Meikkimuisteloita : Kehittynyt - kenties?

perjantaina, marraskuuta 07, 2014

Nyt on tiedossa järkyttävän pitkä postaus silmämeikeistä. Toivottavasti jaksatte lukea :)

Mä olen ollut kiinnostunut meikestä jo yläasteelta lähtien. Tai varmaan sain kiinnostuksen syttymään jo vuosia aiemmin, sillä katsoin siskoni meikkaamista haltiossani. Meikkaaminen oli ihanan näköistä ja se mitä sillä sai tehtyä kasvoilleen, oli mun mielestä niin mielenkiintoista. Suurin syy meikkaamiseni aloittamiseen oli akne. En kehdannut kulkea missään punaisine näppylöine ja häpesin naamaani ihan kamalasti. Silloin kuvioihin tuli meikkivoide. Voi kamala kun näin jälkikäteen miettii, miten väärän sävyisiä meikkivoiteita oli, miten vääränlaista puuteriakin naamaan on tungettu kilotolkulla. Muistan joskus jopa meikanneeni koko naaman Lumenen valokynällä :D Voi kyllä, mä olen ollut ihan täys tumpelo.

Vuosia meikkailin kunhan vaan jotenkin. En todellakaan osannut, mutta pidin hommasta silti. Sitten astuin mukaan blogimaailmaan, maailmaan joka kertoi mulle ihan kamalan paljon kosmetiikasta ja meikkaamisesti. Ensimmäiset kosmetiikkablogit joita luin kuin raamattua konsanaan, olivat Karkkipäivä ja Lazy Dynamite. Luin ja ahmin tietoa itseeni kuin sieni. Tuntui, kuin kokonaan uusi maailma olisi auennut itselleni. Vaikka olin jo vuosia meikannut, nyt vasta oikeasti opin asioita meikkaamisesta ja kosmetiikasta.

Sitten tulikin hetki, jolloin itse innoistuin bloggaamisesta. Keräsin kovasti rohkeutta koko hommaan ja onneksi keräsin, tästä on tosiaan tullut äärimmäisen rakas harrastus. Bloggaaminen tuntui aluksi kovin vaikealta. Jotenkin en tiennyt mistä kirjoittaa ja mitä kaikkea blogiin olisi hyvä tuoda. Olin alkuun täysin kasvoton. Kuitenkin rakastin meikkaamista ja aloin sitten amatöörimäisistä meikeistä ottamaan amatöörimäisiä kuvia. Mulla oli joku aataminaikainen digikamera ens alkuun ja sen avulla meikkikuvien ottaminen oli vähän haastavaa. Se oli vain vahinkolaukaisuja toistensa perään. Välillä kuvat olivat poskistani välillä otsasta. Onneksi tästä nyt sitten vissiin on vähän kehitytty. Nyt siis pääsette kurkkimaan mun blogin aikakauden meikkaamisia.


Tässä on ensimmäiset meikkikuvat blogissani ikinä. Ylimmäisen taisin tehdä blogin ensimmäisen uuden vuoden aikaan. Näitä kahta muuta en kyllä muista. Mutta voi luoja :D Miten huonot kuvakulmat, miten huon valaistus ja miten kamalat meikit xD Ja mikä ihme tuo mun kuolmakarva oikein on ollut. Kuten sanoin, on blogimaailma opettanut mulle ihan huikeasti.


Meikkikuvat hissuksiin lisääntyivät. Pääsin koko ajan enemmän värien ihmeelliseen maailmaan sisälle ja mieleni teki leikkiä niillä koko ajan enemmän. Kulmat ovat olleet mitä on. Kuvakulmat edelleen vähän heikkoja. Häivytys oli mulle sanana ihan urbaani. En muistaakseni ollut moisesta aiemmin edes kuullutkaan.


Hissuksiin alkaa kulman muoto parantua, ainakin siis omaan silmääni. Luomivärit näyttävät ehkä hitusen siistimmiltä. Parannettavaa kuitenkin on.


Näihin aikoihin kuulin ja näin, mitä häivytys on. Mielestäni meikki alkaa heti näyttämään paljon paremmalta. Kulmat myös hakevat koko ajan parempaa muotoa eivätkä ole niin rumasti meikatut.  Muistaakseni tässä vaiheessa olin saanut uuden kameran, Canon 600D.


Sitten aloin löytämään kohtuullisen hyvää kuvakulmaa meikkikuville. Näin mielestäni meikeistä saa paremmin selvää. Aloin päästä kameraan enemmän sinuiksi ja käännettävä näyttö auttoi meikkikuvien ottamisessa paljon. Nykyisin sain napattua kuvan juuri siitä kohtaa mistä tahdoin.


Mielestäni jälki koko ajan parani ja parani. Häivyttelystä alkoi mulle tulla täysi obsessio. Hissuksiin aloin myös tykästymään kulmakarvoihini, vaikka hutimeikkailuita tuli ja tulee vieläkin aina silloin tällöin.


