Liikunnat vko 43

maanantaina, lokakuuta 26, 2015

Aurinkoista maanantaita! Ihanaa, että sade väistyi näin maanantaiksi, mullakin on paljon pirteämpi olo. Eilinen päivä kun meni kotona nyhjöttäessä. Siis se teki oikeasti kyllä todella hyvää, mutta se vesisade ja harmaus, uuvutti kyllä entisestään. En ole pitkään aikaan saanut olla noin toimettomana ja huomasin, että teki muuten ihan hirmuisen hyvää, niin keholle kuin mielellekin. Lauantai iltana innostuin siivoamaan Niksun lähdettyä töihin ja samalla maalasin pari seinää. Maalausta olisi tiedossa myös tällä viikolla. Meille on tulossa meinaan yksi juttu, minkä takia maalaus on hoidettava kuntoon. Tästä kerron tarkemmin vielä sitten kuvien kera.

Viime viikolla tuli kyllä kotiin muutakin uutta. Olen pitkän aikaa kuunnellut, miten Niksu haluaisi rakentaa meille uuden koneen. Meidän läppärihän on temppuillut jo vaikka kuinka ja kauan, eikä sitä saa enää sammuttaa, kun se ei enää sen jälkeen meinaan käynnistyä lainkaan. Jokainen kerta läppärillä työskennellessä alkoi olla toistaan tuskaisempi. Raukka parka hidastui hidastumistaan ja mä aloin kasvattaa harmaita hiuksia. Yhteistyö ei sen kanssa ollut enää niin mukavan rattoisaa. Kyllähän sitä pystyy vieläkin käyttämään ihan, mutta ei se ole niin mukavaa. No, Niksu sitten alkoikin suunnittelemaan uuden koneen hankkimista ja maanitteli mua vaikka kuinka pitkään hankkeeseen mukaan. Mua ei suoraan sanottuna innostanut yhtään. Tunnen tuon ukko kultani sen verran hyvin, että sieltä tulee sitten sellainen tehotykkikone eikä tietenkään mistään halvimmasta päästä.


Muutaman kuukauden jaksoin kuunnella Niksun intoilua ja itse kärvistellä läppärin kanssa. Lopulta myönnyin. Niksu teki (ellei ollut jo tehntykin :D) laskelmat koneelle ja tuli lapun kanssa mun eteen. Mullahan meinasi tipahtaa silmät päästä. Ei ole mistään halvasta koneesta meinaan kyse. Okei, ymmärrän että hän haluaa  kerralla tehdä koneen, jota ei tarvitse heti uusia ja tää on Niksun alaakin. Pieni työnäytekin olevinaan ;) ei siis oikeasti ;) Kone siis sai luvan tulla ja viime viikolla se sitten saapui. Niksu käytti muutaman illan aikaa. Yksi meni koneen kasaamiseen ja loput sitten ohjelmien asentamiseen. Vieläkään kaikkia ohjelmia ei ole hommattu, mutta hienosti pelittää jo. Pakkohan se on nyt myöntää, olen myyty. Kone tekee kaikein salamannopeasti ja työskentely on muutenkin ihanan vaivatonta.






Viime viikolla pääsyn myös käymään Remongtonilla hiusopastuksessa. Pyysin apua kiharoiden tekemiseen, mä kun en oikein hallitse niitä. Sain ihan mielettömän hyviä vinkkejä ja ihanat beach waves tyylisen kampauksen :) Harmillisesti ulkona odotti jäätävä vesisade ja kiharat ottivat siitä itseensä.






Niin, maanantai. Sehän tietäisi myös päivityksen viime viikon liikunnoista. No, ei kovin vahvasti mennyt sekään. Harmittaa taas, mutta lepokin teki hyvää. Näillä siis mentiin.



MA: -
TI: Kayla-treeni 40min
KE: Kayla-treeni 40min
TO: -
PE: - (lapiointi 1h15min)
LA: -
SU: -


Kayla-treenit on ihanan intensiivisiä ja nopeita. Taattu kuolema joka ikinen kerta ja tuntee kyllä tehneensä. Ja tuo lapiointi. Ei sekään muuten ole mitään kevyttä hommaa. Selänkin sain siinä kipeytymään.

Syömiset... kohtalaiset. Paljon paremminkin olisi voinut nekin mennä. Nyt kyllä oikeasti otan itseäni niskasta kiinni. Eihän tästä tulee mitään muuten!


Paremmalla fiiliksellä siis tähän viikkoon. Josko tuo viikonlopun lepo olisi antanut puhtia kadonneeseen motivaatioon. Eli tsemppi päälle. Joskin remonttia on tiedossa. Miten ihmeessä saan revittyä itseni kaikkeen... Sitä pähkäillessä ihanaa alkanutta viikkoa siis!

You Might Also Like

2 kommenttia