Puhelimia puhelimia

keskiviikkona, toukokuuta 16, 2012

Todella monissa blogeissa hehkutetaan vuoroin Applen iPhonea ja vuoroin Nokian Lumiaa. Joo, onhan ne varmaan ihan kivoja puhelimia, mutta ne ei kuitenkaan ole sitä mitä mä haluisin. Ensinnäkin mä lopetin Nokian käytön siihen paikkaan, kun sain ensimmäisen SonyEricssonin Niksulta lahjaksi. Mä olin vannoutunut Nokian käyttäjä, enkä ollut kovin tyytyväinen tuolloin saamaani lahjaan. Arvatkaa vaan kuka vaihtoi kelkkaa parin päivän käytön jälkeen? Voi kuinka paljon parempi käyttöinen SE olikaan ja paljon monipuolisempi entä kaikki Nokiani yhteensä. Apple on merkkinä varmasti todella hyvä, mutta meidän huushollissa siitä ei vaan pidetä. Pitää olla meinaan naimisissa Applen kanssa, että saat kaiken siitä irti. SonyEricsson siis tuntui ehdottomasti parhaimmalta mulle ja kiitos vaan kulta, ku ostit mulle sen aikoinaan. Nyhän mulla on SEja ollut jo neljä erilaista ja jokaisesta olen tykännyt kuin hullu puurosta. Toki kaikista eniten tästä viimeisestä kosketusnäytöllisestä. Harmillisesti vaan tämä ei ole tehoissa niin kovin hyvä ja Niksu kuulemma on kovin pettynyt, että valitsi mulle juuri tän puhelimen toissa jouluna lahjaksi. Mä olen tähän ollut kyllä todella tyytyväinen, mitä nyt tykkäisin vähän isommasta puhelimesta (tällä pikkuisella on välillä hankala kirjoittaa) ja tallennustila on päässyt loppumaan kesken. En ole saanut ladattua kaikkia Angry Birdsejä :D Muuten tää on ollut täydellinen kapistus.

Kävimme silloin pari viikonloppua sitten Helsingissä pyörähtämässä Verkkokauppa.comissa ja käytiin räpläämässä vähän kaikkia kivoja laitteita. iPad tuntui todella kivalta käyttää ja joku tabletti olis kyllä tosi kiva, mutta odotellaan nyt vielä mitä markkinoille on tulossa syksymmällä. Ja Niksuhan meillä hankkii kaiken elektroniikan. Se tutkii mikä mulle olis parhain puhelin ja imee tietoa itseensä muutenkin kuin sieni. Harvase päivä tulee ihmeteltyä, miten se tietää niin paljon (olen varma, että sillä on tietokirja tai ainakin wikipedia päässä :D). Sieltä tulee kuulkaas vaikka millasta tietoa, et mä välillä joudun toppuuttelemaankin sen jutuissa, ku ei mun aivokapasiteetti riitä rekisteröimään kaikkia sen juttuja :D Eikä mun mielestä mun tarvitsekaan naisena edes tietää niin paljon miesten juttuja :D Ja mä oikeesti tiedän jo tosi paljon. Voisin pitää teille esitelmän vaikka miten auton moottori toimii ja kaikki osat. Mutta takas asiaan, josta tulin siis kertomaan. Koska taidan olla vähän erilainen nuori, enkä mä halua noita kumpaakaan suosiopuhelinta vaan Sony se olla pitää! Niksu on tutkiskellut Sonyn Xperia S:ää jo muutamaankin otteeseen ja koettanut mulle ehdotella sen ostamista, mutta olen vain kylmän viileesti torjunut koko ajatusta. Mihin mä nyt tartten uutta luuria, ku mulla on ihan hyvä sellainen? Mutta mitä tapahtui, kun sain puhelimen käteeni?




kuvat: google.fi haulla

Mä niiiin haluun ton puhelimen! Valkoisena! Toi on ihana! Ja kuulemma tossa riittää tehot tällaselle tyttökäyttäjälle paremmin ku hyvin! Eli pelejä ja kivoja sovelluksia mahtuu tarpeeks :D Mut järki käteen vielä. Mulla on hyvä puhelin, enkä tarvitse vielä uutta. Odotellaan ihan rauhassa mitä uutuuksia on muutenkin tuloillaan. Sit jossain vaiheessa ehkä jonku Sonyn ihanuuden saan hyppysiini :) Ja siis ehdottomasti Sonyn.

