Pakkasta pakosalla

perjantaina, tammikuuta 08, 2016

Kun pakkanen kiritti yli kahdenkymmenen, olin ihan varma että tulen tekemään pienen jäätymiskuoleman Taren kanssa. Olin väärässä, tein sen kun pakkanen laski kolmeenkymmeneen. Siis oikeasti, ihan järkyttävä pakkanen! Jos mä en tarkene tuossa kelissä miljoonan vaatekerroksen alla, miten luulette meidän Taren kestävän? No aivan, ei se kestäkään. Silläkin on paksu toppatakki, töppöset ja pipo, mutta ei tuollainen lyhytkarvainen koira tällaista säätä kestä. Nyt on ulkoilut jääneet niin vähille kuin mahdollista. Niin myös omat. Etäpäivää olen vietellyt tämän loppuviikon ihan suosiolla. Ei tee tuo keli yhtään hyvää autoillekaan. Niksu on joutunut ropaamaan mun isäpuolen autoa jo pariin otteeseen, piti asentaa uusi akku ja nyt taas jotain vikaa ilmeni. Meillä onneksi on autotalli, että aina lähtee toinen pöhisemään. Parempi vaan olla käyttämättä autoa niin vähän kuin mahdollista.


Meillä on takkaa ja leivinuunia polteltu joka päivä, ettei koti mene ihan pakkasen puolelle. Ei tuo ilmalämpöpumppu jaksa lämmittää näillä keleillä. Kynttilöitäkin polteltu lisälämmön saamiseksi. Ihan kiva että on pakkanen, mutta ei nyt tarttis ihan näin piukka pakkanen olla. Onneksi näyttää ensi viikolla jo vähän lauhtuvan. Semmoinen kymppi olisi vielä ihan siedettävä. Viis vielä parempi. Ei kantautuisi tuota rapaa sisälle, eikä olisi niin ankean harmaata. Nää kelit ovat olleet kyllä upeita pakkasesta huolimatta.


Mulla on ollut täällä taas kaksi ihanaa tyttöä seurana. Mun serkkutytöt, joista toinen on siis mun vanhin kummilapsi, tulivat viettämään meille vähän loman jatkoa. Pari päivää omaa lomaa, jotka on kiva viettää täällä meillä ;) Onneksi siis on ollut kaksikko pitämässä mulle seuraa ja keksineet tekemistäkin. Oltiin me tänään hetki tuolla kirpeässä ilmassakin. Piiloleikin jälkeen kaikilla oli nenät ja varpaat niin jäässä, että suosiolla lähdettiin takaisin sisälle pakkasta piiloon. Lämmin juotava ja viltit pelasti paleltuneet tyypit.


Harmillisesti tämäkin yhteinen aika on ihan kohta ohitse, kun tytöt palaavat huomenna kotiin. Olisin mielelläni pitänyt heidät vaikka pidempääkin täällä seurana. Kiva touhuilla heidän kanssa. Muuttuvaa labyrinttia on pelattu niin paljon, että palat kohta kuluu pelistä. Ollaan katsottu myös lastenpiirrettyjä. Tällaista rauhallista meininkiä siis. Pakkasta pakosalla, joten nää tekemiset toimii.



Tässä koneella tulee vähän vilu, joten lähden takaisin tyttöjen keskelle viltin alle. Meillä siis tosiaan päästiin -30 asteeseen. Mikä teillä on ollut ennätys?

Ihanaa alkanutta viikonloppua ♥ Miten te olette pärjänneet pakkasen kanssa?

You Might Also Like

4 kommenttia

  1. Juu liikaa on meillekin :(
    Vaikka omat koirat on ihan hyvä karvaisia, niin nää rajut äkkipakkaset pisti karvakuonojen tassut kipristelemään, etenkin vanhimmalla joka piti eilen lenkillä kantaa kotiin kun ei jalat enää toiminu, ja oltiin oltu pihalla 5min!
    Pidetään viltit hollilla!

    VastaaPoista
  2. Meillä on kyllä sisällä ollut lämmintä mutta ulkona sitten taas ihan eri juttu :D Muuten menis jotenkuten mut vuotavat silmät ja melkein 30 asteen pakkanen ei ole mikään kiva yhdistelmä.

    VastaaPoista
  3. -30 meilläkin perjantai aamuna. Auton webasto oli seonnut kovasta pakkasesta, eikä ollut auto lämmennyt, ihme kyllä auto käynnistyi! Takkaa meilläkin lämmitetty ahkerasti, ilmalämpöpumppu hyödytön kun mennään yli -20...

    VastaaPoista
  4. Aijjai miten ihanat talvikuvat! Lämpimiä pakkasen karkoittavia ajatuksia sinne!!❤️

    VastaaPoista