Viikko 46 - kipeänä
maanantaina, marraskuuta 16, 2015Hip hip hurraa, maanantai on jo voiton puolella. Tämä maanantai on ollut mulle taas yhtä tahtojen taistelua. Mikään ei oikein olisi huvittanut ja väsy on painanut silmissä niin kovin, että tikut ovat tänään tulleet tarpeeseen. Tai omat sormet. Välillä piti availla väkipakolla silmät auki, kun olisivat väen väkisin painineet umpeen. Onneksi töissä oli sentäs kiirettä, etten päässyt simahtamaan kesken kaiken. Mutta sitä se on, kun nukkuu liian vähän. Migreeni on vähän häirinnyt mun normaalia unirytmiä ja heräsin eilen sunnuntaina aivan liian myöhään ja tiesin jo heti aamusta, että liskodisko tekee todelliset bileet. Puolen tunnin välein herääminen ja selän särkeminen, huikeet bailut sanoisin.
Viime maanantai mulla alkoi melko hyvin. Taren kanssa näytettiin maanantaille kieltä ja fiilis oli oikein kiva. Tein hyvää ruokaa ja olin kohtuu pirteäkin. Mutta heti tiistaina sainkin märästä rätistä päin pläsiä. Migreeni. Kaiken lisäksi vielä sellainen loputtoman tuntuinen migreeni. Viisi päiväähän siinä lopulta meni ja vasta lauantai iltana koin sellaisen hetken, ettei kipua juuri olisi tuntenut. Leväten, nukkuen, pahasta olosta kärsien meni siis viime viikko aika pitkälti. Liikunnoista on siis aivan turha puhua. Aivan turha. Pelkkä sängystä nouseminen sai sykkeet taivaisiin ja pään melkein räjähtämään.
Migreenista kärsivät tietää, miten pysäyttävä kohtaus voi olla. Ja miten paljon se kuluttaa, niin kroppaa kuin mieltä. Pahimpana kipu iltana, en voinut muuta kuin itkeä Niksulle. Toinen avuttomana vieressä kysyy, miten voisi auttaa. No eihän siinä toinen vain voi tehdä mitään. Olla vaan läsnä. Itku ei kyllä tehnyt hyvää, kipu sen kun paheni. Mutta kun ei siinä toivottomassa hetkessä oikein osannut mitään muuta. Aloin tässä miettimään, milloin mulla on viimeksi ollut noin pysäyttävä särky, niin siitä taitaa olla kyllä jo pari vuotta aikaa. Onneksi! Kaiken huippu kun on se, ettei muhun tehoa mitkään lääkkeet. Niitä kun on testattu tässä vuosien varrella vaikka kuinka monia. Turhauttavaa popsia lääkkeitä kuin karkkia saamatta apua. Mieluummin olen siis ollut ilman. Ja onhan mun kivut vähentyneet niin paljon, ettei mun varmaan pitäis tällaisesti viiden päivä kipuilusta edes valittaa. Mutta se on vaan kamalaa.
MA: Kävely 6km 1h
TI: - (migreeni)
KE: - (migreeni)
TO: - (migreeni)
PE: - (migreeni)
LA: - (migreeni)
SU: - (puusavotta+pihahommia)
Perjantaina tosiaan äiti ja Minna tuli vielä mua piristämään ja istuttiin iltaa hyvin herkkujen äärellä. Teki hyvää ja sai ajatukset naurun saattelemana aina jonnekin muualle. Vaikka kipu aina välillä hetkeksi muistutti itsestään kovasti.
Lauantaina siten kuulin Ranskan, tarkemmin ottaen Pariisin, järkyttävistä tapahtumista. Miten surulliseksi tulin. Jokaisen rakkaimpansa menettäneen puolesta. Jokaisen viattoman uhrin. Jokaisen meistä. Miksi, voi miksi, joku tekee tällaista? Mitä ihmettä kukaan hyötyy toisen ihmisen tappamisesta, tässä tapauksessa vielä yli sadan. Mua sattuu, mua sattuu ihan tajuttoman paljon maailman pahuus. Onko kukaan meistä täällä enää turvassa? Eikö jokaisen meistä tulisi vaalia lähimmäistä ja tehdä toistemme olo täällä kylmässä maailmassa turvallisemmaksi? Mulla olisi tästä vaikka kuinka pitkä mielipide kirjoitettavana, mutta jätän sanottavani nyt tähän. Toivon vain jokaiselle kärsivälle kamalan paljon voimia. Jokaiselle itkevälle tahtoisin tarjota olkapäätä. Suru pitää surra, mutta miksi sitä surua pitää turhaan luoda. Mua suututtaa. mua harmittaa ja tietysti pelottaa. Mihin tämä maailma on tästä vielä menossa. Ja miksi, minkä ihmeen takia. Mitä kukaan tästä hyötyy? Itsemurhaiskut. Mun sanat ei riitä just nyt. :( Tahdon vain kaikkea hyvää ja rakkautta ympärillemme.