Tämä on ensimmäinen kasvokuvani blogissa ikinä. Olin osallistumassa Kosmetiikkaobsessio-blogin meikkauskilpailuun ja siihen vaadittiin koko kasvokuvaa. Silloin rohkaistuin ja ajattelin, että hittojako. Eniten pelkäsin silloin sitä, että alan saamaan kamalia kommentteja ulkonäöstäni. Mä kun en ole kovin itsevarma ihminen ja itsetuntoni on vähän mitä on, pelkäsin, että rumat kommentit pahoittaisivat mieleni kovin. Onneksi niitä ei kyllä ole blogivuosissani montaa tullut. Ja nekin mitä on tullut olen osannut olla välittämättä :) Ja toinen minkä olin näihin aikoihin löytänyt, oli Annien youtube-kanavan ja hänen upeat meikkausvideot. Sieltä sitten sainkin lisää oppia ja löysin monia ulkomaalaisiakin blogeja. Koin oppivani koko ajan lisää :)


Sittemmin olen alkanut löytämään sen oman tyylin meikkaamiseen ja meikkikuvieni ottamiseen. Aina on parantamisen varaa, mutta omasta mielestäni olen tässä vuosien saatossa kehittynyt ihan kohtalaisesti. Koko ajan haluan oppia lisää ja mielenkiinto meikkaamiseen on tässä vuosien aikana vain lisääntynyt. Kuviani en siis muokaa mitenkään muuten, kuin leikkaamalla. Värit on sitä miten ne kameralle tallentuu, naaman rypyt ja epäpuhtaudet näkyy myös sellaisina kuin ovat. Mä en osaa kuvia muokata muuten.

Mutta tällainen on siis blogini meikkihistoria. Mitäs olette mieltä, olenko yhtään kehittynyt tässä neljässä vuodessa?

You Might Also Like

12 kommenttia

  1. Ääks miten upeita meikkejä! Etenkin tuo yksi trooppinen turkoosi meikki. Hyvin huomaa että olet kehittynyt! Mullekin on ollut opettelu häivytyksessä ja kulmakarvoissa, nekin on mulla kehittynyt vuosien mittaan :) olet kyllä taitava meikkaaja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihanainen <3 Kiitos kauniista sanoistasi :)
      Olipa hauska kerätä näitä kuvia tänne ja huomata, että kai sitä jonkinlaista kehitystä on tullut, vaikka itse sanonkin. Mutta sä olet kyllä myös niin taitava meikkaamaan <3

      Poista
  2. Ihanat, mun mielestä olet aina osannu laittaa tuon meikin itsellesi, täällä on yksi tumpelo joka varsin vetäsee koko luomen vaikka siniseks;)
    Taitava ja niin kaunis♡
    -Skeit-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos wakas <3 Sä olet ihan paras <3 Mä voin sulle näyttää parit kikkakolmoset ;) Ei vaan, sä olet upea ilman meikkiäkin :)

      Poista
  3. Miten voi olla, että ite juuri pari viikkoa sitten pyörittelin samantapaista postausta mielessäni, ja tässähän se on, tosin sun tekemänä! :D Huisia! Mutta siis mieletön kehitys, ja sä teet kyllä älyttömän kauniita ja ihania meikkejä! ♥ Munkin huomion kiinnitti tuo yksi kirkaan turkoosin sininen meikki,ja tuo kasvokuva...huhhuh, niit kaunis olet kyllä!! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Pauliina, kiitos upeus ihanasta kommentista <3 Ihan punastelen täällä <3
      Pitänee siis ehkä toistamiseen tehdä joku turkoosi meikki :)
      Ja hei, todellakin teet samanlaisen postauksen, kiva päästä kurkkimaan sinnekin :)

      Poista
  4. Ihania <3___<3 Huomaa kyllä toki sen kehityksen, mutta niin kai se on tarkotuskin ;D Ja sun silmät on niiin kauniit ! Taijan tosiaan repästä tästä postauksesta vähän inspistä, kun ois blogipikkujoulut tänään tiedossa, niin vois jopa _yrittää tehä jotain tavallisesta poikkeavaa silmämeikkiä :')

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihanainen♥
      Mahtavaa, jos tästä irtosi vähän inspistäkin :) Sä olet niin kaunis, että sulle sopii meikittäolokin :)

      Poista
  5. Onhan siinä nyt ihan huima ero. Jälki on nykyään ihan kuin ammattilaisen siveltimestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos muru, mutta että ammattilaisen. Olen hämmentynyt. Eikai nyt ihan niin kuitenkaan. :)
      Kiitos muru ihanasta kommentista ♥

      Poista
  6. Samaa mieltä kuin edelliset eli ammattilaiseksi olet kehittynyt. Kauniita sävyjä meikeissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että teitä ihania. Kiitos paljon, olen ihan hämmentynyt ♥

      Poista