I Love Me Messusaalis

maanantaina, lokakuuta 20, 2014

Mä en malta enää yhtään sekuntiakaan pidempään pitää tuotteita pusseissa jemmassa kuvausta varten, joten näpsin mun messusaaliista kuvat ja pakkohan ne oli tulla teillekin heti näyttämään. Tykkäsin tämän vuoden I Love Me-messuista ihan kamalan paljon! Ostettavaa olisi ollut vaikka millä mitalla, mutta johonkinhan se raja oli vedettävä. Ja apua! Me oltiin Reetan kanssa messuilla puoli 12, aika meiltä silti loppui kesken. Juostiin melkein viimeiset minuutit vielä taloa ympäri ja tehtiin viime hetken ostoksia. Odotan siis ensi vuoden messuja ihan kamalan paljon!

Ja voi miten ihanaa oli tavara blogikollegoja! Taru, sinä ihana murmeliseni, nähdään taas pian <3 Oli ehkä eniten ihanaa, kun bongasit mut sieltä väkijoukosta <3 Martinan ja Minnan minä taas pysäytin kesken kaiken, toivottavasti ette säikähtäneet mua ;D Livboxin pisteellä mä hengailin loppuajasta ja siellä juttelin Livbox tiimiläisten ja Nellan kanssa. Oli ihanaa nähdä upeudet teitäkin! Harmittaa, kun monen muunkin tiesin messuilla olevan sunnuntaina, mutta ei sitten törmätty, vaikka miten yritin.

Muta joo, mä taisin seota siellä messuilla aika totaalisesti. Tuli shopattua itsensä ihan kipeäksi :D Mun olkapäät oli niin kipeät päivän kantamuksien jälkeen. Ja kuten sanoin aika loppui kesken. Tässä nyt kuitenkin viimein se messusaalis.


Tässä on mun koko päivän saalis. Niin, ja tietty mahassa ne kaikki maistiaiset ja Jungle Juicy Barin smoothie. Kassit painoivat ihan kivasti, muta mitä kaikkea ihanaa sieltä lähtikään matkaan.


Esitteitä, lehtisiä ja niiden välissä pieniä tuotenäytteitä. Miten näitä kertyikin näin paljon :D Pitä käydä ajan kanssa läpi, että mitäs kaikkia kuponkeja ja tietoa tuolta löytyykään.


Tässä kaikki tuotteet, joita messuilta sain ilmaisena. Näytteitä, nähtävästi vielä syötävääkin Cocoviltä ja ihan kunnon kokoisia tuotteitakin. New Hairstore lahjoitti täysikokoisen putelin Volume Hair Mistiä. Lumenelta uuden meikkivoiteen näytteitä,  Himalaya Herbals voiteita ja hammastahnaa, Dermosililta muutama näyte ja isompi puteli tuli vielä lahjuksena, kun kerroin juuri tilanneeni heiltä :D Vuokkosten näytteitä, rfsu sheiveri ja Oriflamen ripsarin sai, kun osallistui arvontaan. Oralilta sai meikkipeilin, tai peilin jolla voi tutkaista hampaansa. V10Plussalta sain kuuluisan water base kuorinnan. Ja Laveralta iso nippu näytteytä. Mahtavia tuotteita jo ihan vain ilmaiseksi :)


Jumppakissakassin voitin, kun pyöritin onnenpyörää. Halusinkin saada tuon kassin :D Kävin samalla heidän pisteellä ryhtitutkimuksessa ja sain todella hyvää palautetta. Mulla on kuulemma hyvä ryhti! Tulin tiedosta niin iloiseksi, sillä mulla on ollut huono ryhti vuosia. Kyllä tää treenaaminen siis jotain hyödyttää :)

BIOZELL Kuivashampoo + matkakoko 6€
Hiusnaamio + suolasuihke 8€
Hopea shampoo + hoitoaine 5€/kpl
hiusnaamio kaupanpäällinen