Ja lopetetaan postaus vielä kivoihin juttuihin päänsäryn ja Pariisin iskun jälkeen. Eli nyt olisi vuorossa arvontojen voittajat. On muuten ollut aikamoinen homma tämä arvontojen suorittaminen :D Eipä tässä ole mennyt kuin kolme tuntia ja nyt on kuulkaas käsi kipeänä :D Eli tuttuun tapaan arvonnan suorittajana toimi random.org, joka siis ilmoitti minulle voittajakommentin numeron. Ja te keillä oli useampi arpa, olitte listassa esim. kolme arpaa peräkkäin. Jos nyt siis ymmärrätte mitä tarkoitan :D Mutta ilolla mä näitä arvontoja suoritin, koska tiedän, että varmasti teistä moni nyt ilahtuu. Harmittaa ihan hirmuisen paljon, etten voi kaikille antaa jotain palkintoa, mutta jatkossa ehdottomasti teen arvontoja lisää. Ja nythän on Biozell arvonta paraikaa jo käynnissä.
Mutta siis, palkintojen voittajat. Ottakaa minuun yhteyttä joko sähköpostilla myfantazya @ gmail.com tai sitten Fantazyan facebookin kautta. Mikäli voittajat eivät ole ilmoittautuneet minulle ensi maanantaihin klo 13:00 mennessä, arvon palkinnon uudestaan. Eli olkaana tarkkana muruset. Oletteko valmiina? :)
1.arvonta
Lumenen paketti menee Sonja (sonyhilu)
2.arvonta
Neutrogenan paketti menee -katja90
3.arvonta
Herbinan paketti menee Sonja (meikkimonsteri) ja XZ paketti menee mses
4.arvonta
Listerinen paketit menee Maija (kivipuuteri), Birgit Bikken pilttuusta, Kintsu
5.arvonta
La Roche-Posay paketti menee Heidi (mäki) ja Compeed menee emmi (emminum)
6.arvonta
Isarodan 1.palkinto (siniharmaa) Charming Nails, Isadoran 2.palkinto (viher-ruskea) Jenna Emilia, Rimmel RiikkaN
7.arvonta
Juicy Couture paketti menee --Maisa
8.arvonta
Insjön Inari menee Lara79, nahkapussukka Netteriina ja avaimenperä Piiuli
9.arvonta
Remington menee ~elle~, Batiste menee Mira / Blinger Shimmer
Ja viimeisessä arvonnassa oli pieni vinkki. Hyvällä kommentilla saa jonkun ylläripalkinnon. Tällä kertaa tahdon todella palkita erään kommentin jättäjän, sillä siihen oli nähty hieman vaivaa ja mulle tuli siitä niin hyvä mieli. Eli pieni ylläri lähtee Venla Karhulle.
Kiitos vielä teille ihanille mahtavista kommenteista (saitte mulle niin hyvän mielen ♥) ja kiva että osallistuitte arvontoihin niin ahkerasti. Tämä on mulle kuitenkin niin kiva juttu, saan antaa jotain teillekin :) Lisää on siis ehdottomasti luvassa.
Nyt tää nukkumatti lähtee untenmaille. Josko huomenna olis vähän pirteämpi :)
8 kommenttia
Yhteyttä otettu ja hieman innoissaan hihkuttu, ihanaa,
VastaaPoistaT. Lara79
♥♥
PoistaParane pian päänsäryn osalta, varmasti inhottava vaiva :(
VastaaPoistaTerkuin Noora
Voi kiitos ♥
PoistaOlipas kipuilua , iloa , surua ja onnea sisältävä postaus!
VastaaPoistaOnnea kaikille voittajille ja Toivoa Pariisiin sekä paranemisia :)
♥♥
PoistaIhanaa kiitos, laitoin sulle just sähköpostia :)
VastaaPoista♥♥
Poista