Hei taas!
Johan tässä jälleen kerran ehti vierähtää tovi edellis kerrasta. Liian pitkä sellainen. Mutta mulla päivät vaan soljuvat eteenpäin sellaista vauhtia, etten oikein itsekään pysy perässä. Meinaan, mitä tapahtui kaksi päivää sitten? No mun rakas pieni mies täytti jo neljä, NELJÄ!, kuukautta. Siis, miten tää aika on mennyt oikeasti näin nopeasti? Tää on samaan aikaan aivan mielettömän ihanaa ja kuitenkin kovin haikeaa. On ihanaa huomata, miten pienestä ihmeestä kasvaa kovaa vauhtia erittäin taitava ja uusia asioita oppiva. Siltikin sitä välillä kokee haikeuden tunteita, kun mun vauva ei enää kohta olekaan niin vauva. Saatoin tirauttaa pienet kyyneleet, kun katsoin pitkästä aikaa meidän Oliverin kuvaa, kun kotiuduttiin. Miten pieni nyytti hän on ollutkaan! Toista on nyt. Meidän jässikkä kun on kasvanut niin hyvin, että alkaa käsissä paino tuntumaan.


Ei mutta oikeasti, tää neljä kuukautta on mennyt ihan silmän räpäyksessä. Ja silti siihen on mahtunut niin paljon kaikkea. Rakkautta, välillä huolta ja murhetta, hirmuisesti tehtyjä asioita, kasvamista ja ennen kaikkea oppimista. Välillä tuntuu, että jo yhdessä yössä olisi tapahtunut ihan hirmuinen muutos ja viimeisin oli nyt kun Oliver täytti sen neljä kuukautta. Ihan kuin yhdessä yössä hän olisi alkanut käyttämään ääntään paljon enemmän ja paljon värikkäämmin. Mä olen ollut koko ajan puhelimen videokamera lähettyvillä, että saan kaikkia ihania höpötystuokioita videoitua. Tai siis onhan Oliver höpöttänyt jo kauan, mutta nyt hänen kanssaan voi selkeästi käydä jo vuoropuhelua ja hän ihan selkeästi kertoo erilaisia asioita ja tunteet tulee äänessä selkeästi ymmärretyksi. Tuo hitusen päälle kolme kiloa syntyessään painanut poitsu on jo noin seitsemän kiloa ja 63,4cm pitkä. Kasvu on ollut huimaa ja pelkällä äidinmaidolla on menty.

Tosiaan, on meillä harmillisesti mahtunut mukaan myös murhetta. Pahimpana voisin nyt mainita Rota-rokotteesta tulleet oireet. Oliver pieni sai ensimmäisestä rotasta niin kovat oireet, että oksensi, ripuloi eikä enää suostunut syömään. Meillä oli jo ihan kuivumisen pelko ja käytiin jo lääkärissäkin näytillä. Saatiin varmuuden vuoksi lähete sairaalaan, jos tarve tiputukselle tulisi. Luojan kiitos, Oliver alkoi samana iltana syömään oikein antaumuksella. Sama homma seuraavasta rotasta. Oliver ripuloin aivan kamalasti, pulauttelikin normaalia enemmän ja söi heikosti. Onneksi tällä kertaa oireet olivat lievemmät ja selvittiin siitäkin. Minä tosin ehdin taas murehtia siitäkin ehkä vähän liikaa. Mutta kyllä se vaan niin on, että oma lapsi on tuonut sellaisia tunteita esiin, millaisia ei edes tiennyt olevan. Olenhan mä ollut aina kova murehtimaan ja huolehtimaan, mutta nyt tää on kasvanut ihan uusiin sfääreihin. Oman rakkaan pienokaisen kipuja ja särkyjä kun ei yhtään kestäisi katsoa, ennemmin niistä kärsisi itse vaikka miljoona kertaisesti. Mutta muuten meillä on onneksi ollut oikein ihanaa ♥



Meillä oli neljäkuukautisneuvola juurikin kaksi päivää sitten, oikein virallisesti nelikuisena. Tällä kertaa onneksi ei tullut mitään rokotteita, oli vain lääkärin tarkistus. Meillä on ihana vanhempi naislääkäri, joka ei osannut muuta kuin kehua, miten suloinen hurmuri meillä oikein on. Oliver sai kovasti kehuja myös tarkkaavaisuudestaan ja äänen käytöstä. Tietysti kaikki parhaat puolet näytettiin lääkärille ;) Tai ei kaikkia, hoitotasolla sitten vähän laiskotti. Päätä ei huvittanut kannatella, omat kädet maistui siinä hetkessä paremmalle :D Mutta ei siitäkään mitään sanomista tullut. Suositeltiin vaan pitämään koko ajan niin paljon mahallaan kuin toinen vain viihtyy. Mutta kun ei viihdy :D Ja tämän takia uskonkin, että Oliver päätti pari viikko sitten kääntyä mahalta selälleen. Mahallaan kun ei ole niin kiva olla :D Olin ihan varma, että käännös oli vahinko hutaisu, mutta kyllä vaan tuo minimies kääntyi vielä muutaman kerran samana päivänä ja päivinä sen jälkeenkin. Nyt tosin vähään aikaan ei sitä taas ole tehnyt. Nyt on opeteltu sitä juttelun jaloa taitoa. Ja tää alkaa vahvasti näyttää siltä, että pojasta tulee yhtä puhelias kuin äidistään xD


