Fantazya 5-vuotta - 3. arvonta
torstaina, marraskuuta 05, 2015Menipäs tänäänkin tiukoille tämä arvonnan julkaisu. Tulin ihan hetki sitten kotiin blogitapahtumasta ja nyt äkkiä tämän päivän synttäriarvonta kehiin!
Tänään onkin sitten kaksi eri voittajaa, onhan kaksi eri palkintoakin.
Arvottavana on kaksi merkkiä, joiden tuotteita itsekin käytän erittäin ahkerasti. Molempia merkkejä voin suositella täydestä sydämestä.
Herbinan palkintoon kuuluu syötävän herkulliset vartalovoi, suihkugeeli sekä vartalonkuorinta.
XZ:n palkintoon kuuluu hoitoöljy, hoitosuihke, shampoo sekä hoitoaine. Aivan herkullisen hekumallinen suklaa-vanilja tuoksu näissä!
ARVONNAN SÄÄNNÖT:
Arvonta on avoin kaikille!
1 ARPA
Kommentoikaa kumman setin voittaisitte mieluummin. Mikäli arpaonni osuu kohdallenne, saatte ensisijaisesti sen kumman olitte kommenttiin laittanut. Mikäli kyseinen setti on ehtinyt mennä aiemmalle voittajalle, osallistut kuitekin toisen setin arvontaan.
2 ARPAA
Yllä olevan mukainen kommentti ja olet Fantazyan lukija ( bloggerin, bloglovinin kautta kirjautuneena tai facebookissa tykätty). Tietysti uudet kirjautuvat lasketaan. Kerro vielä millä nimellä (varsinkin jos nimi on eri) ja mitä kautta olet seuraaja. (mikäli et halua omaa nimeäsi julki, voit laittaa sen minulle sähköpostiin)
3 ARPAA
Yllä olevat, eli kommentti ja lukija sekä jaat tämän arvonnan omassa blogissasi tai facebookissa.
KERRO KOMMENTISSA KUINKA MONELLA ARVALLA SIIS OSALLISTUT!
ARVONTA AIKA 5.11.-15.11 klo 13:00 asti
Herkullista arpaonnea ♥
*arvonnan sponsoroi Berner Oy
82 kommenttia
Herrrrkullisen herbinan;)
VastaaPoistaKahdella mukana
-Skeit-
Jee, tähän osallistun kun edelliset tuotteet minulla on ja huulipunia en käytä. Ottaisin näistä Herbinan setin, kahdella arvalla mukana! :)
VastaaPoistaEhkä toi Herbina, mutten panis pahitteeksi XZ-pakettiakaan. :D Kahdella arvalla mukana!
VastaaPoistaOijjoi, noi kummatkin on ihania ja mulla on kummankin setin tuotteita tälläkin hetkellä käytössä! Ehkä kakkoselle ois nyt tällä hetkellä enemmän käyttö, mutta kumpikin kelpaa! :) Ja tykkään Ninana facessa sekä seurailen myöss bloglovinissa Ninianena. :) Pari arpaa siis.
VastaaPoistaTeinkin eilen xz öljyhoidon, tekipä hyvää hiuksille, täytyy ostaa uusi, jos en voita. Joten ensisijainen toive: XZ:n palkintoon kuuluu hoitoöljy, hoitosuihke, shampoo sekä hoitoaine, mutta en pane ollenkaan pahakseni toisiaan tuotteita :)
VastaaPoistaKahdella arvalla mukana, Bloglovin, Riitta T.
66aurinkoinen@gmail.com
Kahdella arvalla mukana :). Enemmän kiinnostaisi ehkä tuo Herbinan paketti, koska tuo vartalokuorinta kiinnostaa :). Bloggerin kautta seurailen :).
VastaaPoistalaurasblogi@outlook.com
XZ:n palkinto olisi parempi. seuraan emerald nimellä bloggerin kautta. osallistun kahdella arvalla.
VastaaPoistaXZ:n suklaavaniljat ovat ihania, mutta Herbinan kaura-suklaat ovat testaamatta, joten valintani kohdistuisi niihin :) Kaksi arpaa, seuraan Bloglovinin kautta.
VastaaPoistacherrycloud@luukku.com
HennaH
VastaaPoistaIhanaa synttäriä blogillesi, osallistun yhdellä arvalla suklaa-kaura palkinnon arvontaan.
henna.holappa1@luukku.com
Peppinen
VastaaPoistaYksi arpa minulle, onnea blogille ja hyvää jatkoa.
