan. Tätä en osaa sen tarkemmin selittää, mutta yleisesti hieman parempi olo.
  • Alkuun mulla pukkasi pari todella pahaa isoa finniä poskiin, mutta niiden kadottua näitti iho jotenkin puhtaammalta. Tämäkin kelpasi mulle paremmin kuin hyvin.


Yhteenvetona voisin sanoa, että kyllä tulen vetämään jatkossakin näitä puhdistuskuureja, päänsärynkin uhalla. Olo tuli meinaan todella mukavaksi tämän aikana, vaikka noita huonojakin puolia tästä löytyi. Sanoisin, että tämä tekee keholle oikeasti hyvää ja kuonat lähtevät oikeastikin liikeelle. Tämä First Cleanse oli ensikertalaisille suunnattu ja ensi kerralla ajattelin kokeilla joko tämän saman merkin tujumpaa versiota tai sitten testaan ihan kokonaan toista merkkiä. Mutta pakko sanoa, että tykkäsin. Olen kyllä miettinyt, että olenko kuvitellut osan vaikutuksista, mutta kai se kokonaisvaltainen hyvä tunne kuitenkin kerto muuta. Ainut muutos siis kaikessa mitä tein oli vain suurempi veden määrän juonti. Mitään muuta erikoista en siis tehnyt.

Edelleen kuulisin mielelläni teidän kokemuksia, jos teillä sellaisia on ja muutenkin mitä mieltä olette näistä puhdistuskuureista. Uskotteko niihin vai pidättekö te niitä ihan hömpötyksenä?

You Might Also Like

2 kommenttia

  1. En ole testannut, mutta näin telkkarista yhden jutun, jossa sanottiin, että nuo detox jutut olisi ihan höpönlöpöä. En tietenkään tiedä varmaksi, kun en ole itse kokeillut. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kans luin jostain lehdestä, että olisivat ihan humpuukia. Kuitenkin kokeilun perusteella väittäisin, että kyllä ne jotain tekee. Ehkä joku tabujen ainesosista kuitenkin jotain tekee keholle. Tai niin ainakin veikkaisin. Tulipahan testattua jos ei muuta :D

      Poista