Oliver on tehnyt jo yhden pidemmän reissunkin. Me käytiin Itä-Suomessa juhlimassa mun rakkaan kummitädin yllätyssynttäreitä ja mun on pakko myöntää, että mua tais jännittää reissu enemmän kuin poikaa. 600 kilsaa saman päivän aikana ja meni oikeasti tosi hyvin. Mitä nyt yksi isompi itku kotimatkalla, mutta muuten meillä oli niin reipas matkalainen :) Seuraavaa pitkää reissua kyllä odotan ehkä hetken, itse väsyin siitä enemmän kuin Oliver :D Oliver viihtyy kyllä autossa oikein hyvin. Monesti nukahtaa jo hetken ajelun jälkeen. No, äiti ja isi molemmat kun tykkää autoilla, niin olis se kumma, jos vauva ei. Ja hienosti me päästään kahdestaankin liikkumaan autolla. Ainakin lyhyet matkat. En ole itsekseen uskaltanut vielä pidemmälle lähteä. Ehkä pitäisi vain uskaltaa yrittää. Ottaa sit vain auton tien sivuun jos tulee itku. Ja ruoan suhteenkin on niin helppo. Ei muuta ku vauvan meijerit paidan alta esiin ja syönti hommiin. Tosin, ei kauaakaan enää, kun aloitetaan soseiden maistelu. Tääkin on niin iso kasvu, että saatanpa siinäkin joutua tirauttamaan pari kyyneltä.


Mitäs vielä? No Oliver kun on tuolla nukkunut omassa sängyssään tyytyväisenä jo kahdeksasta asti, niin tosiaan hetki äidin omaa aikaa. Tai parisuhdeaikaa, jollei isimies olisi yövuorossa töissä. Meillä on löytynyt rytmi todella hyvin ja Oliver on parhaimmillaan nukkunut jo seitsemän tunnin yöunet. Silloin olin kyllä minä jo kyttäämässä siinä sängynvieressä aamuyöllä, että miten se ei jo herää :D Meillä nykyisin syödään yöllä parisen kertaa. Oliver menee 20-21 välissä nukkumaan ja aamulla herätään 7-8 aikaan. Jos olisin fiksu, menisin itsekin heti perässä nukkumaan, koska tämä ensimmäinen uni on aina se pisin. Nykyisin ollut sellaisen viisi tuntia. Mutta en mä malta vielä kasilta lähteä untenmaille. Eipä tää vielä menoa paina tää yöheräily. Ja saanhan mä päivällä otettua päikkärit samaan aikaan Oliverin kanssa, jos kovasti uuvuttaa. Mutta meillä kun tehtiin yön ja päivän ero heti vastasyntyneestä selväksi, on meidän illat ja yöt sujuneet melko helposti. Alussa saatettiin valvoa pari tuntia yöllä, mutta nyt vain herätään syömään ja heti sen jälkeen nukahdetaan uudestaan. Oliver käy aina iltasyönnin jälkeen omaan sänkyyn nukkumaan. Nukahtaa sinne yleensä todella vaivattomasti, mun iltalaulujen aikana. Välillä joudutaan pikkasen enemmän tekemään töitä, mutta sinne hän aina nukahtaa. Ensimmäisen syötön jälkeen hän jää minun viereeni nukkumaan. Aamuyöllä hän meinaan heräilee useammin syömään, joten tämä tuntuu hyvältä meillä. Ja onhan se nyt vaan ihana nukkua oma pieni tuhisija vieressä ♥
Eli meillä menee siis ihan kivasti :)


Moni on kysellyt, miten meillä on mennyt elukoiden ja Oliverin kanssa. Postaus on siitäkin tulossa heti kunhan ehdin taas koneen ääreen naputtelemaan. Ja voi, kosmetiikkaintoilua tulossa kans ihan pian. Mutta olisiko jotain, mikä teitä kovasti kiinnostaisi? Mä yritän tässä hakea sellaista sopivaa rytmiä, että milloin aina pääsisi blogin pariin takaisin. Mä en meinaan kestä näitä pitkiä välejä. Mun on pakko päästä purkamaan päätäni tänne :D

Huh, helpottipa jälleen ;) Kello on ihan just 22, nyt mä kyllä lähden myös unille. Hyvää yötä ihanaiset ♥

Heips muruset!
Vauva-arki rullaa täällä oikein ihanasti. Niksu isi käy töissä ja me ollaan kotosalla Oliverin ja karvalasten kanssa :) Vaikka päivät menee hyvin pitkälti tässä kotosalla ollessa, ei silti tunnu kamalasti olevan aikaa tänne blogiin asti. Aina kun Oliver nukkuu, on siivoushommia, pyykkäystä, elukoiden hoitoa ja ihan vain ruuanlaittoa. Oliverin ollessa hereillä tietysti jutellaan, leikitään ja touhutaan kaikenlaista. Miten paljon tuo mun pieni nyytti onkaan kasvanut! Päivittelen seuraavalla kerralla enemmän taas vauvajuttuja, mutta nyt ihan muihin aiheisiin.