Osallistun ekan paketin arvontaan mutta toinenkin sopii.
peholapp(at)uusikaupunki.fi
Aikku10
VastaaPoistaYksi arpa minulle, kiitos, ottaisin Suklaa-kaura setin mieluummin jos voitan.
aiholapp(at)uusikaupunki.fi
Olet kyllä saanut ihania tuotteita arvottavaksi! Tällä hetkellä on suurempi tarve vartalotuotteille, joten ensisijaisesti kiinnostaa paketti 1. Luen bloglovinin kautta, eli 2 arpaa. msesmsesmses@gmail.com
VastaaPoistaOi mikä arvonta, nyt on kyllä todella vaikea sanoa kumpi palkinto olisi mieluisampi! :) Mutta sanotaan kuitenkin XZ. :) Facebookissa tykkään, eli mukana kahdella arvalla. :)
VastaaPoistaValitsisin mieluummin ensimmäisen setin, koska mulla on tällä hetkellä käytössä noi täsmälleen samat XZ shampoo ja hoitoaine :D eipä niissä mitään valittamista ole, joten kyllähän toinenkin setti niitä varmaan kuluisi :) Yhdellä mukana kivassa arvonnassa!
VastaaPoistasaya
sayav(at)hotmail.fi
Osallistun arvontaan!
VastaaPoistaHaluaisin mielummin tuon XZ:n setin, sillä mun hiukset ovat ihan kamalassa kunnossa ja tarvis jotain vaihtelua. Oon kuullut tän sarjan tuotteista paljon hyvää.
Osallistun kahdella arvalla!
XZ-paketti on mieluisampi.FB-seuraaja nimeltä Sanna Koskinen.Kolme arpaa! sannikas15@gmail.com
VastaaPoistaOsallistun. Herbina miellyttää enemmän.
VastaaPoistakaksi arpaa; Bloglovinin kautta SariBP ja s-posti: sari.blom.pirjala (at) gmail.com
Ihana arvonta! Ottaisin mieluiten XZ:n setin. :)
VastaaPoistaemmih96@hotmail.com
Yhdellä mukaan ensisijaisesti Herbinaa tavoittelemaan, mutta kummatkin on kivoja :) Onnea blogillesi jatkossakin!
VastaaPoistanelliina(@)yahoo.com
Tuo XZ:n setti on niin mahtavan tuoksuinen, että valitsen sen.
VastaaPoistaFb- lukijana kahdella mukaan.
hamalainentm@gmail.com
Kahdella arvalla mukana. Molemmat olisivat kivoja,mutta kallistun Herbinan puolella hieman enemmän :)
VastaaPoistaKaksi arpaa ja Herbina kiinnostaisi enemmän :)
VastaaPoistaHerbinaa lähden tavoittelemaan kahdella arvalla :) Olen lukijana bloglovinin kautta nimellä haaruhainen.
VastaaPoistahaaruhainen@gmail.com
ihanat setit :) Kahdella arvalla mukaan! XZ:n Setin valitsisin, koska käytän kyseistä shamppoota.
VastaaPoistahemantinde@hotmail.com
1 arpa: Luulempa että melkein voisin syödä tuon Herbinan palkinnon ! : )
VastaaPoistaanniiina.t@gmail.com
Osallistun XZ:setin arvontaan yhdellä arvalla.
VastaaPoistakarhuoja@gmail.com
Yhdellä arvalla mukana. Jos onni suosii, käy kumpi vain.
VastaaPoista~elle~
1 arpa ja ykkössetin valitsisin :)
VastaaPoistaenmi1(at)outlook.com
Kahdella arvalla mukana ja Herbina-setin näistä mielummin valitsisin :) Bloggerissa seuraan.
VastaaPoistajippurajr(a)hotmail.com
Kokeilin äitini luona ollessa tuota Herbinan sarjaa ja se onkin sen jälkeen ollut hankintalistalla, kunhan edelliset loppuvat. Niin herkullinen tuoksu niissä!
VastaaPoistaEli kahdella mukana :) (Blogger)
Herbinat ovat niin hyvän tuoksuisia, eli ne haluaisin. Kaksi arpaa, bloggerin kautta seuraan :)
VastaaPoistakivipuuteri(a)gmail.com
XZ palkinnon arvonnassa mukana yhdellä arvalla. nina40fi@gmail.com
VastaaPoistaBlogger-lukija, kaksi arpaa.
VastaaPoistaXZ-paketti olisi ykköstoive.
vaatehuttuja(@)gmail.com
Yhdellä arvalla osallistun XZ arvontaan
VastaaPoistaValinta on vaikea, mutta koska hiukseni ovat talvella niin kuivat, niin valitsen XZ-paketin. Yksi arpa.
