Liikunnat vko 15

maanantaina, huhtikuuta 13, 2015

Aurinkoista maanantaita murut!
Niin se viikonloppu sitten taas vierähti ohi ihan järkyttävän nopeasti. Ei oikein edes ehtinyt ajatellakaan, kunnes eilen illalla väsyneenä pää tyynyssä sitten kelailin, että kyllähän sitä taas kaikkea ehtikin tapahtua. Mun serkkutytöt Minttu ja Jenna tuli meille kylään. Meillä oli yksi erittäin tärkeä missio ja se saatiin suoritettua erittäin hyvin ja sen vuoksi olikin yksi erittäin isosti hymyilevä tyttö. Meillä oli mekonmetsästys lauantaina, kun vanhalla Ylioppilastalolla Helsingissä oli juhlamekkojen outlet-myynti. Minttu kaipasi itselleen kesäksi rippimekkoa ja voi pojat, mehän löydettiin se. Näistä kuvia toisella kertaa. Mutta miten kivaa meillä tyttöjen kanssa olikaan. Pyörittiin samalla keskustassa muutenkin shoppaillen, kerrankin kun siihen oli mahdollisuus. Niksu ystävällisesti toimi meille taas kuskina, eli tiputti ja haki meidät.

En muistanutkaan miten kivaa Helsingissä on. Kevätaurinko lämmitti ihanasti, kun istuskeltiin Kolmen Sepän patsaalla Starbucksin Frappuchinoja juoden. Itselleni oli vasta toinen kerta ikinä siellä, mutta tytöille se oli ensimmäinen kerta. Oltiin kaikki vissiin aika fiiliksissä käynnistä siellä. Sitten me pyörittiinkin kaupoilla ja tytöt löysi itselleen muutamia vaatteita. Enpä muuten muistanut, että shoppailu on ihan niin raskasta puuhaa. Vihdoin kun reissulta kotiin päästiin neljän aikaan, olin ihan naatti ja kamala päänsärkykin iski. Olossa ei illalla ollut kehumista ja mä nukahdinkin sohvalle sillä välin kun tytöt ja Niksu katsoi telkkaria.


Olen muuten itsestäni kovin ylpeä. Vihdoin olen saanut pidettyä siitä kiinni, että vain lauantai on herkkupäivä. Ja tälläkin kertaa herkkuina oli tuo kuvassa näkyvä valkosuklaafrappuchino kermavaahdolla, lounaaksi yksi mäkin tuplajuusto ja illalla muutama jugurttikookospallero. Ihan kohtuu määrä herkkujakin siis. Muutenkin olen syönyt todella paljon paremmin kuin yleensä. Eilen illalla syömisiä miettiessäni tuli hyvä mieli viikon saldosta. Eikä viikon liikunnoissakaan ole mitään valittamista.



MA: Kävelylenkki 50min 5km
TI: Kävelylenkki 50min 5km, kotitreeni (vatsa, peppu, kyljet, reidet) 30min
KE: Salitreeni 1h15min
TO: Kävelylenkki 50min 5km, kotitreeni (vatsa/peppu) 40min
PE: -
LA: - (shoppailua 4h)
SU: Kävelylenkki 50min 5km







Nyt ei harmita yhtään, vaikka päivisin on ollut sellainen olo, ettei salille oikein jaksaisi lähteä. Olen hetken aikaa kotona levähtänyt ja saanutkin virtaa ja aloitan sitten aina kotitreenin. Löysin hyvän ohjeet ja jumpe miten mulla on ollut beba ja kyljet kovilla. Vatsalihakset vissiin alkaa tarvitsemaan kovempaa vastausta. Niksukin totesi kun telkkaria katsellessa tein jalkojen nostoa, että näyttää vähän turhan keveältä, että jos hän tulis vähän antamaan vastusta. On muuten hitsin magee fiilis, kun vatsoja vaan jaksaa ja jaksaa tehdä. Sen takia olenkin etsinyt uudenlaisia liikkeitä, ettei lihakset totu niihin yksiin ja samoihin. Mutta vaikka salille ei ole jaksanut, on silti hyvä kotitreeni tullut tehtyä. Salista tosin puheenollen, käytiin viime viikolla pitkästä aikaa salin puolella puntilla, kun Kayla-treenin laput oli unohtunut kotiin. Vitsit, miten mulla olikaan ollut kunnon punttailua ikävä! Ehdottomasti pitää saada näitä salitreenejä mahdutettua enemmänkin aikatauluun :)

Sellainen viikko siis takana. Mites teillä?

You Might Also Like

6 kommenttia

  1. Ai säkin olit Wanhalla! Lauantaina oli kyllä upea keli, alkoi olla jo siinä ja siinä nolottiko ottaa asukuvia ylitäydessä Espan puistossa... :D Ihanan näköinen tuo pita, mitä siinä on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kävin minäkin siellä. Mekkoa en tosin itselleni ostanut.

      Pitassa on omatekemä jauhelihapihvi, cheddarjuusto, salaatti, tomaatti, kurkku, paprika, ananasrengas, sipuli ja majoneesi :) Oli niin hyvää :)

      Poista
  2. Toi on ihana kuva susta! :) Ja vitsi miten kauniit ja hyvän malliset aurinkolasit, sopii sulle tosi hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Stella ihanainen, kiitos ♥ Noihin arskoihin olen itse lämmennyt vasta pikkuhiljaa. Ihana kuulla, että ne sopisi sittenkin. En itse oikein ole ollut varma :D

      Poista
  3. Oli kyllä ihana edes pikaisesti nähdä lauantaina <3

    VastaaPoista