Rakkaudesta rilleihin

tiistaina, marraskuuta 24, 2015

*postaus yhteistyössä Instrumentariumin ja Indiedaysin kanssa*

Muistan kuinka mun hyvät kaverit ala-asteella ihmetteli, miksi ihmeessä mä halusin itselleni silmälasit. Olin salaa jopa vähän kade tytöistä, jotka tarvitsivat laseja nähdäkseen koulun liitutaululle. Mun mielestä lasit ovat aina olleet tosi ihanat. Jo kouluikäisenä siis testailin innoissani kavereiden laseja. Voitte siis kuvitella, miten iloinen olin siitä, kun lopulta migreeniä tutkinut lääkäri suositteli käymään vielä näöntarkistuksessa. Pienimmässäkin heitossa suositeltiin ottamaan lasit ja niinhän siinä sit kävi, mä sain ne! Vielä kun teen töikseni päätetyötä ja tuijotan sen kahdeksan tuntia päivässä tietokoneen ruutua, oli lasit todella suositeltavat. Mulla on siis vain +0,75 ja normaalisti en siis laseja edes tarvitse. Olen huomannut, että silmät ja pää eivät enää kipeydykään samalla tavalla kuin ennen laseja ja voi sitä onnen päivää, kun sain ensimmäiset lasit hankkia. Siitä asti olenkin oikeastaan päivittäin pitänyt laseja nenänvarressani oikein onnellisena :)

Pääsin tosiaan halloweenina osallistumaan Indiedaysin Bloggers Inspiration Day'hin, jossa oli yhtenä yhteistyökumppanina Instrumentarium. Pääsin tutustumaan ihan uutukaiseen Swarovski kristallein koristeltuihin Heritage-kehyksiin. Oli kuulkaas tämä harakka ehkä eniten innoissaan! Mähän rakastan todella kaikkea kimaltavaa, kristalleja ja timantteja. Näissä Heritage-merkin kehyksissä yhdistyy siis kaksi asiaa joista pidän kovasti. Kävinkin kehyksiin kiinni kuin sika limppuun.


Äärimmäisen kauniita, ihastuttavia kehyksiä joista valita ja mullehan iski heti alkuunsa valinnan vaikeus. Onneksi paikalla oli ihastuttavia avustajia ja Instrun pisteen henkilökunta valitsikin puolestani minulle sopivat kehykset.


Näissä minun kehyksissäni oli sivuissa niin ihanat Swarovksi kristallikuorutteet. Näissä kuvissa sitä ei näe, mutta käykää Instrun sivuilta kurkkimassa vielä näitä harakan unelmakehyksiä. Minulle siis valittiin mustat Heritage Säkenöivä kehykset ja taisinkin menettää sydämeni näille. Sopivasti blingiä jokaiseen arkipäivään.
  Heritage brändi tarjoaa ylellistä kehysmuotia naisille ja miehille. Brändi viestii luksusta ja ajatonta tyylikkyyttä.
Kehyksiä katsellessa voin todellakin sanoa niiden olevan ajattoman tyylikkäitä ja tuntu todella luksuksinen.



Tästä jokaiselle naiselle vähän kimmellystä ja luksusta arkeen ja miksei tietty juhlaankin. Joka harakan unelma ja samalla tyylikkäät kehykset. Mulle ainakin kehittyi kamala himotus :D

You Might Also Like

21 kommenttia

  1. Sopii tosi hyvin sulle, sellaista pientä kissamaisuutta. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olin ennen todella vahvasti kantikkaiden kehyksien kannattaja, mutta nykyisin tuo kissamaisuus iskee :)

      Poista
  2. Hyvännäköistä :) Sanoin just tossa yks päivä miehelleni kuinka rakastankaan kaikkea kimaltavaa, glitteristä, timanttista jne. Se sanoi vaan, että voisitko kasvaa aikuiseksi :D No öööö.. en voi kyllä sen asian osalta ;)
    Kintsu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei ikinä kasveta! glitter ja kimallus, loppuun saakka ;)

      Poista
  3. Kauniit lasit, sopivat sulle kivasti :).

    VastaaPoista
  4. Nättimys. <3 Noi lasit sopii sulle kyllä täydellisesti!

    VastaaPoista
  5. Oi mitkä huulet! En huomannut laseja niiltä. :D

    VastaaPoista
  6. Ihanasti sopii! Oli kyllä hienoja rillejä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia ihana ♥ Rillit oli kyllä aivan liian ihania :)

      Poista
  7. Moikka! Uutta ilmettä saa juurikin kehyksillä :)

    Laitoin TAAS postia :) Toivottavasti tuli perille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mihinkähän ihmeeseen ne katoaa? Ei ole tullut perille :O

      Poista
  8. Kauniit lasit! Mä olin vaan aivan kyllästynyt laseihin ja menin laserleikkaukseen, jotta pääsin niistä eroon :D

    VastaaPoista