VastaaPoistaterkuin miianblogi(at)suomi24.fi
XZ olisi valintani. :)
VastaaPoistaBlogger-lukija ja kahdella arvalla mukana. :)
leevilotta at luukku.com
Mielummin tuo Herbina-setti :) Luen nimellä Ine bloggerin kautta eli kaksi arpaa!
VastaaPoistaYhdellä arvalla mukana. Herbinan tuotteet on jo muutamaan kertaan todettu loistaviksi, mutta en pistäisi pahakseni jos vielä lisää niitä saisi.. :)
VastaaPoistaemmakaroliina_@hotmail.com
kaksi arpaa, bloglovinin kautta seuraan! Ja ykkös setti ois enempi mun mieleen, mut minähän ei kuppiin sylje!
VastaaPoistaviivi.korpela@hotmail.com
Facebook seuraaja (Cindy Kannela) kahdella arvalla mukana. Valitsisin ehkä mielummin xz-palkinnon, mutta molemmat kelpaisivat :)
VastaaPoistaKintsu
kintsu_k@hotmail.com
Kahdella arvalla tässäkin arvonnassa tiukasti mukana. Bloggerin kautta seurailen. Valintani olisi tuo Herbinan setti, koska suklaa ja kaura ei taatusti petä! En oo siis kokeillut noita vieläkään.... hyi mua... Oon kyllä himoinnut noita vaikka kuinka! :D
VastaaPoistaTerkuin,
Sonja / meikkimonsteri @ gmail.com
kahdella arvalla mukana.
VastaaPoistaxz mieluummin.
kikke at live.fi
Suklaavartalonhoitotuotteita, nams! Osallistutaan yhdellä arvalla :) -Sari P- (kissankarva85(at)gmail.com)
VastaaPoistaKahdella arvalla mukana. Haluaisin kokeilla Herbinaa, koska XZ onkin mulle jo tuttu.
VastaaPoistaKahdella arvalla mukaan. Ensi sijaisesti haluaisin XZ-setin :)
VastaaPoistailokseni@gmail.com
Yhdellä arvalla osallistun XZ-arvontaan.
VastaaPoistaklaara49@luukku.com
Yhdelläa arvalla ja Herbinan tuotteita tavoittelisin.
VastaaPoistamariah-79(at)suomi24.fi
Herbinan setti olisi ihana :) Yhdellä mukana.
VastaaPoistammyheartishere@gmail.com
Noita kyseisiä Herbinan tuotteita en ole kokeillut, joten mielummin Herbina-setti. :) Tietysti myös XZ kelpaa, koska nuo on kyllä hyviä ja kivantuoksuisia hiustuotteita!
VastaaPoistaKahdella arvalla mukana ja luen bloggerin kautta nimellä Sonja.
sonyhilu@hotmail.com
Herbinan setti kuulostaa sopivammalta tälle kuivahtaneelle mammalle :D
VastaaPoistakahdella mukana.
Kahdella mukana, bloggerin kautta lukija. XZ -tuotepaketti olisi minulle mieluisampi! Ihania arvontoja!! emmi.kivikoski@hotmail.com
VastaaPoistaJos arpaonni suosii, valintani olisi XZ =). Mukaan kahdella arvalla, seuraan bloglovinin kautta.
VastaaPoistasiinatar@gmail.com
Herbinan settiä tavoittelen kahdella arvalla (blogger)
VastaaPoistaunelmiaonnesta(at)gmail.com
Herbinan tuotesetti kuulostaa herkullisemmalta!
VastaaPoistaMukana olen kahdella arvalla, lukijana bloggerin kautta nimellä HANKASAINA.
hankasaina@gmail.com
Kaura-suklaa! Olen käyttänyt tuota vartalokuorintaa ja siinä on ainakin ihana tuoksu. <3
VastaaPoistaKahdella mukana, mustikkapusu@gmail.com
Kahdella arvalla mukana. Jolana bloggerin kautta ja XZ-setti!
VastaaPoistajolannian@gmail.com
Xz -setti kiinnostelisi pikkuisen enemmän :)
VastaaPoistaKolmella arvalla mukana, Bloggerin kautta luen nimimerkillä Netteriina, ja Facebookissa tykkäys ja jako nimelläni Elise Ha...
netteri@gmail.com
Yhdellä arvalla mukaan. Mieluiten XZ-setti :)
VastaaPoistamillal@luukku.com
Vaikea valinta, mutta ottaisin Herbinan setin. Mukana kolmella arvalla. Seuraan ja jaoin fb:ssä, nimellä Suvi K.
VastaaPoistas.kansakoski(at)luukku.com
Xz -setti olisi ihana, rakastan merkin tuotteita <3 seuraan FB: n kautta. marika.tuovinen[at]gmail.com
VastaaPoista2 mukana (bikke) ja kumpikin vaan käy :)
VastaaPoistabikkenpilttuu@hotmail.com
Kahdella arvalla mukana, bloggerin kautta lukijana.
