Tyttöjen ilta

lauantaina, marraskuuta 14, 2015

Voi möh vaan. Viidettä kipupäivää mennään. Nyt on ehkä oikeasti ensimmäinen hetki, kun kipu tuntuu paljon siedettävämmältä. Voisinko jopa sanoa, että niin siedettävältä, etten ole ihan sata varma että särkeekö koko ajan. Menisiköhän tämä vihdoin jo ohitse? On kyllä ottanut niin koville, että todellakin huokaisen helpotuksesta tämän kaikotessa. Voisin väittää kärsineeni näin pahasta migreenistä viimeksi vuosia sitten. Tää on tauti, mitä en toivoisi kenellekään. Vie koko toimintakyvyn ihmisestä. En ole voinut tehdä oikeastaan mitään muuta kuin makoilla. Kylmäsäkki päässä tai niskoissa. Ainut asia mikä auttaa. Mä kun olen joutunut puputtamaan särkylääkkeitä lapsesta asti kuin karkkia, niin ne eivät oikein tehoa meikäläiseen enää. Ei edes lääkäriltä haettu kipupiikki. Mulla ei oikein ole muita vaihtoehtoja kuin kärsiä sen aikaa mitä se kestää. Kurjaa.

Oli migreeni tahi ei, niin sovituista jutuista yritän parhaani mukaan pitää kiinni. Muutama meno on ollut pakko perua kyllä, mutta tyttöjen iltaa en kyllä suostunut karsimaan tekemisistäni. Syödähän nyt kuitenkin on aina jossain vaiheessa kuitenki pakko harrastaa, joten mikä sen mukavampaa, kun saada seuraa kipeänäkin. Äiti ja Minna tuli piristämään mua, joten pitihän sitä tarjota jotain hyvää syötävää.


Illalla ei enää ole hyvä syödä niin kamalan raskaasti, joten tarjolla oli sitten vähän kevyempiä sapuskoja. Salaattia, lämminsavukalaa, feta-pinaattipiirakkaa (kiinnostaisiko teitä resepti?), pähkinöitä* sekä vähän makeaakin.


Hyvä ruoka, parempi mieli. Hyvä seura, tuplasti huikee fiilis. Saatoin jopa hetkeksi unohtaa kipuni, vaikka kyllä illan päätyttyä en voinut muuta kuin lähteä Buranan tehon toivossa nukkumaan. Eipä se auttanut, tietenkään. Seura kuitenkin tekee ihmeitä ja naurettiin kyllä mahat kipeäksi.



Sain Cloettalta uutuuspähkinöitä ihmeteltäväksi ja maisteltavaksi, joten mikäpä sen parempi hetki kuin ihanien naisten kanssa maistelu. Kivoja pieniä naposteltavia jutustelun lomassa.


Suolaista chiliä, sourcream & onionia sekä vähän makeampaa hunajaista pähkinää. Jokaiselle löytyi oma suosikki ja herkut upposivatkin kaikille todella hyvin. Onneksi vielä jäi vähän seuraavaankin kertaan ;) Nämä ihan uutukaiset Nutisal pähkinät olivat oikein makoisa uusi tuttavuus.


Herkuttelun jälkeen käytiin vielä kävelemässä Taren kanssa pihalla ja laskettamassa mahaa. Mulle teki myös raikas ilma hyvää pään kannalta. Teki siis todella hyvää naisten seura ja illalla hyvillä mielin nukkumaan.


Nyt ihanaa lauantai iltaa. Mä lähden vielä tuonne sohvalle köllimään ja yritän karkoittaa viimeisenkin kivun päästäni :)

*pähkinät saatu Cloettalta

You Might Also Like

8 kommenttia

  1. Sääliks käy. En ole täysin selvillä tilanteestasi, mutta jos sinulla ei ole mitään estettä niin hae migreeniin täsmälääkeet lääkäriltä. Siis triptaanit. Itsellä on käytössä Relert. Tämä lääke on pelastanut elämäni. Ja en tiedä johtuuko tästä, mutta kohtaukset ovat harvemmin ja lievempiä. Ja tuntuu, että pääsen niiden herraksi, kokemusta on myös oksentelusta ja vapinasta horkassa vessan lattialla. Syön myös mangnesiumia, d vitamiinia ja sinkkiä. Näistä on helpotusta myös, tutkimuksissa on osoitettu, että migreenikot kärsivät näiden puutteesta ilmeisesti minä aonakin kärsin.
    Viimeinen paha kohtaukseni oli kesäkuussa 2014 ja matkalla tietysti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, en jaksa koko sairastarinaa kertoa, mutta on siis kaikkia lääkkeitä testattu ja paljon, mutta mikään ei ole mulla toiminut. Onneksi mulla on vähentynyt kohtaukset niin paljon, että nämä onneksi kestää :)

      Poista
  2. Migreeni on tosi kurja juttu :( minulla hoituu lääkityksellä kunhan tajuan ottaa sen hyvissä ajoin ja välttää asioista joista saan migreenin. Toivottavasti vointisi paranee <3 ja sen piirakan resepti kiinnostaisi kovasti ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanainen ♥
      Ja toiveesi on kuultu, reseptiä tulee ;)

      Poista
  3. Voi ei toivottavasti pian helpottaa. <3 Migreeni vie kaiken säästöliekille. <3 Parempaa sunnuntaita <3

    VastaaPoista
  4. Kuulostaa kyllä niin ikävältä, viisi päivää putkeen?!? :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mut mulla oli parhaimmillaan puoli vuotta joka päivä pää kipeä. Tuo viisi päivää menee onneksi vielä kevyesti :D

      Poista