Ensimmäinen totaali sekoaminen tuli Biozellin pisteellä. Mielestäni hinnat olivat niin alhaalla, että ostin kertaheitolla varastoihin lisää tuotteita. Huipuksi havaittuja tuotteita, mutta myös uusia testiin. Olen ollut niin tyytyväinen moniin Biozellin tuotteisiin, joten haluan tutustua niihin enemmänkin :) Oh, ja näitä painavia puteleita kannois koko päivän :D

MARIELA SARKIMA Hair Bible 23€

Mariela Sarkiman / Cailapin messuosasto oli ehdotomasti messujen näyttävin ja parhain.Vietin siinä ihmetellessä ja Marielaa kuunnellessa pitkät tovit. Olisi ollut kiva päästä sinne meikattavaksi tai hiusten laittoon. Marielalta tulee kyllä täyttä asiaa ja mielelläni olisin kuunnellut pidempäänkin. Osastoja oli kuitenkin kierrettävänä.. Ja hei, kuinka siistiä, että sain ihanaan Hair Bibleen nimmarin :)

LAVERA meikit 3€/kpl

Harmi, kun Laveralla ei tänä vuonna ollutkaan kasvotuoteita juurikaan myytävänä. Olisin ostanut putsarit uudelleen, mutta tällä kertaa sainkin meikkejä. Vanhempaa mallistoa olevat meikit myytiin 3€ kappalehintaan. Meinasin törsätä, mutta sain hillittyä itseni kolmen tuotteeseen.

NAIL DESING KIT 19,90€

Viime vuodelta kovasti harmittamaan jäänyt Nail Desing Kit lähti tällä kertaa mukaan välittömästi. Odottelen jo innolla, että pääsen koristelemaan kynsiä näillä :) Kaupanpäälle sai vielä tuollaisen sivellinsetin.

ZOYA kynsilakka 12€
CHINA GLAZE kynsilakat 3,50€/kpl

Hups...taas kynsilakkoja :D Juttelin vähän pidemmänkin tovin Zoyan maahantuojan kanssa. Minua kiinnostaa kovasti kyseinen lakkamerkki ja ensimmäiseksi valitsin Pixie Dust lakan. Väri oli niin houkutteleva.
China Glazet löytyvät taas muotipuolelta ja myytiin ihan pilkkahintaan. Piti tietty ostaa pari testiin näitäkin.

TRENDI 3kpl 12,90€ + tilaajalahjat

Trendi lehdestä oli niin mahtava messutarjous, ettei siitä vain voinut kävellä ohi! Kolme lehteä ja neljännen sai siitä samalla mukaan. Voi Hyvin lehtikin tuli samaan syssyyn, kuten tuo Sally Hansenin kynsilakkakin. Eikä siinä vielä kaikki. Kotiin tulee vielä setti Lumenen kosmetiikkaa. Siis käytännössä sain kaiken puoli ilmaiseksi! Reettakin tilasi saman setin :)

NORDQVIST teerasiat 1€/kpl, pussi 3€
UOTILAN limput 5€/3kpl
FORSMAN teet 5€/3pss

Sitten vähän muuta tähän väliin. Nimittäin teetä ja leipää :D Mun lemppari jutut. Nordqvistin ja Forsmanin tee on ihan mun lemppareita. Keisarin morsian on jokapäiväisessä käytössä, muita kun nautitaan aina silloin tällöin. Mä olen kova teen lillittäjä, joten varastoja pitää aina tilasuuden tullen täyttää :) Leivät nyt vaan vei kielen mennessään siellä, joten piti kotiuttaa niitäkin ;D

