Movies pt. 7

torstaina, kesäkuuta 14, 2012

Tajusin vähän aikaa sitten, että katsotut leffan on jäänyt ihan kokonaan arvostelematta. Ei sillä, että niitä olisi mitenkään hirveästi edes katsottu (yllättävän vähän jopa), mutta pitäähän ne vähätkin esitellä. Osa näistä siis katsottu jo aikaa sitten, mutta eipä ne mielipiteet niistä mihinkään ole muuttuneet.


M:I 4 - GHOST PROTOCOL    §§§§+


Presidentti panee vireille "Ghost Protocolin" ja Kremlin terroripommituksesta syytetyn IMF-agentin Ethan Huntin osaston toiminta lopetetaan. Ilman taustatukea tai apuvälineitä Ethanin täytyy puhdistaa osastonsa nimi ja estää uusi terrori-isku. Ethan joutuu suoriutumaan tehtävästä yhdessä IMF:stä eronneiden agenttien kanssa tietämättä täysin ryhmän motiiveja.Tom Cruise palaa Ethan Huntin rooliin.

- Mä olin yllättynyt, kuinka hyvä toi leffa oli! Siis tosi hyvä! Jännitin, nauroin, jännitin vähän lisää ja olin iloinen, kuinka hyvin Samuli Edelman näytteli leffassa. Oli tosi jännä nähdä suomalainen maailmanluokan leffassa. Leffassa ei ollut hetkeäkään tylsää tai pitkästyttävää kohtaa, vaan koko ajan oli menoa ja meininkiä. Suosittelen ehdottomasti katsomaan!


ABDUCTION - SIEPATTU    §§§+



Mitä tekisit, jos saisit tietää, että sinut olisi siepattu lapsena? Mitä jos ihmiset, joiden luona asut, eivät olisikaan oikeat vanhempasi? Miten reagoisit, jos sala-ampujat tappaisivat läheisesi silmiesi edessä? Tai jos huomaisit, että koko elämäsi on ollut pelkkä illuusio, jonka taakse piiloutuu synkkä salaisuus? Pakenisitko vai jäisitkö taistelemaan pahaa vastaan? Twilight- elokuvista tuttu supertähti Taylor Lautner on ensimmäisessä pääroolissaan loistavassa elokuvassa, jossa myös ruotsalainen Michael Nyqvist tekee Hollywood-läpimurtonsa. Kiinnitä turvavyösi ja valmistaudu taistelemaan sen puolesta, mitä luulet olevasi!

- Kuka osaa arvata, miksi tää leffa tuli alunperin vuokrattua? ;) Olin oikeasti yllättynyt, miten leffa olikin ihan hyvä. Idea toimi ja aika perus iisitoiminta. Ehkä vähän enemmän nuoremmille kuin mulle suunnattu, mut upposi tää kyllä muhunkin tosi hyvin :D Jopa niin hyvin, että voisin ostaa pätkän kotiinkin ;)


IN TIME   §§§½



Maailmassa, jossa aika on korvannut rahan valuuttana, ihmisillä on kaksi vaihtoehtoa - elää ikuisesti tai kuolla sitä tavoitellessa. Justin Timberlake ja Amanda Seyfried tähdittävät hengästyttävää kilpajuoksua aikaa vastaan, jossa ajojahdin kohteeksi joutunut mies huomaa olevansa syytettynä murhasta, jota ei ole tehnyt. Taistelussa hengestään, hän yrittää kaataa korruptoituneen järjestelmän kaiken takana, pitäen mielessään, että jokainen sekunti ratkaisee...kirjaimellisesti.

- Tämäkin oli tosi hyvä, ajatuksia herättävä. Alussa olin hieman hämmentynyt, enkä oikein ymmärtänyt leffan jujua, kunnes tämä koukutti oikein kunnolla. Mun mielestä oikein hyvin toteutettu ja idea oli oikeasti kiinnostava. Herkkä kun olen, niin tässä leffassa tuli myös tippa linssiin. Ehdottomasti kannattaa katsoa!


