Tilailtuja ja osteltuja

tiistaina, helmikuuta 05, 2013

Noniin, oletteko valmiita ihan hirmuiseen ostelu/tilailu haalintaan? :D
Hennesin uutuuskuvasto, joka kylläkin tuli jo aikaa sitten, sai minussa, äidissäni sekä ystävässäni Annessa pienoiset tilailuhimot valloilleen. Kaikkia ihania kevät ja kesä vaatteita oli monen sivun verran ja niistä todella monesta etukäteen valitusta vaatteesta oli lopulta pakko karsia, ettei loppusumma huitelehdi tuhansissa euroissa. No onneks siinä summassa oli kuitenkin kolme ihmisen ostokset. Lopulta todella paljon lähti palautukseen, mutta nämä ihanuudet muutti meikäläisen vaatehuoneeseen. Joka muuten todellakin tarvitsee läpikäynnin!


H&M hame 14,95€

Uuh, iiihana!, sanois Kaaarim, Karim ;D Vihdoinkin, siis vihdoinkin löysin sopivan tai ainakin lähes sopivan epäsymmetrisen hameen. Muistatte varmaan kuinka mä olen näitä hehkuttanut. Nyt sit vihdoin sain oman. Nyt pitäis vaan saada vähän kiinteyttä näihin hyljekinttuihin, että tuota kehtaa pitää päällä. Mutta pure love tuo on :)

H&M neule 19,95€

Väriä, väriä, ihanaa räiskyvää neoväriä! Tää on niin ihana neule, että se on mulla jo nyt päällä. Kuvassa tuo väri ei valitettavasti toistu ihan oikeana, mutta lähellä kuitenkin. Väri on hieman enemmän pinkimpi. Ihana säkkimalli, ei siis haittaa vaikka mahaa turvottais ;D Vaikka tää on kevyt neule, niin silti lämmin. Tää tulee varmaan kulumaan mulla puhki. Nousi yhdeksi lempparivaatteeksi heti. Niksukin tykkää tästä väristä ja musta tuntuu, että mäkin näytän eläväisemmältä tämä päälläni.

H&M pusero 7,95€

Melko perus t-paita, joskin lörttömalli. Tykkäsin tästäkin kovasti. Tää olis kiva yhdistää johonkin vähän tiukempaan hameeseen. Olen saanut itselleni pakkomielteen löysästä yläosasta ja vartaloa myötäilevästä hameesta. Tiiättekö yhtään mitä tarkoitan? Nyt pitäis vaan löytää sellainen sopiva hame :D

H&M revityt farkut 29,95€

Mustat revityt farkut. Mun ihanat rakkaat vaaleat revityt farkut sit repes sen verran pahasti takamuksen kohdalta, että harmillisesti ne eivät enää voi täyttää virkaansa ja mun mielestä nuo rouheat farkut on kyllä niin kiva lisä, että sellaiset on pakko olla. Mieluummin olisin kyllä ottanut vaaleat kesää ajatellen, mutta musta on kyllä muuten hyvä väri.

H&M toppi 9,95€

Ihana toppi, tätä odottelen vielä mustanakin saapuvaksi. On vaan ilmeisesti kovin tilattu tuote, kun toimitus luvattu vasta huhtikuulle. Toi on kyllä niin ihana. Toi pitsiyläosa on niin ihana. En mä oikein muuta osaa sanoa, ihana :)

Tällaisia tuli siis tilailtua. Mennääs seuraavaks niihin lauantain löytöihin.

Cubus Gemma-farkut 19,90€/kpl

Iiik, iiik, iiik :):):) Kesä, kesä, tuu, tuu! Eikö ole ihanan väriset?? Mullahan on siis kahdet Gemmat jo entuudestaan ja olen ollut niihin niin tyytyväinen, että hyvillä mielin kotiutin samaa mallia taas. Eikä noita kyllä ole hinnallakaan pilattu! Vielä sinne kauppaan jäi himottelemaan khakin ja kirkkaan keltaisen väriset. Ne on varmaan kans pakko saada. Mut mä en tiedä kauanko maltan olla laittamatta noita jalkoihin. Mitäs tykkäätte?

