Fantazya 4-vuotta: Synttäriarvontaviikko - arvonta 3

keskiviikkona, marraskuuta 05, 2014

Päiväpostauksessa oli vähän vinkkiä, mitä tämän illan arvonnassa voisi olla palkintona. Arvaatteko? ;)

Koruharakka, mikä koruharakka. Se mä taidan olla. Mutta se, jos jonkun turvallisenkin asian saa korumaisen kauniiksi, olen ihan myyty! Niin on meinaan TitiMadam tehnyt ja saanut meidän jokaisen turvallisuuden kannalta tärkeän jutun syötävän söpöksi. Nyt on meinaan niin söpöjä heijastimia saatavilla, että mä ihan sulin niille. 


Siis ää, katsokaa nyt noita <3 Miten tuokin söpö bambi takissa roikkuessaan huomauttaa teistä autoilijoille. Tärkeä ja söpö. 

Mä ajan päivittäin autoa vähintään sata kilsaa työmatkoja. Näin talviaikaan on pimeää aamulla kun ajan töihin ja alkaa jo hämärtää kotimatkalla. Pitkällä matkallani maanteitä ajaessa ei tietystikään voi välttyä jalankulkijoilta ja pyöräilijöiltä, joten heidän näkyvyys on ihan ehdottoman tärkeää! Läheltä piti tilanteita on jo meinaan sattunut. Harmillisesti kovin moni jättää sen pienen turvallisuustekijän laittamatta ja me autoilijat emme vain yksinkertaisesti voi nähdä teitä pimeillä valottomilla teillä. Onneksi moni käyttää heijastimia sekä ihan liivejä ja näkyvyys on taattu. Joten jokainen rakas lukijani, laitattehan ihan itsenne vuoksi jatkossa heijastimet takkiinne roikkumaan?


Nyt siis teillä on mahdollisuus voittaa tällainen ihana uutuus heijastin ja samalla saatte vielä heijastimen kaveriksi näitä ihania eläinkoruja. On sekä kaulakoru että ihanan söpö rintaneula. Neljä ihanaa settiä on siis jaossa. Mutta vielä yhdellä teistä olisi mahdollisuus vielä saada lohdutuspalkintona söpö ronsu rintaneula.



ARVONNAN SÄÄNNÖT:

Arvonta on avoin kaikille!

Arvontaan osallistuaksesi, jätä kommentti jossa kerrot minkä neljästä uutuusheijastimesta haluaisit voittaa? Sen mukana tulee sitten kuvassa näkyvät muut korut.

Arvonta-aika on tasan viikon verran. Ensi keskiviikkona 12.11. klo 12:00 päivällä arvonta päättyy, joten laitahan siihen mennessä osallistumiskommenttisi. 

Tulehan ensi keskiviikkona katsastamaan, oletko voittanut!
Mikäli voittaja ei ilmoittaudu minulle viikon sisään 19.11. mennessä, arvotaan paketti uudelleen.


Kommenttiboksi laulamaan, mikäli toivot voittavasi söpön setin eläimiä :). 


*Yhteistyössä TitiMadamin kanssa. Arvontapalkinto on sponsoroitu.

You Might Also Like

47 kommenttia

  1. Pingviini mulle! Tosin myös kissa kelpaa. Ja bambi. Ja heponen :D Tosiaan, ilman heijastimia tuolla pimeessä ei juurikaan erotu :/

    VastaaPoista
  2. Kissan tietysti :) ihania heijastimia kyllä :)

    VastaaPoista
  3. Bambi on ihana!
    Äitiliini

    VastaaPoista
  4. No kyllä tuo kisu ois aika kiva (:

    VastaaPoista
  5. bambin, kovin suloisiahan nuo ovat kaikki.

    VastaaPoista
  6. Kissa mulle! Tahtoo....

    -heisi (ceran(at)luukku.com)

    VastaaPoista
  7. Pojalle pingviini, mulle heppa 😊

    VastaaPoista
  8. Pingviini on ihana! (anniiina.t@gmail.com)

    VastaaPoista
  9. Kissa näyttää oikein kivalta!:)

    VastaaPoista
  10. ihana pingviini =) pitäis laittaa taas kaikkiin ulkovermeisiin heijastimet kiinni

    VastaaPoista
  11. Ihania, tahtoo Bambin. Mulla on ulkoilutakissa vuodelta nakki ja sota olevat heikut joten uusi tulis niin tarpeeseen:)
    Oikeestaan kelpuuttaisin myös hepan kun siellä näyttäs olevan karhukoru ja lipulle yksisarvinen♡
    -Skeit-