Mulla on ollut ihan mieletön ikävä pääst kirjoittelemaan kosmetiikka juttuja. Vaikka meikkausta tuleekin harrastettua tällä hetkellä ihan olemattomasti, on mulla silti kosmetiikkaa käytössä. Pitäisikin kirjoittaa, miten vauvan tulo muutti kosmetiikan käyttöä. Mutta niin, kosmetiikka juttuja on ollut ikävä ja ajattelin lähteä nyt ensimmäisenä purkamaan vähän viime vuoden juttuja, mitä on jäänyt kirjoittamatta. Mähän kirjoittelin jonkun aikaa aina kuukausittain loppuneet tuotteet. Jotain tapahtui ja unohdin sitten kirjoittaa ja lopulta purkkimäärä sen kun kasvoi. Lopulta huomasin puolen vuoden jälkeen, että hitto soikoon, mä olen vaan jemmannut purkkeja, yhdestäkään kirjoittamatta. Sitten päätin, mä säästän vuoden aikana loppuneet tuotteet ja näytän ne sitten yhdessä ja samassa postauksessa.


Siinä ne nyt sitten ovat. Vuoden 2016 aikana loppuneet tuotteet. Osa pääsi vahingossa karkaamaan roskiinkin ja osa tuotteista oli vanhenneita, joille oli sitten aika jättää hyvästit. Arvatkaa vaan alkoiko välillä ahdistamaan tuon purkkimäärän jemmaaminen? Voi kyllä! Ja arvatkaa mitä nyt on käynyt? Olen koko alkuvuoden jemmannut taas tyhjentyneitä xD Miten meni noin niinkuin omasta mielestä? Josko piakkoin pääsisin ajan tasalle ja blogiinkin useammin, niin saataisi näitä rästissä olevia juttuja pihalle :)

Mutta mikä oli lopputulema? Kuvassa yhteensä 198 putelia laidasta laitaan. Muutama väline ja kauneudenhoito lisävalmiste. Eniten itseäni kiinnosti, mikä oli loppuneiden meikkien määrä ja niitä oli yhteensä 35 kappaletta. Ihan kiitettävästi noin vuoden aikana.


Viime vuonna tein tosiaan yhteistyötä pHformulan kanssa, jonka takia tältä merkiltä onkin loppuneita puteleita melkoinen määrä. Olen vieläkin niin kiitollinen tuosta yhteistyöstä. koska sen avulla mun ihon kunto koheni ihan mielettömästi.

Se, mikä yllätti tosi paljon, vain yksi loppunut kuivashampoo. Oonkohan mä niitä ehtinyt viskata roskiin? Mä meinaan olen kuivashampoiden suurkuluttaja. Tämän kuvan perusteella kylläkään en. Ja siitä olin ylpeä, että sain loppuun jopa kaksi hajuvettä! Niitä harvemmin saa loppumaan.

Merkkejä on ihan laidasta laitaan. Mulla ei ole yhtään yksittäistä suosikki merkkiä.


Käsisaippuoita meillä kuluu ehdottomasti eniten :D Ja kyllä, lasken ne myös mukaan loppuneisiin, koska mä rakastan erilaisia käsisaippuoita. Aaa! Jouluna kulutetut on muuten menneet roskiin, koska Niksu siivosi silloin. Hän ei oikein ymmärrä tätä mun tyhjien säilytystä :D


Toisaalta mua ihmetyttää, miten vähän tiettyjen katekorioiden tuotteita loppui. Hiusten pesuaineitakaan ei kovin montaa lopulta tyhjentynyt. Tosin, mulla roikkuu hyllyillä pitkään pohjilla vähän tuotetta jäljellä, koska aina ehdin innostumaan uusista tuotteita ja vanhat jää odottamaan loppuun käyttöä. Pitäisi käyttää järjestelmällisesti loppuun aina yhden putelin, mutta :D Kiva testailla aina uusia.


Loppuneista meikeistä olen oikeasti ylpeä. Ripsareita ja meikkivoiteita, niitä menee ehdottomasti eniten. Mun meikkikokoelma kun on tässä salavaivihkaa kasvanut ihan hyvin, niin on hyvä, että niitä tuotteita sieltä myös loppuu. Okei, on tuossa muutama tuote, jonka pistin pois vanhentuneena. Nuo luomivärit alkoi murenemaan, Laveran puuteri ja meikkivoide alkoi haista, samoin H&M huulikiillot ja tuo Hawain huulivoide. Ja se, mikä ahkä tästä porukasta aiheuttaa eniten ylpeyttä, on tuo loppunut MsChicin poskipuna. Ensimmäinen, ikinä!! Tästä on hyvä jatkaa. Koetan saada nyt siis purettua loppuneita vähän nopeammin, entä vuoden välein :D

Jaahas, Oliver heräsi, taas on riennettävä. Mutta mitä olette mieltä tästä määrästä? Paljon vai vähän? :D

Hurjaa, Oliver täyttää ihan juuri kolme kuukautta! Mihin ihmeeseen tämä aika oikein hurahtaa? Toinen on kasvanut ihan hurjan paljon. Kaksi kuukautis neuvolassa jäi karvan vajaa kuusi kiloa ja pituuttakin oli jo melkein 60cm. Jännityksellä jo odotan, miten pitkä pieni mies on seuraavalla käynnillä. Painoa on tullut selkeästi, mummo ei meinaan enää meinaa jaksaa kantaa :D 
Oli muuten hieman haastavaa tehdä näitä. Aina kun sait hetkeksi istahdettua tekemään, poika huuteli jo äitiä. Vaikka toinen nukkuikin :D Näistä tuli ihan kohtalaisen hyvät, vaikka paremmatkin olisi voineet olla. Tuli vieraat kuitekin paikalle, se on se pää asia ;)

Heippa hei! Onko täällä enää ketään?