THE THING  §+



Paleontologi Kate Lloyd (Mary Elizabeth Winstead) on matkustanut kaukaiseen paikkaan uransa merkittävämmälle tutkimusmatkalle. Hän liittyy norjalaiseen tiedemiesryhmään, joka on löytänyt jäähän haudatun avaruusaluksen. Aluksessa olevan eliöstön nyt on aika herätä.Yksinkertaisen kokeen vapauttaessa avaruusolion jäävankilastaan, Katen on kapteeni Carterin (Joel Edgerton) kanssa yritettävä estää sitä tappamasta heitä yksi kerrallaan.The Thing on johdanto John Carpenterin vuoden 1982 samannimiseen klassikkoelokuvaan.

- Kyllä tän katsoi ja oli ihan ok, mut silti...nääh. Ei ihan mun juttu. Kuitenkin uudelleen filmatisoidulta olisin odottanut jotain paljon enemmän. Tää saa mun puolesta mennä Ö-mappiin...


ÄLÄ PELKÄÄ PIMEÄÄ  §§


Pieni Sally-tyttö lähetetään asumaan isänsä ja tämän uuden tyttöystävän, Kimin, luo. Pariskunta on remontoinut käyttöönsä vanhan, komean maaseutukartanon, Blackwood Mansionin. Sally vierastaa Kimiä ja tuntee olonsa ulkopuoliseksi. Hulppea kartanokin näyttäytyy tytölle kylmän kalseana vankilana. Sallyn Alex-isä on kiireinen työssään eikä ehdi hoitaa suhdetta tyttäreensä. Kim yrittää kaikkensa voittaakseen Sallyn puolelleen, mutta uhmakas tyttö ei lämpene tämän yrityksille. Sen sijaan Sally keskittyy tutkimaan kartanon kellaritilaa ja pihamaan kiehtovia sokkeloita - vanhan talonmiehen varoituksista piittaamatta. Tutkimusretkillään Sally tulee vahingossa vapauttaneeksi oliot, joiden olisi ollut parempi pysyä piiloissaan

- Meitä oli leffaa valitsemassa kolme tyttöä ja luultiin ottavamme erittäin pelottava pätkä. No... eipä meitä ketään pelottanut, vaikka joukossa yksi erittäin säikky. Taisi yhden kerran vain kiljaista ja sekin sen takia, että joku pojista taisi säikyttää. Tämä oli pienoinen petymys. Kyllä sen nyt katsoi, mutta ei tartte toistamiseen enää.


COWBOYS AND ALIENS   §§§½



Iron Manin ohjaajalta tulee nyt toimintatäyteinen scifiseikkailu, jossa Daniel Craig, Harrison Ford ja Olivia Wilde muodostavat ryhmän, jolla on mahdollisuus pelastaa maailma avaruusolentojen hyökkäykseltä. Huippuluokan erikoistehosteita ja ainutlaatuisen tarinan sisältävä Cowboys & Aliens on välienselvittely, jota ei voi jättää näkemättä!

- Mä olin ihan varma, et tää olis niin kuraa, mut olimpa taas kerran väärässä. Leffa nappasi mukaansa kertaheitolla ja näyttelijät oli hyviä :) Eipä oo ennempää tällaisella idealla varustettua leffaa tullut nähtyä ja tää oli kyllä kiva. Vähän erikoisempi alieni ja länkkäri leffa.



Tällasia siis tällä kertaa. Olettekos te mitä noista katsoneet ja mitä mieltä olitte? Oliskos teillä jotain leffoja, mitä suosittelisitte katsottavaksi? :)


kuvat: google.fi haulla
lainatut kursivoidut tekstit: filmtown.fi

You Might Also Like

2 kommenttia

  1. Meillä katsotaan sen verta vähän elokuvia et mitään en oo näistä nähny! Kolme ekaa kuulosti hyvältä, joten ne olis kiva nähdä :)
    En oo ees tieny et Lautneril on oma leffa :D Jotenki fiilis et silt ei vois odottaa paljoa, mut jospa se sitten yllättäisi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kato ihmeessä ainakin nuo kolme ekaa! Mun mielestä ne oli oikeesti hyviä ja kyl kannattaa tuo Cowboys ja Alienskin katsoa :)
      Mekin ollaan viimeaikoina katsottu yllättävän vähän, ku normaalisti aina joka viikonloppu vuokrattu joku pätkä.

      Poista