    VastaaPoista
  12. Oiiii bambi näyttäisi ihanan söpölle ja tulisi erittäin tarpeeseen!:) En itseasiassa omista yhtään heijastinta..:o Koiralle yritän pukea heijastinliivin, mutta itse todentotta nökötän vain mustana pilkkuna liikenteessä :)

    VastaaPoista
  13. Oi,bambi on ihanin,mutta kaikki heijastimet kelpaisivat. Tällä hetkellä asutaan tien varrella, jossa ei ole katuvaloja,joten heijastimia tarvitaan :)

    VastaaPoista
  14. Mukana arvonnassa, ja kissaheijastin olisi ihanin :)
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  15. Noi on niin söpöjä, että ihan pakko osallistua! <3
    Mie voisin huolia heposen, koska se on niin söpön vaaleanpunainen! :D

    VastaaPoista
  16. Tietenkin kissa!
    - Elliska -

    VastaaPoista
  17. Bambi ykkösvaihtoehtona, mutta muutkin tosi sulosia!
    marvu954(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  18. Kissa on suosikkini =)!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  19. Pingviini tietenkin, oliko noissa muitakin vaihtoehtoja :D
    xlelamaa@gmail.com

    VastaaPoista
  20. Nuo ovat kyllä NIIIIIN ihania. ♥ Hevonen on lempparini. :)

    VastaaPoista
  21. Siis munhan piti tosiaan mennä tilaamaan itelle se yksisarvinen jo.. Keksin tosin erään pingviini-fanin, jolle voisin ton pingviini-heijastimen antaa vaikka joululahjaksi, jos sattuisin voittamaan ;D

    VastaaPoista
  22. Kisuliini! vaatehuttuja(@)gmail.com

    VastaaPoista
  23. Pingviini on mieluisin :) -haaruhainen-

    VastaaPoista
  24. Bambiheijastin on ihana! Muutkin kyllä söpöjä :) rakastan tällaisia hienoja heijastimia, ovat muuten myös mainio ja hyödyllinen joululahja kelle tahansa! T. Saya sayav(a)hotmail.fi

    VastaaPoista
  25. ÄÄÄÄÄK pinkki yksisarvinen *___* mä tahtooo!!! Sateinen ja pimeä päivä ei voisi olla huono jos tuollainen roikkus takissa!

    viivi.korpela@hotmail.com

    VastaaPoista
  26. Bambi on muotokielenä ihan mahtava, tässäkin asiassa.
    flight(at)luukku(piste)com

    VastaaPoista
  27. Pingviini tottakai :)

    only-mortal@hotmail.com

    VastaaPoista
  28. Kissa on heijastimena ihanin, mutta settinä valitsisin hevos-heijastimen paketteineen! Karhu-kaulakoru on upea! Nämä TitiMadamin eläinkorut ovat todella valloittavia ja iättömiä!

    valeriedementor@gmail.com

    VastaaPoista
  29. Bambi ois kiva :)
    -minttu

    VastaaPoista
  30. Ehdottomasti ihana bambi <3
    minnal@luukku.com

    VastaaPoista
  31. Minä tykkäisin tuosta pinkistä ketusta (?) eniten.
    sopeutuja(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  32. Kyllä on sulosia!
    Hevonen oma suosikkini :)
    pussikarhu(at)luukku.com

    VastaaPoista
  33. Tuo vaaleanpunainen hevonen on ihan paras :)
    Nimimerkki Millanen

    VastaaPoista
  34. Bambi on ihanin.
    T. Maikki

    VastaaPoista
  35. Oih, bambi on muotokieleltään niin hellyyttävän kaunis.
    suosikkini siis.
    teija(dot)lento(at)elisanet(dot)fi

    VastaaPoista
  36. Heppa-heijastin olisi valinta.
    Nimimerkki Neiti Kesäheinä

    VastaaPoista
  37. Pingviini - samanlainen vaappu olen itsekin ;D -- Sirtsu

    VastaaPoista
  38. Oih, tän siitä saa kun ei reiluun viikkoon kerkeä blogimaailmaan, niin heti on ihania arvontoja siellä sun täällä! :D Onnea siis blogille! Olen tätä käynyt pari vuotta säännöllisesti lukemassa, mutta en ole varma olenko koskaan kommentoinut mitään. Olet jotenkin niin ihanan ja aidon oloinen, joten kiitos mukavista hetkistä blogisi parissa! :)

    Miten noista paketeista muka vois valita suosikkia? :D Noh, ehkä mieluiten ottaisin bambin.

    glida@live.com

    VastaaPoista