Ensimmäisenä haluan pyytää anteeksi. Anteeksi sitä, että rakas ihana blogini on joutunut täysin unholaan. Rakas harrastukseni on jäänyt nyt niin paitsioon, että se hyökkäsi jo mun uniin yksi yö. Näin painajaista, että koko blogi oli kadonnut kuin taivaan tuuliin. Onneksi se oli vielä täällä. Huh!
Siltikin samaan aikaan en ole lainkaan pahoillani Fantazyan hiljaiselosta. Olenhan elänyt elämäni parasta aikaa. Ihana poikamme on vienyt täyden huomion ♥ Olemme tutustuneet toisiimme, opetelleet elämään täysin uutta arkea ja kohdannut uusia tilanteita lähes joka päivä. On tämä vaan niin täydellistä!

Aloitetaanko nyt vaikka viimeisimmistä isoista kuulumisistä. Viimeksi teille kerroinkin synnytyskertomuksen, joten nyt voisi olla hyvä hetki hypätä sitten poikamme ristiäisiin. Poikamme kastettiin 5.2. sunnuntaina täällä meillä kotona rakkaiden kesken. Tilaisuus oli ihanan intiimi, herkkä ja täydellinen. Poikamme kastoi tuttu pappi, joka puhui niin kauniilla sanoilla, että minähän se itkin vähän päästä. Kuusi ihanaa kummia, jotka pitävät jatkossa pojastamme myös huolta ja muita rakkaita sukulaisia.



Niksu painoi remonttia loppuun kamalalla kiireellä, että saisimme kotimme valmiiksi juhlapäivään mennessä. Vielä viimeiset hommat tehtiin sunnuntaina aamulla, mutta kaikki oli aika pitkälti valmista h-hetkenä. Tai onhan täällä vielä vaikka millä mitalla remontoitavaa, mutta ne pääpaikat saatiin kuntoon. Uudistuneeseen kotiin oli ihana järkätä kauniit juhlat.


Mulle tuli jo raskausaikana kauhea into sisustaa kotia sinisen sävyillä. Ennen kuin edes tiesin odottavani poikaa. Sama teema jatkui myös ristiäisissä. Olikin niin ihana löytää täydellisen väriset kukat myös kastepöytään. Äiti ihana kävi tekemässä tilauksen ja saimmekin ihan mielettömän upean kastekimpun maljan ympärille.




Poikamme sai yhteensä kolme nimeä. Niksu sai päättää ensimmäisen nimen, josta emme kyllä olleet alkuun lainkaan yhtämieltä. Itse olisin halunnut toiseksi jääneen nimen etunimeksi, mutta näin ollen minä sain päättää kaksi muuta nimeä. Rakkaasta pojastamme tuli siis Oliver ♥


Onneksi mulla oli mielettömän ihanat apurit auttamassa juhlien järjestämisessä. Mun äiti, sisko, käly, kummit, serkku ja ystävät auttoivat kaikessa. Yhtään en joutunut murehtimaan ruokien osalta. Kävin vain tilaamassa Lidlistä croisantit ja bagelit, muuten kaikki muu tuli meille valmiina rakkaiden tekemänä.


Ristiäiskakusta kuuluu suuri kiitos mun siskolle. Kakku oli täydellinen! Joka ikinen pienikin yksityiskohta on mun siskon tekemä, kenkien pienet pisteetkin. Ja tässä asiassa luotinkin siskooni täysin. Hän tietää mun maun todella hyvin ja kakku oli enemmän kuin täydellinen.


Kengät, nallet ja pupu ovat kaikki tallella, eihän niitä voinut syödä. Kuinka suloisia nuo ovatkaan!


Kummitätini ja kummityttöni taas toivat yllätyksenä meille ihania muffinseja. Meidän ruokapöytä koreili muutenkin vaikka minkälaisia ihania herkkuja.



Onnellinen päivä ♥

Nyt tämä äiti kyllä painuu nukkumaan. Oliver on ollut jo tunnin verran untenmailla, minä kirjoittanut tätä silmät puoli ummessa ja ajatukset ihan solmussa. Tää on kuulemma sellainen vaiva kuin äitiaivot :D Toivottavasti tästä tekstistä saa nyt edes jotain selvää. Tarkoitus olisi palata monien juttujen kera mahdollisimman pian. Kunhan vaan pääsen aina tänne koneen äärelle. Mieluummin päivällä, etten ole näin koomainen olo.

Mitähän teille kuuluu? ♥

Meidän poikamme tosiaan päätti tulla maailmaan kuukautta ennen laskettua aikaa. Tässä kertomus siitä, miten kaikki meni.