PINK PEWTER hiuspanta * tuote saatu, blogiyhteistyö

Näin eräällä kauniilla naisella Hää-osastolla kauniin hiuspannan päässä ja rakastuin siihen suunapäänä. Mun oli mentävä kysymään, että mistä hän oli moisen ostanut ja kun tietooni tuli, että muutaman osaston takanta niitä löytyi, hyvä ettei juoksujalkaa Reetan kanssa sinne menty. APUA!!! Mä olin todellakin rakastunut tuotteeseen! Ihailin tuotteita, juttelin maahantuojan kanssa, ihana sydämellinen nainen ja koko tiimi tuntui ihanalta! Mä menin ihan sekaisin siitä kimalluksesta ja näistä upeista hiuspantonnoista. Vakuutuin ehkä kahdessa sekunnissa siitä, että jokaisen naisen tulisi omistaa vähintään yksi tällainen. Varsinkin tällaisen hiustumpelon kuin minä. Otin härkää sarvista ja juttelin maahantuojan kanssa muutaman lauseen enemmänkin. Mulle tehtiin samalla kampauksia ja näytettiin, miten upeasti tätä hiuspantaa voi käyttää. Sen verran teille nyt sanon, että tämä ei todellakaan ollut viimeinen kerta kuin tuotteesta kuulette. Tämä oli jotain sellaista, mikä vaatii syvempää tutustumista ja esittelyä. <3

? avainnauha 6,50€

Kello oli jo yli viisi, kun me vihdoin päästiin muotipuolelle. Se me suhattiin vain pikaisesti läpi, mutta tyhjin käsin ei sieltäkään lähdetty. Avainnauhat on mulle töissä tarpeellisia, joten taas yksi sellainen lähti matkaan. En vain yhtään muista, mikä firma näitä myi..?


? kengät 15€/kpl

Ja taas tää kenkähullu sekosi :D Meinasi lähteä useampikin pari matkaan, muta onneksi oli koot loppu ;D Nyt on ihanan syysnilkkurit ja talvinilkkurit. Mustat ovat oikein kunnon karvakengät, joten varpaat ei palele. Ruskeat hieman kevyemmät. Jo toinen, minkä myyjää en muista. Huomaa, että me oikeasi sujattiin se muotipuoli vauhdilla. Mutta tämä myyjä on tulossa myös Outlet-messuille. Tää tietää....jotain :D

Tässä vaiheessa olin jo sitä mieltä, että nyt riittää. Olin kävelemässä jo ulos, kunnes nainen vieressäni huusi "Vilassa loppuunmyynti". Mulkaisin naista ja täyskäännös :D Nainen nauroi kovasti mulle ja nauratti muakin kyllä. Mä olen niin helppo :D

VILA takki 37,45€

Eipä muuten kaduta yhtään, että käännyin ympäri. Sain niin ihanan takin itselleni. Normaalisti 74,95€ ja nyt puoleen hintaan. Ihan mahtia!

Ja sitten vielä, pitihän nyt kotiinkin tuoda tuliaisia ja huoksin pää kolmantena jalkana vielä hakemaan Niksulle Ziajan kosmetiikkasetin.

ZIAJA miesten setti 10€

Kyllä kotona oli vähän tyytyväistä miestä ;)


Että sellaiset messut. Harmittaa todella, että aika loppui kesken. Jäi paljon näkemättä, mutta jos tätä saalista katsoo, niin ei uskoisi. Ketäs kaikkia teitä kävi? Oliko yhtä mahtavat messusaaliit teillä?

You Might Also Like

16 kommenttia

  1. Eikä! Mä bongailin kyllä muita, mutta en tällä kertaa nähnyt sua laisinkaan.. Ajattelin, että oot ehkä ollut jo ekana päivänä menossa mukana..
    Mulla jäi ostokset aika vähäisiksi, koska seuralaiset oli viettäneet siellä jo parit tunnin ennen meikäläisen saapumista. Hamstrasin taas teetä, vartalovoiteita ja ostin aivan ihanan miehekkään huonetuoksun. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi höh, meidän pitää muru nyt oikeasti vaan sopia ne treffit! Aika vaan lipsuu käsistä. Kauhiasti olis varmasti juteltavaa <3
      Olis ehkä pitänyt pysyä samalla linjalla, olis lompakko kiittänyt :D Mutta hitsit soikoon, kun oli niin paljon kivaa ostettavaa :)

