Melomassa

sunnuntaina, elokuuta 31, 2014

Extempore jutut on yleensä ihan huikeita juttuja ja sen sai todeta taas kerran. Me käytiin Niksun kanssa perjantaina syömässä, kyllä, söin salaattia vaikka toinen veti pizzaa, ja törmättiin samalla yhteen tuttuumme. Siinä kuulumisia vaihdellessa hän kertoi sunnuntaina järjestettävästä melontaretkestä. Me Niksun kanssa todettiin yhteen ääneen, että jep, lähdetään testaamaan. Pakattiin tänään aamulla siis eväät reppuun ja suunnattiin auton nokka kohti pientä kylää Nummisia. Siellä meille ensin järjestettiin pieni luontokierros. Upeita maisemia ja ihanaa luonnon rauhaa.




Kierroksen jälkeen mentiin joen rantaan ja siitä kokeneemmat lähtivät itsekseen matkaan, kun meitä amatöörejä hieman opastettiin hommassa. Mä olen melonut viimeksi rippikoulussa. Jouduin sellaiselle retkirippikouluun, kun kaikki muut olivat ihan täynnä ja viikon verran me siellä melottiin. Silloin se ei pakon sanelemana ollut niin kivaa, mutta tämänkertainen onneksi muutti ajatukseni. Pienen opastuksen jälkeen ei muuta kuin inkkarikanootti vesille ja matkaan.


Niksu otti mukaan meidän Go Pro kameran ja kiinniti sen kanootin kylkeen. Otettiin videokuvaa sekä kuvia matkasta. Sen takia osa kuvista on tällaisia kalansilmällä katsottuja. Muutama taas Niksun puhelimella. Järkkäriä kun tuonne vesille ei uskaltanut ottaa.



Sää suosi meitä ja aurinko paistoi alkumatkasta todella kirkkasti. Loppuajan oli pilvistä, muttei sentäs satanut. Hikihän siinä virtasi. Naureskeltiin ja nautittiin ihanista maisemista. Matkalla nähtiin lehmiä ja hevosia.





Tuo ihana ruskea lehmä tuijotteli meitä pitkään ja oli todella kiinnostunut. Mieli olisi tehnyt päästä silittämään :D



Matkalla tuli isompia koskia ja silloin piti ottaa kanootti maihin ja ohittaa kosket maitse. Kanootin kantaminen ei ollutkaan mikään ihan kevyt homma. Hengästytti ja hikoilutti niin julmetusti. Ei oo mitään kevyttä hommaa tuo melonta :D Maisemat oli kyllä niin upeita, että kyllä siinä mieli lepäsi :) Ihanaa oli välillä syödä eväitä ja vaan nauttia olostaan.


Pakko todeta näin retken päätteeksi, että huikeen siistiä ja kivaa oli, mutta kyllä se imi musta kaikki mehut. Olen ollut silmät ristissä retken jälkeen ja nyt viimein syömisen ja saunomisen jälkeen mä köllähdän sänkyyn reporankana.

Kuinkas moni teistä on melonut?

You Might Also Like

6 kommenttia

  1. Hei sinä superkommentoija, muistinkohan vastata jokaiseen kommentiisi? :D

    Thaimaassa asuessa olen melonut, kivaa oli! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, vähän joo muutama piti laittaa :D

      oih, sulla oli varmasti siellä upeet maisemat :)

      Poista
  2. Oi oi, melominen on kivaa! Varmaan toi kuvien ammukin olis halunnut kokeilla - ihana ❤️ Melomisessa musta parasta on maisemat ja se että saa olla ulkona!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maisemat oli kyllä niin ihania ja tuo ammu ♥ Kovasti oli kiinnostunut ja seurasi meitä hetken aikaa :)

      Poista
  3. Oispa kyllä kiva päästä kokeilemaan tämmöstä kaikkea uutta :) Ihanat maisemat!

    VastaaPoista