Lauantai 3.12.2016

Klo 09:00
Mua väsytti aamulla ihan kamalan paljon. En ollut saanut yöllä oikein nukuttua. Illalla uni ei meinannut tulla silmään ja lonkkia jomotteli senkin ajan kun sain silmiä ummistettua. Olimme sopineet ihanaisen Mizz Annien kanssa tälle päivälle masumaalauksen. Olisi ihana ikuistaa tämä raskausmaha maalauksen alle ja Annie kun tosiaan harrastelee bodypaintingia, olisin palloni kanssa hyvä harjoituskappale. Torkutin aamulla herätyskelloa muutamaan otteeseen, mutta sitten oli lähdettävä ruokakauppaan. Lupasin Annielle tietysti tarjoavani ruoan, koska päivä tulisi olemaan pitkä. Hänen oli tarkoitus tehdä mulle kunnon kasvomeikki sekä masumaalaus, jonka jälkeen meidän oli tarkoitus vielä pitää kuvaussessio.
   Puin päälleni rennot vaatteet ja suuntasin Cittariin ruokaostoksille. Pää löi tyhjää. Mitä ihmettä sitä oikein tarjoaisi? Päädyin niinkin yksinkertaiseen ruokaan kuin makaronilaatikko ja herkkusalaatti. Makrulooda kun on mun bravuuri. Sitä teen yleensä aina, jos on tulossa vieraita. Se on saanut paljon kehuja. Panostin myös salaattiin. Valitsin mitä herkullisimpia ainesosia siihen ja odotin jo vesi kielellä maistelua. Kauppareissu oli siinä missä muutkin. Lyllersin menemään kuin vaappuva ankka, Niksu mulle monesti siitä jaksoi kuittailla.
   Kotona pistin sitten hösseliksi. Rönttövaatteet päälle, jottei haittaisi jos maalia menisi vaatteille. Makaronilaatikko uuniin ja salaatin kimppuun. Sain juuri ruoan uuniin ja aloin tehdä salaattia valmiiksi, kun Annie koputteli meidän ovelle. Tai oikeasti näin hänen kävelevän ovelle ja kiiruhdin avaamaan sen. Mä olin jotenkin ihan pihalla. Mä en oikeastaan edes muista, mitä kaikkea sitä Annien kanssa tulikaan rupateltua siinä ohella, kun hän laitteli tavaroita valmiiksi. Maalaustarvikkeet aseteltiin valmiiksi vierashuoneeseemme ja Annie laittoi meikit meidän valoisimpaan huoneeseen, eli keittöön pöydälle. Minä vielä touhusin viimeiset jutut valmiiksi ja lopulta istahdin aloilleni.

Klo 12:00
Istuskelin onneissani penkillä Annien sutiessa silmiini sävyjä. Ammattilaisena hän aloitti silmämeikistä, ettei tumma meikki sotkisi valmiiksi tehtyä meikkipohjaa. Minähän teen aina pohjan ensin. Odotin jo innoissani lopputulosta, sillä Annie on niin taitava meikkaaja! Samalla hän näytti sävyjä, mitä silmiini laittoi. Mua alkoi pissattaa ihan kamalasti. Onneksi makaronilaatikko oli samaan aikaan valmis, joten nappasin sen pois uunista ja kiiruhdin vessaan. Oli jotenkin tosi omituinen olo, ihan kuin tämä pissa tulisi housuun. Pidätyskyky tuntui olevan kateissa. Hyvä, että ehdin housut riisua pöntölle kiiruhtaessani, kun jo lorahti tavaraa vauhdilla. Mulle tuli ihan hurja olo. Miten ihmeessä mä en pystynyt pidättämään mun pissaa? Ei mulle tällaista ole ennen sattunut. Silti heti perään mulla tuli ihan kiitettävä määrä virtsaa. Jopa oli outo kokemus. Pyyhin paikat, vetäisin housut jalkaan ja vedin vessan. Otin askeleen kohti lavuaaria ja käsienpesua ja samassa mun housut kastui aivan läpimäriksi. MITÄ?!?! Pienen hämmennyksen jälkeen tajusin mistä on kyse. Mulla meni lapsivedet! Istahdin takas pöntölle täysin hämmentyneenä.

Klo 12:30
Öö, Annie! Mulla taisi just mennä lapsivesi! "Voinko mä tehdä jotain?", toinen kultaisesti huutelee oven takaa. Yritin vielä kerran nousta pöntöltä, mutta eihän siitä mitään tullut. Mä en ole vielä valmis tähän, eihän tän vielä pitäisi syntyä, huutelin oven takaa. Lapsivettä tuli ja tuli. Olin elokuvista nähnyt, että vesi menisi vain kerralla ja sitten siinä vain aletaan synnytyshommiin. Onneksi mun ystävä Eve kertoi, että sitä lapsivettä sitten tulee ja tulee koko ajan. Ja niin muuten tuli. Huutelin Annielle, että jos vaikka voisi tuoda mun puhelimen, munhan on soitettava Niksulle, joka oli töissä. Ja tietysti sairaalaan. Siinä mä housuitta istukselin ja varottelin Annieta tulevasta näystä :D Onneksi olemme tuttuja, että ei siinä ehtinyt hävettää ollenkaan. Soitin Niksulle ensimmäisenä. Kulta, mä istun pöntöllä, mulla meni just lapsivedet. Nyt taitaa sit olla tosi kyseessä. Toinen siellä ihan hämillään. Kumpikaan meistä ei todellakaan ollut valmiina tähän. Halusin varoittaa häntä, ennen kuin soitan sairaalaan. Se olikin sitten seuraava soitto. Sieltä käskivät heti lähteä tulemaan, liian vähän viikkoja vielä. En saanut jäädä kotiin odottelemaan supistuksia tai mitään, mut oli laitettava antibioottiin RV 36+2 takia. Siinä pöntöllä pienessä paniikissa uusi soitto Niksulle, että alahan tulla kotiin reippaasti, nyt on lähtö sairaalaan.
   Siinä sitten Annielle yritin tuputtaa vielä ruokaa, sen kun olin kuitenkin häntä varten tehnyt. Onneksi Annie oli mun kanssa, koska yksin ollessani olisin voinut olla todellakin ihan hätää kärsimässä. Annie käytti Taren nopeasti vielä kakalla ja soitin isäpuoleni hakemaan koiran heille. Soitin myös mun kälylle Skeitille, että mitä mä tarviin sairaalaan mukaan. Toinen taisi hämmentyä aika lailla siellä luurin toisessa päässä. Eihän kukaan osannut odottaa meidän pojan saapuvan ihan vielä. Annie pakkasi kosmetiikat kasaan ja harmillisesti joutui lähtemään melkein samalla oven avauksella millä oli tullut. Silmämeikki oli lähes valmis, mutta siihen se sitten jäi.
   Suhasin pitkin kotiamme pyyhe haarovälissä. Varoitan, sitä lapsivettä voi tosiaan tulla sitten koko ajan ja ihan reippaastikin. Laitoin lopulta pari sidettä, ettei kaikki housut kastuisi. Pakkailin siinä Niksua odotellessa sairaalakassin valmiiksi ja hän kuitenkin voisi tuoda mulle tarvittaessa lisää tavaraa, jos jotain jää. Enpä mä oikeastaan ottanut mukaan kuin puhelimen, laturin, luettavaa ja vähän omia vaatteita. Tärkeimmät ehdottomasti puhelin ja laturi. En mä muuta oikeastaan tarvinnut. Isäpuoleni tuli sopivasti hakemaan Taren heti sen jälkeen kun Niksu oli tullut kotiin. Kamat kasaan, mamma autoon ja menoksi.