H&M mekko 24,95€

Mä oon hurja. Mä ostin sen mekon, josta postailinkin hetki sitten. Mun oli pakko sovittaa tota ihan päälle ja nähdä miltä se näyttää luonnossa. Menetin sydämeni ja äidinkin mielestä se oli mulle ihan hyvä. Toivottavasti saan vaan muokattua kroppaa pikkasen kiinteämmäksi, että uskaltaisin pukea tuon päälle astikin. Mulle on siis haastetta kesälle, hameiden ja mekkojen käyttöä. Mitenköhän selviän? :) Mutta muuten siis tuo on niin ihana mekko! Harmillisesti vaan kovin läpikuultava vaikka pitsin alla on alusmekko. Tämän lisäksi ostin sitten Ginasta perusvalkoisen pitemmän topin, mutta en sitä muistanut kuvata. Eipä siinä kyllä olisi ollut mitään ihmeelistä näkemistäkään. Toppi oli 9,95€

Tota noin, ihan hävettää myöntää, miten paljon tuli taas meikkejäkin haalittua :D Mutta iih, tahtoo hän :D

KICKS sivellin 13,90€

Mä en pysty ohittamaan kosmetiikkaliikkeitä ollenkaan tai ainakin siihen tarvitaan kovaa tahdonvoimaa mikäli niitä olisi karteltava. Me mentiin Kicksiin kahdesta syystä. Ensimmäinen oli se, että heti oven sisäpuolella oleva Make Up Storen hylly huuteli nimeäni ja toinen bareMinerals. Mä oikeastikin etsin MUS:lta yhtä tuotetta, mutta valitettavasti se oli loppu, joten sen hankkiminen jäi tulevaisuuteen. BareMinerals oli sit taas juttu erikseen. Kosmetologi oli suositellut sitä äidille ja mulle suositeltiin sitä myös K&T-messuilla ja nyt oli hyvä hetki sitten käydä sitä testailemassa. Mulla kun oli meikkiä jo valmiiksi naama täynnä niin äiti oli sopiva koekaniini. Testauksen tuloksena meille on tulossa pakettia Beautybay.comista. Hups :D Mutta siis pitihän samalla kiertää Kicks muutekin läpi ja huomasin, että heille oli tullut omaa nimeä kantavia siveltimiä. Pieni hipelöinti ja kiikutus kassalle :o Oho. Tämä sivellin muistuttaa kovin kovasti hehkutettua Sensain meikkivoidesivellintä, joten minä sivellinhullu en pystynyt jättämään tätä kauppaan. Tuo on niin pehmiä, että tykkään sutia sitä naamaan ihan vaan huvin vuoksi xD Mutta tarkempaa arviointia tulossa.

CITTARI Maybelline Fit Me meikkivoide ja peitevoide 15€/2kpl

Todella moni on suositellut Maybellinen Fit Me- sarjaa ja mä olen näin kauan pystynyt niitä välttelemään. Siis ihan tuolta Ameriikan mailta meikkigurut ovat tämän sarjan peitevoidetta suositelleet, joten mun oli kans pakko saada. Kauan kyllä sinnittelin, mutta Cittarin tarjous lopulta pakotti mut ostamaan ;D Otin peitevoiteen ihan tarkoituksella yhden sävyn vaaleampana, eli älkää ihmetelkö miksi kahta sävyä :) Näistäkin parempaa arvostelua tulossa.

The Body Shop Tea Tree Pore Minimiser 14,70€
H&M meikkisieni 2,95€
H&M eye liner 3,95€
H&M kynsilakka 3,95€

Ja vielä muutama meikkijutska. Tota TBS:n Tea Tree Pore Minimiseria sain joskus muutaman näytteen kotiin ja tykästyin siihen. Kuitenkin olin ostanut L'oréalin primerin, joten en sitten viitsinut tuota ostaa. Kuitenkin musta tuntuu, ettei toi Lorkun primeri mulle taida sopia, kun naama alkaa kukkimaan oikeasti tunneissa. Pitää varmaan laittaa muuten kelpo tuote kiertoon. Mutta siis tuo TBS:n tuote osoittautui kuitenkin hyväksi primeriksi. Samalla vähän niinkuin hoitaisi, vaikka meikkiä onkin naamalla. Katsotaan miten vaikuttaa pidemmällä käyttöajalla.

Hennesin meikkihyllyt on kyllä koukuttavia. Taisin nyttekin viettää vähän turhan monta minuuttia, kun äiti kerkesi siinä ajassa kiertämään koko kaupan :D Sain onneksi hillittyä itseni melko hyvin, sillä lopulta kassalle asti vein kolme tuotetta. Ne luomiväripaletit kyllä saattaa vielä joskus kotiutua.. Mutta siis joo, tuollaista samankaltaista meikkivoidesientä on taas monet gurut hehkuttaneet, mutta merkki oli kyllä joku ihan muu, en muista mikä se on. Tuo ei varmaan ole yhtä hyvä sieni kuin se alkuperäinen, mutta passaa meikäläiselle kokeiluun halvan hintansa puolesta. Ja tuo tuntuu niin mukavalta. Turkoosi lineri on houkutellut mua jo ihan kamalan pitkää ja sopii mun mielestä niin hyvin ruskettuneelle iholle, että kesää ajatellen se oli nyt kotiutettava. Olen kuitenkin käynyt tuollaista sävyä kokeilemassa moneen kertaan, joskin eri merkiltä. Nyt sain paljon halvemmalla ja hyvältä vaikuttaa. Kynsilakka...tätä mä en voi ees mitenkään perustella. Se oli vaan ihana. Multa puuttuu hopeahileinen lakka, eiks oo hyvä selitys? :D