Ja jottei kellään jää epäselväksi, niin Sony osti SonyEricssonin kokonaan itselleen ja tästä syystä Ericsson nimi tippui kyydistä pois. Ja jos jotakuta erifiksua, kuten Niksu, kiinnostaa lukea tästä laitteesta pikkasen enemmän, niin Android Suomen-sivuilla on tehty tästä puhelimesta arvostelu.


Mites te? Oletteko hullaantuneet noihin Applen tai Nokian malleihin, vai löytyiskö sieltä joku muukin Sonyn kelkassa matkaaja? Niin ja onhan toki vielä Samsung. Tätä en maininnut aiemmin, koska en ole juuri missään blogissa nähnyt sitä hehkutettavan. Ja blogit on tosiaan se oikea paikka näitä tietoja metsästää :D Vai onko teille ylipäätään mitään merkitystä puhelimella noin muuten kuin kommunikointi välineenä? Pistäkään hurjasti kommentteja tulemaan ja perusteluita :) Taitaa meinaan erästä kiinnostaa tyttönäkökulma tällaisissa asioissa ;) Tyttömielipiteitä ollaa tulossa kyselemään tässä lähiaikoina meinaan erääseen Niksun rakkaaseen harrastukseen nähden.

Ja mikä ihaninta, tää tyyppi on lähdössä töitten jälkeen shoppailemaan ihanan Reetta ystäväisen kanssa ja toivotaan, et jotain kivaa löytyisi. Ainakin synttärilahja veljenpojalle. :) Ja huomenna vapaa ♥

You Might Also Like

5 kommenttia

  1. Multa löytyy se Nokian Lumia 800 valkoisena ja siihen olen kyllä ollut ihan älyttömän tyytyväinen ja onhan se nyt niin tyylikkään näköinenkin :P

    VastaaPoista
  2. Tää hehkuttaa Lumian puolesta! :) Viikko takaperin sellaisen tilasin ja älyttömän hyvä puhelin ollut! :)

    VastaaPoista
  3. No mulla on se sitten se samsung ;D Ollut jo monta vuotta. Ja tosiaan ihan peruspuhelin, ei mitään älypuhelimia eikä edes nettiin pääse, enkä ole kyllä ajatellut ihan lähiaikoina vaihtaakaan. Ipad kyllä löytyy kotikäytössä, lähinnä viestejä sillä laittelen toisiin applen vempeleisiin kun ilmaista on. 3G-version siitä mielelläni huolisin, niin voisi käyttää muuallakin kuin kotona. Ja se oli hurjan kätevä ulkomailla ;)

    VastaaPoista
  4. Mulla on joskus aikoinaan ollut myös Sony Ericson ja muistaakseni parikin. Mä tykkäsin niistä kovasti ja ne oli hyviä käyttää. Nokiasta en ole digannut ikuisuuksiin vaikkakin toi Lumia on ainakin ulkoisesti ihan hieno. i phone ei kiinnosta mua mutta tolla miehellä kyllä on se ja on ollut jo pitkään. On meillä läppärinäkin Mac ja i podit tottakai. Mäkki on vähän sellanen systeemi että kaikki olis hyvä olla omppua niin saisi parhaiten niistä ne oiminaisuudet irti, mua hieman ärsyttää tämä.

    Niin ja mulla on Samsung, niitä mulla onkin ollut sitten useampia ja mä tykkään todella enkä varmaan ihan heti vaihda merkkiä :) Tällä hetkellä mulla on älypuhelin mutta aiemmat Samsungit on ollet ihan normeja.

    VastaaPoista
  5. Sama Samsungin perus simpukkaluuri ollu mulla jo useemman vuoden ja kovasti oon tykänny siitä. Vähän miettiny et pitäskö joskus päivitellä sitä johki, mut en just haluu mitään ihmeempiä älypuhelimia kaikilla mausteilla, kun ei nyt niille oikeeta tarvetta ole, käyttöä toki vois helpostiki keksiä pelien ymv. kanssa =) Mut jos nyt pärjäis ilmanki ja kattelis vaan jotain normipuhelinta, mis ei just kameraakaan ois (, jos sellasta enää löytyy?), kosketusnäytöks vois sentään kyl mennä. Merkillä mulle ei siis sinällään väliä, kuhan vaan löytyy sopiva malli! Vanha kuitenki vielä mukava ja toimii niin ei siis vielä tarvii hoppuilla.

    VastaaPoista