Klo 13:50
Kirjauduttiin sisään sairaalaan. Mut laitettiin melkein heti käyrille ja kuunneltiin lapsen vointia. Siellä oli kaikki hyvin. Kätilö sanoi, että tässä vaiheessa ei vielä mennä kurkkimaan alakertaan millainen tilanne on, ettei lapseen vain pääse mitään bakteereja. Mulle tultiin asentamaan tippa melko pian ja annettiin ensimmäinen annos antibioottia. Kuulemma normaali käytäntö näin ajoissa olevien synnytysten kanssa. Siinä me sitten Niksun kanssa vain ihmeteltiin, katsottiin telkkaria ja oltiin molemmat ihan uupuneita. Mä ramppasin vessassa vähän väliä. Lapsivettä tuli edelleen koko ajan ja pissattikin. Olin myös onnellinen, kun tuo toinenkin rööri tyhjeni pariinkin kertaan. :D Toinen hoitaja kävi vielä jossain vaiheessa varmistamassa sellaisella pikatestillä, että on todella lapsivedestä kyse ja olihan se, ei epäilystäkään. Käyrillä olin useampaan otteeseen sinä iltana, en laskenut kuinka monta.



Klo 17:00
Kätilö tuli sanomaan, että kun tässä voinnissa ei ole tapahtunut juuri mitään muutosta, voi isä mennä vaikka kotiin lepäämään, jos tarve vaatii. Niksu oli tosiaan niin väsynyt, että sanoi levon mahdollisesti tulevan tarpeeseen. Mulla oli ihan pieniä menkkamaisia kipuja, ilmeisesti pieniä supistuksia, mutta ei sen kummempaa, joten hän sitten lähti kotiin lepäämään. Sanoin soittavani heti, kun jotain muutosta tapahtuu. Hän meni kotiin syömään ja nukkumaan.

Klo 18:00
Supistukset muuttuvat melkolailla säännöllisiksi. Laittelin viestiä lähes kaikille, että sairaalassa ollaan. Oli ihana saada kunnon tukijoukot edes whatsupin välityksellä, kun Niksu oli lepäämässä. Skeit hoiti mun supistusten laskijan virkaa. Pistin aina viestiä NYT, kun supistus alkoi. Toiselta tuli päivitettynä takaisin minuutti määrä. Kymmenestä minuutista lähdettiin ja seitsemään taidettiin parhaimmillaan päästä. Iloitsin myös hänelle numero kakkosen tulosta vessassa. Olin monta kertaa puhunut, etten haluaisi tarpeitani siihen synnytyspöydälle päästää. Onneksi toinen ymmärsi mun ilon :D
   Aika kului melko hitaasti. Sain päivällistäkin välillä ja iltapala myös tuli. Olo alkoi muuttua pikku hiljaa tukalammaksi. Kävelin pitkin käytäviä, se kuulemma edesauttaa synnytyksen etenemistä. Kätilö kävi jossain vaiheessa kertomassa, että tänään tuskin tapahtuu enää mitään. Suurimmalla todennäköisyydellä synnytys käynnistetään aamulla, kun lapsiveden menosta alkaa olla sen verran pitkä aika. Tähän minäkin sitten turvauduin ja sinnittelin supistusteni kanssa. Tykitin viestiä sukulaisten ja ystävien kanssa. Kaikki tsemppasivat ja olivat hengessä mukana. Muutama puhelukin hoidettiin siinä samalla.

Klo 22:00
Yökätilö tulee esittäytymään. Ihana nuori nainen Annika, pitkät vaaleat hiukset ja silmälasit. Ne jäi mulle vahvasti mieleen. Niin herttainen ja välittävä. Mulle tuli todella turvallinen olo. Hänen kanssaan keskustelin hyvät tovit. Oli todella tärkeää, että toinen ehti jutella ja kysellä vointia. Kerroin myös supistuksistani. Hän ehdotti, että voisi antaa lihasrelaksanttia suoraan lihakseen, että vähän kivut hellittää. Voisi myös antaa nukahtamislääkettä, että saisin nukuttua ennen aamun käynnistystä. Tämä kuulosti mielestäni hyvältä idealta. Kyselin häneltä, että haluaako hän koskaan omia lapsia, kun näkee naisia tällaisissa tuskissa ja on nähnyt kaikenlaisia synnytyksiä. Kuulemma kyllä, lapset on lahja. Annika käski mun soittaa kelloa heti, kun en enää kipujani jaksaisi. Sain myös toisen annoksen antibioottia ja käyrillä tietysti taas hetki. Käppäilin huoneessani ympyrää aina supistusten tultua.