      Poista
  2. Näyttääpäs hyvältä sun messusaalis! :) I love me on kyllä yks vuoden kivoimmista tapahtumista :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin yksi vuoden kivoimmista tapahtumista. Nyt sit taas odottelenkin innolla seuraavan vuoden messuja :)

      Poista
  3. Oi herttinen! Minä kun kuvittelin ostaneeni paljon, mutta muutama hiustuote, tämän päivän postauksen luomivärit ja uusi laukku kalpenevat kyllä näiden rinnalla kirkkaasti. Hih! Tosin olin asettanut tiukan budjetin ja päätin siinä pysyä. Lehtitilauksen tosin tein minäkin, Elle tulee viisi kuukautta kotiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Joo, mä todellakin ostin paljon :D Hups, mut kerrankos messut on. Kohta myös tosin Outletit :D Mutta onneksi mäkin pysyin budjetissani. Olin kyllä laittanut sen kohtuullisen korkealle.

      Poista
  4. Oho, mikä saalis! Voi kun olisin niin halunnut tonne, mutta olisi kyllä tehnyt loven lompakkoon, eli ehkä parempi ettei päässyt. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ens vuonna todellakin tulet! On niin mahtavat messut. Alat nyt jo säästämään, niin saat hyvillä mielin sit shoppailla ;)

      Poista
  5. Mahtava saalis taas :) toivottavasti itsekin pääsen taas joku kerta tuonne kiertelemään ja tuhlaamaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maisu muru, sä todellakin tulet ens vuonna mukaan, eiks je?! ;) Mä olen kyllä sellainen saalistaja ;D

      Poista
  6. Haha, sä senkin kreisihullu shoppaaja, tossa varmaan jo muskelit kasvoi noita raahatessa... :D :D Mä ostin tasan kaks värillistä geelilakkaa, ja sit niille alus- ja päälilakan. Amen. :D Oot ihan pimahtanut! <3 Oli ihana nähdä, mussukka! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellinen kreisihullu shoppaaja! Se on meitsi ;D Olkalihakset ainakin kasvoi hirmuna ;D
      Hih, sulla on mieletön itsekuri, mä taas vetelin lompakko avoinna ja annoin tyyppien viedä rahat sieltä ;) Oli todellakin ihana nähdä muru, nähdään pian uudelleen <3

      Poista
  7. Olen testaillut Biozellin tuotteita. Olen tykännyt. Lisäksi nuo pakkaukset ovat kyllä kauniita.

    Tuota Ziajaako miehellesi juoksit hakemaan, kun ohi mennen moikkasit minua? :D En ihan ymmärtänyt, että minne sinulla on kiire, tai ymmärsin, että jotain sinun piti hakea miehellesi. ;D

    Ja tosiaan en säikähtänyt. Hämmennyin ja aloin miettimään paniikissa, että kuka olet? Muistilokeroista sitten löytyi, kuin löytyi vastaus. :D Kiva kun moikkasit. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Biozellit on kyllä hyviä, tykkään kovin :) Ja tosiaan viime vuonnakin ostin niitä aika paljon, joten testailujen jälkeen uskalsin hyvillä mielin ostaa lisää :)'

      Juurikin näin, Ziajaa lähdin kauhialla kiireellä ostamaan, että saisi kotijoukotkin jotain tuliaisia ;D Höpötin vielä kamalalla kiireellä, kun tiesin messujen olevan muutaman hassun minuutin enää auki :D

      Oli tosi kiva törmätä ja onneksi et säikähtänyt. Taisin suhailla siitä ohi satasta ja liinat kiinni kun sut huomasin. Olet kyllä upea luonnossa <3 Toivottavasti törmäillään toistekin :)

      Poista