Viikko 19

maanantaina, toukokuuta 16, 2016

Ohhoh, tulipahan taas taukoa. Mä ihan hämmästyin, miten vähän viime viikolla ehdin saati jaksoin istuutua blogin ääreen. Ihan kamala ikäväkin ehti jo iskeä. Siis tätä kirjoittamista ja turhanpäiväistä jaarittelua teille. Kai teistä joku edes näitä mun löpinöitä jaksaa joskus lukea. Viime viikko oli tosiaan melko hektinen ja viikonloppuna huomasin olevani kaikkeni antanut ja olin ihan kuutamolla suurimman osan ajasta. Ja eilen tää kaikki oikeastaan aika hyvin vielä iski tajuntaan. Mikäli ihminen tarvitsee kahden päikkärit päivään, on se todellakin väsynyt. Ja sitä mä kyllä olen ollut. Viime viikolla kun sai suhata joka suuntaan, niin eipä siinä kamalasti ehtinyt rentoutua. Mulla oli niin hektinen viikko, etten muista edes että liikuinko. Mun kalenteri huutaa tyhjyyttä, koska en ole sinnekään päivittämään mun päivittäisiä tapahtumia. Tässä vaiheessa on pakko myöntää, mä lasken jo päiviä mun kesälomaan, että saan hetken edes hengähtää.


Mä olen tainnut teille jo mainita vai olenko? pää lyö oikeasti ihan tyhjää... että mä olen ihan hurahtanut mönkijällä ajeluun. Viime maanantaina käytiin illalla nopeasti kaupassa ostamassa maitoa ja vähän sapuskaa ja sekin matka piti tehdä mönkijällä. Niksu tulee kylläkin ihan moottoripyörällä, mutta mä olen nyt ihan koukussa tuohon nelipyöräiseen monsteriin. Niin hauska vekotin, että menisin sillä mielelläni myös töihin. Tosin tuon masto renkaat ei ole ihan miellyttävimmät tuolla asfalttiteillä. Mä taidan olla ihan pieni hurjapää vaan :D


Viime viikolla saatiin nauttia vielä ihanasta lämmöstä, mutta nythän tuo keli on ottanut jo vähän takapakkia. Mutta ihanaa, miten luonto on mennyt vehreäksi! Mä ihastelen vain koko ajan ympäristöä, on vaan niin kaunista!


Tein myös viime viikolla päivän reissun Turkuun. Ja tää reissu musta niitä mehuja todellakin vei. Kävelin melkein koko keskiviikko päivän Turun kaduilla ja kiertelin kamera kädessä. Harmittaa ihan tuhottoman paljon, etten ehtinyt viettää hotelissa enempää aikaa. Mun huone oli meinaan todella ihana! Sokos Hotel Hamburger Börs tarjosi hyvät oltavat ja aamupala sekä kylpy kruunasi mun koko matkan :)




Torstai aamuna me sitten Niksun kanssa nähtiin taas, hänellä kun oli omia menoja, käytiin kiertelemässä vähän Turun ympäristössä. Turun linna käytiin kiertämässä ulkopuolelta, mutta aika ei harmillisesti riittänyt sisälle menemiseen. Puhuttiinkin, että jos kesällä ehdittäisiin kiertämään Suomea vähän enemmänkin. Saa nyt nähdä ehditäänkö. Me ollaan tosi hyviä tekemään suunnitelmia vaikka minkälaisia, mutta katsotaan mitä kaikkea saadaan taas toteutettua.



Nyt meidän aika kuluu aika vahvasti Playstation nelosen parissa. 10.5. julkaistiin uusin Uncharted peli ja mä katson vieressä ihan onneissani, kun Niksu pelaa. Tää on kuin elokuvaa katsoisi. Paitsi että saa sanoa, mihin suuntaan pitää kääntyä katsomaan ja mihin olisi hyv mennä :D Itse asiassa just paraikaa ollaan alkamassa taas pelaamaan :D


Lauantaina vietettiin mun veljen pojan 7-vuotis synttäreitä ja pääsin nauttimaan taas mun rakkaiden seurasta. Siskon ja Skeitin pakotin mun kanssa yhteiskuvaankin :D Ihanat juhlat oli ja voi miten iso poikakin jo on. Aika menee vaan aivan liian nopeasti!

Eilinen sunnuntai menikin siis oikeastaan lepäillessä ja välillä nukkuessa. Vanhan tarvii kerätä vähänä energiaa jo :D
Tästä se viikko sit taas lähti käyntiin, uupuneena, joten seuraavat kuusi viikkoa ennen lomaa on kyllä todellista odottelua. Koskas te pääsette kesälomalle?

You Might Also Like

2 kommenttia

  1. Kivalta kuulosti tuo reissu Turkuun.
    Loma alkaa juhannukselta ja kestää 5 viikkoa! Sitä odotellessa :D

    VastaaPoista
  2. Tuo mönkijällä ajaminen on kyllä hauskaa puuhaa, muistan lapsuudesta kun isällä oli Trapper merkkinen mönkijä jolla aina päästiin hurjastelemaan. Nyt ei kyllä ole tullut ajeltua vuosiin. Turun reissu vaikuttaa myös kivalta, se on ihana kesäkaupunki!

    VastaaPoista