Perjantai yön pulinoita

lauantaina, joulukuuta 06, 2014

Vetelen tässä vielä päivän viimeistä teekupposta ja kohta ajattelin sujahtaa peiton alle unimaailmaan. Olen ollut liikenteessä koko päivän taas, joten veikkaan unen tulevan samantien, kun pääni tyynyyn painan. On meinaan ollu melkoinen päivä. Meinasin saada pienimuotoisen sydärin tänään, kun hain autoa huollosta. En muistaakseni ole täällä sen tarkemmin vielä kertonut kesälomani viimeisen viikon hankinnasa, kun ostin itselleni uuden auton. Siitäkin piti kirjoittaa ja kuvatkin on otettu, mutta kummasti sekin on unohtunut. No kuitenkin, hain siis täään autoarmaani huollosta, siinä kun hajosi takajarrusatulat sähköisen käsijarrun takia. Se olikin sitten hieman isompi remontti. Piti vaihtaa niinkin isot osat kuin takajarrusatulat. Osa teistä varmasti tietää mistä puhutaan, mutta vähän tietämättömämmille vinkkaan, että satulat ovat ne osat, jotka sen jarrutuksen puristuksen hoitaa. Eli satula puristaa jarrupaloja levyjä vasten, että jarrutus onnistuu. Ne siis piti vaihtaa. Ja myöskin sitten webaston vesipumppu. Palikka, joka avittaa tuota miun dieselmoottoria lämpiämään paremmin. Tänään sitten autoa hakiessa sain tietooni loppusumman ja mä meinasin pyörtyä siihen paikkaan. Melkein 1800€. Okei, meinasin kuolla, siihen sydäriin. Mutta tuohon loppusummaan ei oltu laskettu vielä autoliikkeen vastaantuloa. Osallistuivat siis hinnan puolituksella, sillä niin suuret viat pienen ajan sisällä ostamisesta. En siis voi muuta kuin suositella Volkswagen Centeriä Vantaalla. Siellä on ihan tajuttoman hyvä ja asiantunteva palvelu. Lopulta mulle jäi maksettavaa sen melkein 900€, kirpaisihan sekin, mutta silti vähemmän kuin tuo alkuperäinen summa. Onneksi mulle tuli kohtuu hyvät veronpalatukset. Sai tämänkin hoidettua pois alta samantien. Nyt sitten auton pitäisi olla moitteettomassa kunnossa ja sitä myös toivon. Uusi auto piti ostaa sen takia, kun vanha alkoi sanoa itseään irti ja toivoin, että uusi auto olisi nyt ajuuttanut mua edes vuoden verran viattomana. Ehkä alkukankeuden jälkeen auto pelaa kuin unelma. Tykkään Passatistani kyllä jo nyt kuin hullu puurosta. En muuten ikinä ole käsittänyt tuota sanontaa.. :D

Sitten me suhattiin Niksun kanssa paikasta toiseen. Hän halusi ostaa meille ilmankostuttimen, hän kun on kärsinyt kipeästä kurkusta harvase aamu ja toivoisi tuon ärsyttävän pulputtavan vehkeen tuovan apua. Voi olla, että mä joudun yöllä kömpimään sohvalle nukkumaan, jos pulputus tuo vessahätä unia :D Vaikka olen äärimmäisen hyvä nukahtamaan, olen huono nukkumaan. Herään erittäin herkästi poikkeuksellisiin ääniin ja mikäli unestani herään, on mun vaikea saada taas unen päästä kiinni. Varsinkin kun eläimet liikkuu, Cata käy leikkimään tai Tare käy juomassa, on mun uni melkein joka yö katkonaista. Onneksi toisinä öinä en herää niihin tai eläimet vaan osaa olla niin hiljaa ettei vaikuta mun uniin. Olenkin miettinyt, että voisiko tämä olla syy siihen, kun olen väsynyt joka päivä? Tai sit se on tää pimeys kun väsyttää.


