Liikunnat vko 16

maanantaina, huhtikuuta 20, 2015

Pitkästä aikaa sellainen ajomatka töihin, ettei silmät lupsahtaneet kiinni kertaakaan. Ehkä siksi, kun sain katsella samalla auringonnousua. Miten ihana se onkaan! Päivä alkaa huomattavasti pirteämmin, kun on valoisaa. Mähän kuitenkin herään suurimman osan vuodesta synkkääkin synkempänä kellonaikana, joten näistä harvinaisemmista valoisista työaamuista pitää nauttia oikein olan takaa. Ja eikä pelkästään aamut vaan illat samaa kastia. Valoisuus kestää niin paljon pidempään, että lenkkeilyn on saanut taas osaksi liikkumista. Tai siis olisihan se ollut silloin pimeälläkin mahdollista, mutta tämä valoisalla liikkuminen pihalla on huomattavasti mukavampaa.

Viime viikko meni liikuntojen suhteen omasta mielestä aikas kivasti. Tarkoitus oli pitää vain yksi lepopäivä, mutta keskiviikon kokous yllätti. Niksu oli meidän tiehoitokunnan kokouksen painanut mieleen, mutta mä olin menossa vakaasti lankkeilemään. Onneksi toinen meistä muistaa nuo vähän täkeämmätkin tapahtumat. Musta tuli siellä meinaan vielä varapuheenjohtaja. Torstaina olinkin ihan huipussa blogitapahtumassa ja sieltä kotiutuessani vasta puoli kymmenen aikaa illalla, ei aikaa treeneille enää ollut. Muuten olen kyllä suoritukseeni oikein tyytyväinen. Salitreenit on maistuneet taas hitsin hyvin! Pidetään äidin kanssa tarkotuksella Kayla-treenistä vähän taukoa, mutta ei me sitäkään olla unohdettu. Ja tuo kävely, varsinkin tuolla meidän pururadalla jossa on ihan tappomäet! Pitkästä aikaa tuntuu taas siltä, että liikkuminen on oikeasti ihanaa ja sitä kaipaa. Välillä kun tällaisia tunteita saa kaivamalla kaivaa.


MA: Kävelylenkki 50min 5km
TI: Salitreeni selkä-olat-ojentajat1h
KE: - (kokousilta)
TO: - (blogitapahtuma)
PE: Kävelylenkki 50min 5km
LA: Salitreeni jalat-vatsa 1h15min, pyöräily salimatka 20min 6km
SU: Aamulenkki tyhjällä vatsalla 55min 5km, salitreeni rinta-hauis-ojentaja-vatsa 1h15min



Olen innostunut taas vatsalihasten tekemisestä ihan järkyttävän paljon. Olen googgelia käyttänyt apunani ja metsästänyt uusia liikkeitä niiden tekemiseen. Jalkojennosto alkaa olla jo lastenleikkiä, siihen taidan tarvita jo hieman vastusta. Lankutus tosin tuntuu suunnattoman ärsyttävältä. En tiedä mikä siinä liikkeessä on. Kaikki muu menee, mutta lankutusta mä vähän ehkä jopa vihaan. Tuli siis vaan tuosta sunnuntain treeneistä otetusta kuvasta mieleen. :P

Mikä on muuten teidän lempilihas, mitä tykkäätte harjoittaa?

You Might Also Like

2 kommenttia

  1. Olkapää, ehdottomasti, siinä näkee ihanasti tuloksenkin. Siinä myös näkyy, että on kaksi vuotta kantanut päivittäin kasvavaa punttia, nyt menee 14 kilon puntilla. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, sulla on varmasti olkapäät hyvässä kunnossa :) Mun on haastava treenata niitä, kun kipeytyvät mokomat :(

      Poista