Liikunnat vko 47 - maanantaimuisteloita

maanantaina, marraskuuta 24, 2014

Voi ihanaa, mä näin tänään pitkästä aikaa mun hoitopollea! Polle on hetken aikaa omalla tallilla. Se on harmillisesti satuttanut jalkansa ja tuli toipumaan kotitalliin. En edes muista, milloin olen viimeksi ollut polleilemassa. Jo ihan vain rapsuttelu ja tallilla pyöriminen saa mielen niin raukeaksi. Perjantaina pääsen sitten tekemään iltatallia ja sitä mä tässä nyt sitten odottelen ihan kamalasti.

Ja hei, Niksu sai tän meidän kotikoneen päälle ja sain kaikki kuvat sun muut tärkeät jutut talteen. Jee! Samalla kun siirtelin lisää juttuja kiintolevylle, pongahti sieltä esiin melkoisen vanha kuva. Mulle teki kamalan pahaa nähdä koko kuva. Silti ajattelin, että voisin vilauttaa sen teillekin. Sen, kun mä olen ollut melkoisen kokoinen. Eihän kuvasta kunnolla saa selvää, mä en meinaan juur koskaan ollut kameran edessä. Itsensä häpeäminen on kamalaa. Tässäkään en ole ihan painavimmillani, mutta pulskassa kunnossa ollaan.


Sisko muistaakseni meikkasi ja laittoi hiukseni tuolloin. Vuosi oli 2006 ja alkuvuodesta muistaakseni kuva napattu. Hiuksia mulla on kyllä ollut silloinkin :D Mutta muuten, mä en tykkää kuvasta yhtään. Mä näen siinä itseni, mutta en tunnista itseäni. Tää kuva on se, joka inspiroi mua jatkamaan urheilua. Mun pitää kirjoittaa paremmalla ajalla tästä ihan kunnon sepustukset, mutta nyt en enää jaksa. Pakko lähteä untenmaille. Piti vain pikaisesti tulla laittamaan ne viime viikon liikunna.


MA: Venyttely 30min
TI: Kävelylenkki 1h5min 6,4km
KE: -
TO: - (paasto)
PE: Kävelylenkki 45min 4km
LA: -
SU: -


Liian vähällä mennään vieläkin, mutta ihme väsymys ja kiire painaa niskaan koko ajan. Tälle on tehtävä muutos. Miten te toimitte kiireen aikaan urheilujenne kanssa?

Nyt, hyvää yötä muruseni <3

You Might Also Like

10 kommenttia

  1. No empä olis kyllä tunnistanut kuvasta jos et olisi sanonut, et sinähän se siinä oot!!

    VastaaPoista
  2. Täällä kans kiire painaa jatkuvasti, mutta olen yrittänyt tehdä edes pidempää lenkkiä Epun kanssa tai turvautua hyötyliikuntaan (asumme 7. kerroksessa, joten ihan hyvät porrastreenit siinä saa aikaiseksi), jotta edes vähän tulisi liikuttua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyötyliikunta on niin hyvä juttu! Onneksi koiraperheessä liikuntaa tulee aina väkisinkin vaikka kiire olisi :)

      Poista
  3. Kiire ei ole hyvä, sitä on täälläkin havaittavissa. Hyvä kun ehtii kolmesti viikossa josta olen kuitenkin koettanut tiukasti pitää kiinni. Liikunnasta en luovu sanon minä, vaikka sitten vaan kävelyitä ja venyttelyjä kotona :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes, mahti asenne! Liikunnasta ei kannata luopua, mutta ei tarpeellisesta levostakaan.

      Poista
  4. En olisi tunnistanut, ihan hirveesti olet muuttunut!!

    VastaaPoista
  5. Oho, minkä työn olet tehnyt, sähän olet upeassa kunnossa nykyään! You rock! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Katja ihana, mahtava kommentti. Sait hymyn huulille ♥

      Poista