En tiedä, johtuuko väsymyksestä, stressistä vai mistä lie, mutta olen nyt parilla viimeisellä saunareissulla meinannut pyörtyä löylyttelyjen jälkeen. Tätä ilmenee mulla aina silloin tällöin, mutta nyt nämä viimeiset kerrat ovat olleet niin pahoja, että mun on ollut pakko työntää pää polvien väliin pysyäkseni tajuissani. Sitten mä hainkin normaalia olotilaa tunnin verran sohvalla pötkötellen ja senkin takia rustailen tätä postausta näin myöhään. Oli vähänä heikko happi muutama tovi sitten. Nyt onneksi olen vain väsynyt ja olo muuten normaali, mutta kyllä se silti aina vähän säikyttää, kun tulee niin huono olo. Olisiko teillä kellään mitään hyviä veikkauksia, mista moinen voisi johtua?

Ehkä mä nyt sain purettua mielen päältä tämän päivän jutut ja voin käydä hyvillä mielin nukkumaan. Väsyneen höpöttelyä, joten teksti voi olla mitä vain :D Pakko oli vaan päästä vielä pulisemaan. Palataan huomenna uusilla jutuilla. Öitä murut ja ihanaa alkanutta viikonloppua <3

You Might Also Like

10 kommenttia

  1. Yhh, nää autojutut on kyllä melkoisia rahanviejiä. Oma auto on rötköttänyt pihassa ruostumassa kesästä asti, ei raukka edes käynnisty enään. Akku mennyt tyhjäksi. Tars uus ostaa, mutta kun en tiijä mitä tolle vanhallekkaan tekis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä, mutta mä kun en ilman autoa edes pärjäisi. Sen verran metsikössa kun asutaan.
      Voi ei, tsemppiä teidän autojuttuihin ♥

      Poista
  2. Ouch,just TON takia mä en kertakaikkiaan pysty hankkimaan autoa! Se on vaa niin kallista :((. Jos hävitän busalipun ( mitä en ole koskaan tehnyt ) niin se on 46€. Toisaalta taas se vapaus mitä auto tuo niin houkuttaa!! Lottovoitto please!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos vaan asuisin niin, että julkisilla pääsisi hyvin ja lyhyessä ajassa, käyttäisin niitä varmasti. Mutta metikössä asuessa ei siihen vain ole mahdollisuutta. Lottovoittoa kaivataan kyllä täälläkin. Auton huoltoon, talon remonttiin... huhheijaa :D

      Poista
  3. Ai kauhee mikä laskusumma, mie oisin varmaa pökränny oikeasti jos tommonen lasku tulis nenän eteen. :D Omaa autoa on kans saanu korjailla milloin mistäkin viasta pitkin vuotta, mut onneks laskut on pyöriny aina vaan sadoissa euroissa ( en tosin ees halua ynnätä niitä yhteen et mitä niistä on kokonaisuudessaan kertyny. :'D ).

    Toi saunaheikotus kuulostaa ikävältä. :( Voisko siihen vaikuttaa matala verenpaine? Kannattaa myös ottaa juomista, vettä tai ihan vissyä, mukaan saunaan jos helpottas. Itellä alkaa aina särkeä saunassa päätä ja juominen auttaa siihen vähäsen. Toivottavasti helpottaa ja syy väsymykseen löytyy! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, pyörtyminen oli lähellä. Onneksi olin ottanut selvää etukäteen, mitä voi maksaa, joten pystyin sen takia olemaan melko tyyni. Autoilu on toisaalta kallista hommaa..

      Kiitos Suvi vinkeistä! Vettä juonkin aina, ehkä se on nuo paineet mitkä heittelee.

      Poista
  4. Taitaa olla tyyppivika uudemmissa passateissa tuo sähköisen käsijarrun temppuilu, serkku joutui myös korjauttamaan sama vian omastaan. Minunkin autossa olisi edessä sekä kytkin- että webastoremontti, lottovoittoa odotellessa :D auton omistaminen on kyllä niiiiin kallista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, näin mekin ollaan saatu kuulla, että se on perusvika. Tai siis niissä satuloissa on kuulemma muoviosa mikä lopulta hajoaa...
      Voi ei, tsemppiä sinekin auton huoltoon!

      Poista
  5. Jösses, multa ois saattanu päästä pien itku jos ois tommonen lasku isketty käteen :D :D
    Huimauksesta multa kans veikkaus verenpaineista? Itellä ainakin aina meinaa alkaa kovissa lämmöissä huipata, ja ihan matalien paineiden piikkiin oon pistäny..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneks oli veronpalautukset. Itku siinä olis muten tullut.
      No, josko se olis paineet mitkä heittelee. Kuulostellaan :)

      Poista