Voi renkaan ryökäleet

torstaina, helmikuuta 07, 2013

Huhhei mikä päivä! Olen saanut lentää tuulispäänä paikasta toiseen ja tää päivä menikin ihan kamalan nopeasti, oikeastaan ihan huomaamatta. Aamulla herätty jo ennen viittä ja nyt pötköttelen täällä vällyjen välissä. Josko sitä kohta siirtyis nukkumatin kaveriksi. Työkiireiden jälkeen mä suuntasin vauhdikkaasti auton katsastukseen, sillä siirtymään oli varattu aikaa varttitunti. Rehellisesti sanoen siellä katsastusasemalla olisi mielellään pitäny olla jo silloin ja mä vasta pääsin lähtemään töistä. Kerkesin just enkä melkein. Siinä vaiheessa mulla tykytti sydän niin kiireen kuin kamalan jännityksenkin vuoksi. Mä vihaan katsastusta! Ehkä siinä on sellaista pientä pelkoakin mukana. Mitäs jos herra katsastusmies sanookin, että valitettavasti kippo on parhaat päivät nähny, ettei sillä enää saa ajella. Kyllä mä tiesin, ettei niin varmasti käy, mut jännittää silti joka kerta ja joka vuos enemmän. Mä olis siis melkoisen hermostunut kun katsastus alkoi. Kerroin parit niksit mun kiposta, kun se meinaa aika sammua käynnistyksen jälkeen, kun siinä on joku tyhjäkäyntihäiriö. Sit se oli menoa. Koetin kysellä mieheltä koko ajan missä mennään ja miltä vaikuttaa. Kerroin myös, että tuulilasi pitäisi tosiaan vaihtaa, mutta kun se on räsähtänyt mulla niin monta kertaa keväisin, kun ihmiset eivät osaa vaihtaa omia nastarenkaitaan ajoissa pois ja minä uuden tuulilasin omistajana sitten kärsin heti vammoista. Korjauskehoitus siitä tuli, tottakai. Toinen takarekisterikilven valoista oli palanut, korjauskehoitus, tietenkin. Harvemmin sitä vaan tulee katsottua niitä valoja. Kyllä mö Niksulle sanoi jo ennen katsastusta, et valot pitäs tarkistaa, mut sekin sit jäi. Yllättävää kyllä, mun auton pohja oli melko hyvässä kunnossa, vaikka joka vuos siitä oltiin huomautettu, että ruostetta alkaa pukkaamaan. Nyt sit tais olla edellisvuoden kaltaiset, kun niistä ei sen kummemmin puhuttu. Viimeisenä renkaat. Tiesin kyllä, et ne on jo aika kuluneet, onhan ne mulla monta vuotta jo olleet. Yllätyin kuitenkin, että eturenkaat näytti vielä lähes uusilta, mutta takarenkaat oli jo lelko kärsineet. Kulutuspintaa olisi vielä ollut, mutta lähes kaikki nastat olivat karanneet teille tietämättömille. Muuten ei olis olli mitää sen kunnempaa ongelmaa, mutta on olemassa sellainen laki, mikö sanoo ettei nastojen määrässä saa olla liian suurta heittoa renkaiden välillä. Olisko ollu 20 tai 25%. No, eturenkaissa kun oli melkein kaikki tallella, mutta takarenkaat melkein kuin vauvan pylly, niin heittoa tuleekin hurjasti enemmän. Ei päässyt mun kippo katsastuksesta läpi :(  Uusien renkaiden kanssa näyttöä kuukauden sisään.

Murheellisena soittoa Niksulle, et tuomio tuli. Eipä siinä, hän sai kyllä homlan hoidettua pikaisesti ja mulla odottelee tuliterät renkaat meidän eteisessä. Homma siis jo puoliksi tehty. Onneksi. Mä pelkäsin kuitenki paljo pahempiakin vikoja. Etujarrut pitää kyllä samalla uusia, kun nekin on niin loppuun ajetut, mut onneks sekään ei ole "iso" homma. Niksu on tehnyt sen jo niin monta kertaa, et siinä ei kauaa nokka tuhise. Eli nyt vaan pitäis sit saada ne tehtyä ja käydä vielä näyttämässä kipon kunto. Sit kaikki ok. Onneks tää ei ollu tän pahempi.

Nyt tosiaan untenmaille, kun olen katsastuksen jälkeen ollut ystävän kanssa kahvittelemassa ja shoppailemassa ja vielä PartyLite kokouksessa, joten mä kaipaan unta ihan hirveesti. Olen niin tööt etten edes tiedä saako tästä sepustuksestakaan mitään selvää. Hyvää yötä siis teillekin <3

You Might Also Like

6 kommenttia

  1. Onneks ei ole autoa tässä taloudessa :D Ja onneks sulla on kätevä mies ja renkaatkin jo hommattuana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä tuntuu kyllä, että autosta on pelkkää harmia ja kulua, mutta enpä mä muuten pääsis yhtään mihinkään. Onneksi on todellakin kätevä mies joka osaa :) <3

      Poista
  2. Harmi että autosi ei mennyt katsastuksesta läpi, mutta tietysti näin positiivisesti ajateltuna niin nythän sulla on paljon turvallisempi auto sitten taittaa matkoja :)

    Aloittelen muuten taas blogin kirjoittelemista, jos lukijaksi liittyminen kiinnosta niin tervetuloa :)
    http://valonpisaroitak.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, kyllä ne hyvät renkaat on oltava, kun pitkää matkaa ajaa joka päivä. JA eipä tuo iso remontti ole :)

      Ja heti sait lukijan! Kiva kun taas aloitit bloggaamaan. Innolla odottelenkin juttujasi :)

      Poista
  3. Onneksi selvisit noinkin vähällä ja helpolla :) Sitten kelpaa taas vuosi huristella, joskus vaikka vähän kauemmaksikin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanopa muuta, tää on kuitenkin niin pieni ja helppo remontti. Sinne kauemmas pitäis todellakin ajella ;) <3

      Poista