Sunnutai 4.12.2017

Klo 0:00
Supistukset olivat sen verran kivuliaat, että pyysin Annikaa tuomaan sen lihasrelaksantin. Tässä vaiheessa katsotaan vasta ensimmäistä kertaa alakerran tilanne. Vasta 3cm auki, ei siis mitään hätää eikä kiirettä. Aamulla sitten katsotaan tilannetta sen käynnistyksen osalta. Otin samalla nukahtamislääkkeen ja tuijottelin telkkarista Pirates of the Carribeania. En muista yhtään monesko osa tuli, enhän sitä juuri edes ajatuksella katsonut. Vaihdoin kylkeä ja laitoin silmät kiinni. Nukahdin.

Klo 01:00
Herään ihan kamaliin kipuihin. Ei epäilystäkään, nyt supistaa ja kovaa. Laskin sekunteja aina, kun supistus alkoi. Alkuun ne kestivät 20 sekuntia. Pahin kipu tuli aina supistuksen keskivaiheella ja sitten alkoi helpottaa. En osaa kuvata kipua ihan tarkkaan, mutta sellainen ihan kamalan kova menkkatyylinen kipu oli mulla. Säteili myös selkään jossain vaiheessa. Siinä sitten unen tokkurassa laskin sekunteja ja supistukset koko ajan piteni. 45 sekuntia tuntui jo ihan ikuisuudelta. Kärvistelin siinä pedillä ja hengittelin. Tsemppasin itseäni kovasti. Kipu tietää vain sitä, että vauva tulee. Mun mielestä sillä oli todella iso merkitys, millaisen moodin sain itselleni asetettua. Kyllä mä kestän, kipu kestää vain hetken ja sitten se taas loppuu. Kärvistelin ja kärvistelin. Rauhallisella ja syvällä hengityksellä saa aikaan ihmeitä. Hengitin syvään pitkiä vetoja ja päästin ilmat rauhallisesti pihalle. Pidätin aina hetken ennen ilman päästöä. Supistukset sattui lopulta ihan kamalasti.

Klo 02:00
Soitin kätilön paikalle. Kivut olivat niin kovia ja supistukset kestivät jo yli minuutin verran. Annika katsoo alakertaan ja sanoo "Soitapa miehesi paikalle, me siirrytään nyt synnytyssaliin. Nyt on 7cm auki, homma on täydessä käynnissä. Lihasrelaksantti auttoi hyvällä tavalla synnytyksen etenemiseen". Soitin Niksulle itku kurkussa, että pistä vauhtia, mä en tätä vauvaa synnytä ilman sua. Meiltä matkaa sairaalalle kuitenkin on sellainen 30min. Otettiin mun tavarat ja siirryttiin synnytyssaliin. Ehdin hämmästellä sitä, miten iso se on. Annika ohjasi mut vuoteelle ja kyseli, millaista kivunlievitystä olin ajatellut. Kaikki suositteli epiduraalia ja olin sitä itsekin miettinyt, mutta mä tokaisin vain, että jos nyt alkuun ihan vaikka ilokaasulla. Annika neuvoi sen käytössä ja suositteli ottamaan aina hönkaisyt, kun supistus tuntuu tulevan. Me molemmat oltiin iloisia siitä, että synnytys käynnistyi nyt ihan itsestään, ettei tarvitse lähteä käynnistelemään. Se voi olla kuulemma niin pitkä prosessi. Ensimmäiset hönkäisyt ilokaasua ja olo tuli sellaiseksi kännihiprakaksi. Annika käski rauhassa hengitellä ja sanoa, jos tarvitsen jotain kovempaa kivunlievitystä. Sain kovasti kehuja siitä, miten hengittelen. Olin kuulemma ihan mallioppilas sen suhteen. Hyvä hengittäiminen helpotti meinaan myös niitä kivulaita supistuksia.
   Annika suhaili välillä muuallakin ja olin välillä yksin. Hän toi mulle mehua, että saan energiaa. Mä tihrustin väsyneenä itkua Annikalle, että mä en synnytä tätä pienokaista ilman Niksua, että kauan siitä on jo aikaa kun soitin. Sitten tuli tunne, että pakko ponnistaa. Annika tutki nopeasti paikat. Ei kuulemma ihan täysin ole auki, ei saa ponnistaa. Kaksi minuuttia siitä ja Niksu saapui saliin. Samassa tuli myös lupa ponnistaa. Uskon, että Annika antoi mulle sillä sanomisella sen lisäajan, että Niksu ehtii paikalle. Toinen oli ajanut hieman kovempaa mitä rajoitukset antaa myöden. En saanut tietää lopullista lukemaa, mutta nopeammin oli matka mennyt kuin normaalisti. Mä rauhotuin, kun sain rakkaani siihen viereen.

