Astiasto sen kun isonee

tiistaina, tammikuuta 06, 2015

Mä en todella tiedä, mistä mä olen saanut tämän ihme himotuksen astioihin. Muistan jo nuoruudestani asti, kuinka pidin astioista, varsinkin kauniista sellaisista. Kun muutto omaan kotiin aikuistuessa alkoi häämöttää, aloin saamaan astioita lahjaksi. Olen niistä vieläkin erittäin kiitollinen, saivathan ne astiaston silloin alkuun. Tätä nykyä niistä astioista on tallella enää aterimet ja joitakin kippokupposia, mutta muuten te tiedättekin, että mulla Iittala valtaa kaappitilaa. Olen niistä myös ihan äärimmäisen onnellinen :) Sisko lahjoi mua Iittalan lahjakortilla tässä hetki sitten ja odottelenkin jo innolla, että kivijalkamyymälään pääsen palloilemaan. Skeit taas puolestaan lahjoitti mulle vanhoja lasejaan, hänkin kun haluaa uusia astiastoa, joten minä onneissani kotiutin Verna-lasit meille. Jouluna myös hokasin pieni kokoisten lasien puutteen. Lasten käteen nuo meidän isot Kartiot kun eivät kunnolla istu ja olen itsekin välillä kaivannut pienempiä laseja, joten ostin Kartiot siinä pienemmässäkin koossa :)

IITTALA Verna-lasit + muut kipot Skeitiltä
ANTTILA IITTALA Kartio-lasit 7€/2kpl

Skeit lahjoitti samalla muutamia muitakin kulhoja sekä tuon kivan Kellogg's metallirasian. Mä alan tätä nykyä olla kovin tyytyväinen meidän astiastoon. Teemaahan meillä on lautaset ja kahvikupit sekä ne pienet kulhot. Kuppeja ja kulhoja puuttuu vielä, mutta muuten kaikkia on sen 12 kappaletta. Riittää ihan kivasti, kun on porukkaa enemmänkin paikalla. Sen totesin jouluna. Kauniita kippoja ja tarjoiluastioita saisi olla enemmän ja niihin alan kyllä myös panostamaan.


Mutta tiedättekö, mulle tuli jopa vähän paha mieli, kun pakkasin vanhoja astioita pahvilaatikoihin ja varastoon talteen. Nyt ne raukat on siellä pimeydessä vailla käyttäjiä. Okei, mulla niin ei voi olla tunnesidettä astioihin. Muutama vanha lasi mun oli vielä jätettävä viereiseen kaappiin, ne kun ovat kivoja kaakaota juodessa :D Oonpa mä outo :D Myönnetään. x)


Nyt astiasto alkaa todella olla jo melko valmis, joten kovaa käyttöä vain. :)

You Might Also Like

8 kommenttia

  1. Mä niin tiedän mistä sä puhut! Siis mullahan on tunneside kaikkiin mun tavaroihin ja siks mistään luopuminen on niiiin hankalaa. Meillä onneksi on mökki, sinne voi roudata aina kaiken ylimääräsen, ei tunnu ihan niin pahalta kuin poisheittäminen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on vähän huolestuttavaa, kun tekee tunnesiteen tavaroihinkin :D No, onneksi en ole ainut ;D Onneksi sulla on paikka mihin viedä :) Mä nyt alkuun säilön niitä. Katsotaan mitä sitten keksin.

      Poista
  2. Et ole. Meillä on kaksi astiastoa :D

    VastaaPoista
  3. Heh, munkin tekisi aina kauheesti mieli ostaa uusia kippoja ja kuppeja, viimeeksi ikeassa ihastelin kivoja keltakuvioisia kupposia mutku ei oo tarvetta - paitsi hei, koirillehan voisi ostaa uudet kupit :D Aina sitä jonkin tekosyyn löytää.. ;) Mulla kans kerättiin "kapioita" vissiin riparilta lähtien, koko suku tiesi että kerään kermansaven oliivia :D Omilleen muuttaessa ei onneksi siis tarvinu juuri mitään hankkia :) Edelleen tuo kyseinen sarja käytössä lautasten osalta, ja nyt tekisi mieli uusia.. Toisaalta kun ovat vielä ihan hyviä niin ei raaskisi niistä luopua :D (ja kustantaa suuria summia uusista :/ )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikä ihme niissä kipoissa ja kupoissa viehättää? ;D
      Mä oon nyt kyllä tyytyväinen, kun olen satsannut astiastoon. Kyllä sen laadun vaan tuntee niissä :)

      Poista
  4. Haha, ihana, sä oot astiapimahtanut. ;) Muisku, oli superkiva nähdä. <3

    VastaaPoista