Partylook
lauantaina, lokakuuta 24, 2015Mä taisin taas vähän jännittää, kun Minna oli tulossa mun meikattavaksi jälleen. Saatoin nähdä jopa unia siitä, miten meikki menisi. Ja pieleenhän se siinä unessa meni. Sydän tykytti jotain tuhatta, kun meikkailu aloitettiin, mutta onneksi mun uni ei käynyt toteen. Minna oli menossa ystävänsä syntymäpäiväjuhliin ja tiedossa olisi kostea ilta baarissa, joten meikki sai olla sen mukainen. Mä näin unta, millaisen meikin tekisin. Minna tuli meille ja kyselin vähän toiveita meikkistä mitä hän itse oli ajatellut. Meillä meni vähän ajatukset ristiin. Minna toivoi ruskeaa smokeymeikkiä, mutta itse ehdotin tummaa harmaata/mustaa meikkiä glitterillä. Heti ehdotuksen julkaistuani Minna oli ihan myyty. Homma aloitettiin ja lopputulos oli kantajasta mieluinen.
Minna oli leikkuuttanut hiukset lyhyemmiksi ja mulle tuotti todellista päänvaivaa, että miten ihmeessä ne voisi laittaa. Hieman vain käänettiin raudalla ja nostettiin hiuksia takaa pallomaisemmaksi. Ei, mä en vaan ole hyvä hiusten kanssa. Meikki sen sijaan oli omastakin mielestä ihan kohtuu hyvin onnistunut.
Harmi, ettei noita glittereitä liikkuvalla luomella näy kovin hyvin kuvissa. Mutta ne välkehtivät valossa niin ihanasti! Glitter sopii niin hyvin biletysmeikkeihin ja mä nyt käyttäisin niitä muutenkin ihan missä vaan :D
Käytiin napsimassa Minnasta muutamia kuvia ja voi miten tykkään näiden tunnelmasta. Haluan ehdottomasti oppia lisää kuvaamaan ja varsinkin muotokuvia ja eläimiä.
Mitäs te sanotte meikistä? Oliko onnistunut bilemeikki?
20 kommenttia
Voi kuinka suloinen Minna on! Meikki aivan täydellinen, Minnan näköinen. Olet taitava. Hiuksetkin sopii hyvin tyyliin. Mahtavaa, upeeta.....
VastaaPoista~ elle~
Voi kiitos ~elle~ ihanainen kommentistasi ♥
PoistaTodelakin on onnistunut meikki ja sievä malli! Vitsit kun itsekin osaisi meikata!
VastaaPoistaMinna on kyllä niin sievä :) Ja kiitos ♥
PoistaJa sinä kaunotar, varmasti osaat!
Tosi ihana tuo viimeinen kuva
VastaaPoistaSe on, jotenkin niin suloinen :) Ihana sinä ♥
PoistaTosi kauniin meikin teit :). Hyvä sinä!!
VastaaPoistaVoi kiitos muru ♥
PoistaKaunis meikki. Ja todella upeat kuvat :)
VastaaPoistaVoi kiitos paljon Ninni ♥ :)
PoistaOnpa kaunis meikki :)
VastaaPoistaKiitos Laura :) ♥
PoistaTosi kiva meikki ja upeat kuvat!
VastaaPoistaKiitti murunen ♥
PoistaTodella kaunis meikki. IHANA. :)
VastaaPoistaVoi kiitos paljon sie ihanuus ♥
PoistaIhana silmämeikki! Sopii todella hyvin Minnalle. Onko sulla jokin kikkakolmonen vinkata, millä saa glitterin pysymään Minnan tyyppisillä raskaammilla luomilla? Terkuin Eija / LivBox
VastaaPoistaVoi kiitos paljon Eija!
PoistaNyt mulla ei kyllä ole antaa sulle mitään kikkakolmosta. Itsekin ehkä kaipaisin parempaa välinettä hommaan :D Käytin siis Make Up Storen glitterlineria. Sillä vetelin vain luomelle menemään ja annettiin kuivahtaa tarpeeksi kauan :)
On bueno! Mulla oli just hetki sitten jotain vastaavaa silmissä, mutta ilman kimallusta. Lomarit oli tosin shimmerisiä, että melkein hinne päin. :D
VastaaPoistaKiitos muru ♥ Joo, jos on very shimmery, niin onhan se sinne päin varmasti :)
Poista