Ja sitten kun tuo ukko kulta jäi kotiin sairastamaan, niin pitihän hänellekin tuoda jotain kivaa. Alkuun mietin jotain pientä, ehkä syötävää, mutta kun Niksu ei tykkää oikein mistään makeasta eikä muutoinkaan syö juur mitään ylimääräistä, joten oli vähän haastavaa keksiä toiselle mitään. Intersport kuitenkin helpotti hommaani, kun täydellinen, just Niksun näköinen huppari oli tarjouksessa. Meinasi jäädä huppari saamatta, kun koot oli loppu, mutta onneksi Itiksen vieressä oli toinen pieni ostoskeskus, jossa oli myös Intersport. Peak taitaa olla Niksun lemppari tällä hetkellä ja kerran kun täydellinen yksilö oli alennuksessa, niin pakkohan se oli ostaa. Mustaan sopii niin hyvin lime, joskin harmillisesti en saanut vareja toistumaan kuviin kunnolla.

INTERSPORT Peak Performance huppari 99,90€

Sitten vaan tyytyväisenä, joskin pääkipuisena ajelemaan kotiin ja ilahduttamaan kipeenä olevaa. Ja kovin tyytyväinen saamaansa vaatteeseen olikin :) Ja niin oli antajakin.

Tällaisia haalintoja siis tällä kertaa. Mitäs olette mieltä? Löytyikö mitään kivaa? :)

You Might Also Like

10 kommenttia

  1. Aivan liian suloiset nuo vihreät ja persikanväriset farkut :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin on :) Eikä todellakaan pahanhintaisikaan olleet. Nyt mä vaan odottelen malttamattomana, että koska kehtaa laittaa päälle ;D

      Poista
  2. Ihania ostoksia <3
    Etenkin silmät nauliintui noihin Cubuksen farkkuihin <3 Ihanat!!
    Tänne tuppulaankin avataan nyt keväällä Cubus, can't wait! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, kiva että Cubus tulee teillekin. Onneks meiltä ei ole niin järkyttävän pitkä matka pääkaupunkiseudulle, että pääsee noihin mahtaviin kauppoihin shoppailee. Noi Cubuksen farkut on kyllä niin ihanat! :) Voin varottaa, että rahaa sinne saa aina palamaan ;D

      Poista
  3. Aivan ihania noi kaikki värikkäät vaatteet, neule ja farkut <3 Mäkin tilasin juuri kevätkengät Memberssiltä eli sitä kevättä kiitos :)

    Mä en halua masentaa sua mutta toi Fit Me meikkivoide oli ainakin mulle niin huono että en käyttänyt siitä edes puolia kun meni hermo ja koko pullo lensi roskiin. Se on liian sellainen öljiynen ja ei pysy paikoillaan sitten ollenkaan. Mutta tämä mulla, toivotaan että sulle sopii sitten paremmin,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kaipaan värejä just nyt niin paljon, että voisin kotiuttaa vaikka mitä kirkkaita ihania värejä :) Mäkin pähkäilen koko ajan, pitäiskö sieltä tilata :D

      Voi ei ;( Tosiaan, ei tuota meikkivoidetta ole sen kommemmin kehuttu, mitä nyt muutamat bloggailijat, mutta sitä peitevoidetta kyllä. Vieläkään en ole sitä kerennyt kokeilemaan, mutta eipä tuo hinta onneks ollut niin kova, että hukkaan meno harmittais ihan järkyttävästi. Toivotaan, että toimis sit mun iholla, vaikka vähän pelkäänkin ettei :/

      Poista
  4. Voi hitsiläinen, olin meinannut että en kevät/kesävaatteita pahemmin ostele mutta kyllä mun ehkä pitää hennesille pieni tilaus taas tehdä.. ainakin tuo hame ja toppi houkuttelisi kovasti ;) Hennesin pitsimekko on upea! Ja nuo gemmat on kyllä aika herkulliset, vaikken itselle sellaisia osaakaan kuvitella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No pitäähän sunkin nyt vähän ihania kesävaatteita ostaa ;D Hame ehdottomasti ja toi toppikin on niin ihana. Tilaa vaan ;D TOn upeuden takia mun oli pakko ostaa toi mekko. Toivotaan vaan, että kehtaan laittaa sen myös päälle asti. Mitä, miten sie et osais kuvitella noita itelles? :D Nuohan on niin ihunat! :)

      Poista
  5. Aivan iiihania ostokia ja ihanan väriset nuo Cubuksen farkut ♥

    VastaaPoista