Klo 3:06
Ponnistusvaihe alkaa. Niksu siis ehti paikalle juuri ja juuri. Hän oli vasemmalla puolellani ja piti kädestä kiinni. Ponnistus alkoi melko vauhdikkaasti. Ähisin menemään kovasti. Pakko myöntää, kyllä se sattuu kun työnnät pienokaista tulemaan, mutta omalla asenteella on iso merkitys. Mä olin koko ajan sitä mieltä, että kipu on hyvä, se tietää lapsen tuloa. Niksu oli mulle iso turva vieressäni, Annika taas tsemppaajani. Hän osasi tsempata mua just oikeilla sanoilla ja antoi mulle sen avulla lisävoimia ponnistuksiin. Jokaisen supistuksen tullen jaksoin ponnistaa kolme kertaa. Sain Annikalta kehuja, että hyvin menee. Ehdottomasti pahin kipu alkoi tulla siinä vaiheessa, kun pojan pää oli tulossa suurimpaan kohtaan. Siinä vaiheessa parahdin. Nyt sattuu oikeasti liikaa! Annika oli heti valppaana ja kysyi, mitä haluan tehtävän. Ottaisinko puudutetta alapäähän, että helpottaa oloa hiukan. Pudendaali-puudutteen tuli antamaan lääkäri. Olin kyllä heti sitä mieltä, että se oli virhe. Enemmän mua sattui sen laittaminen kuin se, minkä helpotuksen siitä sai. En kokenut siitä meinaan mitään hyötyä. Piikkien laittaminen alapäähän oli meinaan niin paljon kamalampaa.
   Ponnistaminen jatkui. Annika auttoi omilla sormillaan vauvan tietä ulos ja mun teki mieli välillä huutaa hänelle, että ota ne sormet pois, että se sun painaminen sattuu enemmän kuin tämä synnyttäminen. En kuitenkaan sanonut, sillä tiesin Annikan tekevän sillä vain hyvää. "Nyt ponnista kovaa, tosi kovaa, ihan just helpottaa!". Ja niin kävi. Heti kun pää oli pihalla, tuli loppu poika aika vauhdilla ulos. Samassa kuului kova rääkäisy, poikamme oli saapunut maailmaan ♥

Klo 4:02
Niksun silmiin kuulemma eksyi iso roska. Mut valtasi samantien sellainen onnellisuuden tunne, että en ehtinyt itkemään. Sain pojan heti rinnalleni, enkä voinut kuvitellakaan millaisen tunneryöpyn tuo pieni nyytti saattoi aiheuttaa. Sellainen rakkaus ja onnellisuus valtasi sydämen niin suuresti. Tämä on todellakin elämän suurin ihme ♥ Heti perään mun istukka tuli ja sitä en oikeastaan edes tuntenut. Annika tutki sen ja kaikki oli kunnossa. Niksu sai leikata napanuoran ja Annika samalla vielä kehui, miten hyvin jaksoin painaa synnytyksen läpi ja hyvällä energialla. Mun asenteella oli kuulemma iso merkitys. Pian poika otettiin kuitenkin testeihin. Täydet pisteet 9/9. Kymppiä ei näin aikaisin syntyvät saa, eli meille ehti tulla RV 36+3. Poika oli kaikin puolin täydellinen. Selvisin itsekin erittäin vähäisillä vammoilla. Tuli pelkästään kolme nirhaumaa alakertaan. Niitä ei kuulemma olisi välttämättä tarvinnut edes ommella, mutta Annika koki parhaimmaksi ne silti pistää muutamalla ompeleella kiinni.
   Annika auttoi meitä heti imetyksen kanssa. Poika sai ensimmäiset tärkeät maitopisarat heti ja hetken rinnallani oltua Annika käski mut pesulle ja poika pääsi isän rinnalle lämpimään. Mulla oli niin hyvä olla. En osannut kuvitellakaan, miten helppo synnytys mulla oikeastaan oli. Tokaisinkin siinä Annikalle, että mulle jäi niin hyvä fiilis, että voisin tehdä tässä heti perään toisen. Ei kuulemma moista ainakaan hän ollut aiemmin kuullut ja kuulemma oli niin kiva kuulla, että synnytyksestä jäi mulle niin hyvä mieli. Mähän olin maalannut itselleni ihan jäätävät kauhukuvat synnytyksestä, joten kaikkien kauhujen vastaisesti, synnytys olikin mitä upein kokemus ja IHANA! Mihin sitä naisen keho oikein pystyykään. Tottakai se sattui, mutta oikeasti, asennne merkitsee todella paljon! Kipu tietää vaan hetken päästä saapuvaa jotain niin ihanaa ja arvokasta, että kipu on ihan sen arvoista. Mun mielestä supistukset olivat synnytystä kivuliaammat. Ehkä sen takia, että supistukset kestivät niin kauan, kun itse ponnistus ja ähinä suoritettiin tunnissa.


Pesuni jälkeen Annika toi meille tuoreille vanhemmilla aamupalaa synnytyssaliin ja minä sain siitä vaadittavaa energiaa. Hetken aikaa siinä vielä rupateltiin, ennen kuin siirryttiin omaan huoneeseen. Kiitin Annikaa vuolaasti. Hän oli varmasti mulle just se täydellinen kätilö, koska homma sujui niin ihanasti. Hän oli juuri sellainen tsemppaaja, mitä mä tarvitsin. Hän kehui mua myös kovasti, kun menin niin vähillä kivunlievityksillä.


Klo 7:20
Siinä me sitten oltiin ensimmäistä kertaa perheenä osastolla. Ihmeteltiin meidän pientä ihanaa nyyttiä ja olisimme molemmat voineet vain tuijottaa tuota ihmettä. Niksulla meni vähän väliä roskia silmiin ja hän itsekin ihmetteli, miten herkäksi tilanne voi vetää.