VastaaPoistaMolemmat paketit mieluisia, mutta kallistutaan nyt sitten tuohon Herbinaan :)
Sähköposti unohtui edellisestä viestistä, eli mimyy93@gmail.com :)
VastaaPoistaKahdella arvalla mukaan. Sanotaan vaikkapa XZ.
VastaaPoistahippohiiri@gmail.com
Kolmella arvalla kokeilen onnea saada tuo XZ -tuotesetti. Jaettu FB. -Heidi (Mäki)
VastaaPoistaMolemmat setit ihania, mutta ehkäpä kallistun tuohon ZX jos pakko valita :) Bloggerlukijana kahdella arvalla mukana!
VastaaPoistaameliarose211@gmail.com
Suosikkini on XZ-setti.
VastaaPoistaOlen Blogger-lukija nimimerkillä Marikki. Osallistun kahdella arvalla.
pokkaritaivas (a) gmail.com
Osallistun ensisijaisesti Xz-paketin arvontaan. AnettElm@outlook.com
VastaaPoistaValitsen Herbinan setin sillä äiti himoitsi nuita tuotteita yksi päivä kaupassa niin voisin hälle yrittää voittaa. :)
VastaaPoistaluen bloggerin kautta nimimerkillä riikkaamalia
kahdella arvalla mukana
Redandblack113@gmail.com
Ihani kummatkin, vaikea valinta... Mutta päädyn kuitenkin Herbinan tuotteisiin :)
VastaaPoistaFacebook tykkääjä Minna :)
kahdella mukana ja XZ olisi mukava paketti :) pkkirsi@suomi24.fi
VastaaPoistaHerbina ja kahdella arvalla mukana.
VastaaPoistaHerbinan tuotteet kiinnostaa, pitää ehkä ostaa kotiin jos arpaonni ei suosi! :)
VastaaPoistaKahdella arvalla mukana, seurailen Bloglovinin kautta.
-Sara
1 ARPA
VastaaPoistaKommentoikaa kumman setin voittaisitte mieluummin. Mikäli arpaonni osuu kohdallenne, saatte ensisijaisesti sen kumman olitte kommenttiin laittanut. Mikäli kyseinen setti on ehtinyt mennä aiemmalle voittajalle, osallistut kuitekin toisen setin arvontaan.
Molemmat kyllä kiinnostaisivat, mutta olen Herbinan kaura-suklaa -tuotteiden ostamista harkinnut jo pidemmän aikaa niin sanotaan se nyt ensisijaiseksi :)
2 ARPAA
Yllä olevan mukainen kommentti ja olet Fantazyan lukija ( bloggerin, bloglovinin kautta kirjautuneena tai facebookissa tykätty). Tietysti uudet kirjautuvat lasketaan. Kerro vielä millä nimellä (varsinkin jos nimi on eri) ja mitä kautta olet seuraaja. (mikäli et halua omaa nimeäsi julki, voit laittaa sen minulle sähköpostiin)
Blogger (+Facebook).
3 ARPAA
Yllä olevat, eli kommentti ja lukija sekä jaat tämän arvonnan omassa blogissasi tai facebookissa.
Jakoon blogissa ja/tai Facebookissa. :)
Kolmella arvalla mukana.
Molemmat paketit aivan mahtavia, tällä hetkellä tarvetta olisi ensisijaisesti XZ-tuotteille :) yhdellä arvalla mukana.
VastaaPoistaanu.jaakonsaari@gmail.com
3 arpaa.hannele.karhu@hotmail.com kumpikin.xz
VastaaPoistaYksi arpa ja XZ.
VastaaPoistalumikki1@luukku.com
2 arpaa :) Molemmat paketit käyvät, mutta jos saisin valita niin herbinan paketti :)
VastaaPoistaanna_88@luukku.com
Voittaisin mieluiten XZ-setin.
VastaaPoistaOlen Blogger-lukija nimimerkillä Santtu. Osallistun kahdella arvalla.
huuhkajarocks (a) gmail.com
XZ-setti olisi hakusessa, kun noita oon ennenkin kokeillut ja on tosi hyviä olleet! Kahdella arvalla mukana. Luen blogiasi nimellä Hilma ja s-posti on: hd.panula@gmail.com
VastaaPoistaKahdella arvalla mukana Herbinan paketin arvonnassa.
VastaaPoistaSeuraan Bloglovinin ja Facebookin kautta.
Kaksi arpaa. Kumpikin on ihania, mutta valitsen XZ-setin.
VastaaPoistahilsan@luukku.com