Kesän ja hevosten kaipuu

perjantaina, tammikuuta 30, 2015

Mä olen tässä viimeisen viikon todella kaivannut kesää. Mulla on ollut todella väsynyt olo ja ihan kuin flunssa tekisi tulojaan. Unet ovat kyllä auttaneet asiaan, vaikka aamuisin olo onkin ollut tukkoinen. On äärimmäisen ihanaa, että valoisuus lisääntyy koko ajan, mutta en mahda sille mitään, että haluaisin kesän tulevan kiitos heti nyt. Onneksi taas alkoi viikonloppu, josko saisin nukuttua sen verran paljon, että pirteys taas palaisi.

Samassa kun olen haaveillut kesästä, on mulle kaikki kesäiset värit tehneet paluuta hitaan varmasti. Kynnet tekee mieli lakata kesäisiksi, vaatehuoneesta alkaa tarttua kirkkaampia värejä päälle pikku hiljaa ja sisustusvimma on kova, niin kuin joka kevät yleensä. Samassa mulle on kyllä palannut kaipuu hevosiinkin. Kesä ja hevoset, ne vaan kuuluu yhteen. Kesäisin tallitouhuilu on vaan niin kivaa. Tällä hetkellä on siis todellakin ikävä hevostelua. En edes muista enää, milloin viimeksi olisin ollut ratsastamassa. Ikävä, kauhia ikävä.

Kesää ja polleja ikävöidessä selailin vanhoja kuvia ja päädyin vuoteen 2011. Miten ihania kesäisiä heppakuvia silloin onkin tullut otettua.

Muka hevoskuiskaaja asialla :D








Näihin kuviin ja kesäisiin tunnelmiin on kiva lopettaa perjantai päivä ja mennä katsomaan unikuvia tästä. Onkos teillä muilla kesänkaipuuta?
Heppatyttö kuittaa, ihanaa alkanutta viikonloppua <3

You Might Also Like

6 kommenttia

  1. Oi kuinka hellyttäviä kuvia. Ikävä kesää! Hyvää viikonloppua murunen!
    ~elle~

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ~elle~ ihana! Mukavaa alkanutta viikkoa ♥

      Poista
  2. Kesänkaipuu väistyi kun pääsin tänne aurinkoon. Muuten olisin luultavasti haljennut. Vaikka sun näkeminenkin toki auttoi, sää kun oot semmonen aurinko :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Ansku murunen, kiitos ihanasta kommentista ♥
      Varmasti helpotti siellä oloa ♥ Tuohan vähän sitä aurinkoa mukanasi tännekin ;)

      Poista