Hurr, miten onkaan kylmä. Siis täällä meillä kotona. Sisälämpö on aika pitkälti koko ajan alle kahdenkympin. Tällaiselle vilukissalle se on aika paha. Tosi paha. Mun varpaat on koppuraiset ja sormet kuin jääkalikat. Ei auta edes villasukat ja paksut vaatekerrokset. Ainut mikä helpottaa on liikkuminen. Olenkin ihan kohta lähdössä lenkille sulattamaan tätä kohmeista kroppaani. Me ei olla vielä voitu lämmittää takkaa, sillä saatiin varattua nuohoaja vasta ensi viikolle. Arvatkaa vaan palaako meillä sitten takassa tuli harvase ilta. No ainakin joka kolmas. Ja leivinuuni! Taas voi alkaa tekemään ihania ruokia sielläkin. Takkatulen puutteesta olenkin polttanut kynttilöitä oikein urakalla. Se jos mikä on syksyssä ihanaa. Nautin kyntilän valosta todella paljon. Ja se tuo kivasti lämpöäkin. Meillä on ollut oikea kynttilämeri melkein joka ilta. Mun varastot alkavat pelottavasti huventua.

Viime viikolla tuli todella mielenkiintoinen ohjelma neloselta, Katastrofin anatomia ja sen aiheena oli Myyrmannin räjähdys. Mä olen asunut Myyrmäessä koko pienen ikäni, mitä nyt aikuisena muuttanut paikkakuntaa, ja Myyrmanni oli meidän nuorten vaki hengailupaikka. Koulun jälkeen mentiin monesti sinne shoppailemaa tai ihan vain hengailemaan ja tapaamaan muita kavereita. Ja tietysti kytättiin poikia ja kikatettiin, jos he huomasivat. Se oli melko huoletonta aikaa. Myös 11.10.2002 olimme tallikaverini Sinin kanssa siellä ja pähkäiltiin mitä ihmettä tekisimme. Oli perjantain alkuilta ja ihmiset pyörivät iloisina kaupassa. Viikonloppu oli jo suurella osalla alkanut ja hilpeyttä oli ilmassa. Kukaan ei varmasti olisi koskaan voinut kuvitella, mitä ilta toisi vielä tullessaa. Muistan kuinka me Sinin kanssa mietittiin, että jäätäisiinkö vielä ostoksille, vaiko lähdettäisiin katsomaan Salkkareita. Kello oli jo kuusi ja meillä menisi tovi, että päästäisi jomman kumman luo niitä katsomaan. Puoli seitsemän päätimme, että lähdetään vain. Muita kavereita ei ollut näkynyt koko iltana. Se oli meidän ratkaiseva päätös. Tunnin verran siitä tuli räjähdys. Me olimme siitä tuiki tietämättömiä. Vasta siinä vaiheessa me saimme tietää, kun äitini soitti mulle hädissään, että olemmehan kunnossa. Hän tiesi, että meidän piti Sinin kanssa olla Myyrmannissa silloin ostoksilla, mutta olimmekin päättäneet mennä Sinin luo. Oli todella pysäyttävä hetki, kun lopulta pääsimme telkkarin ääreen ja uutiset täyttyivät räjähdys uutisista. Mitä ihmettä oli tapahtunut? Ei sitä oikein ymmärtänyt. Mehän oltiin just oltu paikalla ja nyt tilanne oli täysi katastrofi. Mistä ihmeestä me oltiin selvitty? Oli kuitenkin niin pienestä kiinni, ettemme olisi jääneet vielä paikalle.

Maanantaina meillä oli koulussa surutilaisuus tapahtuneen vuoksi. Ja suurin murhe oli se, että kaksi meidän koululaista, vuotta minua vanhempia, olivat menehtyneet räjähdyksessä. Tyttö ja poika. Suru koulussamme oli kamala. Moni itki menetettyjä ystäviä ja koko tapahtumaa. Meille järjestettiin kriisiapua ja luokissa keskusteltiin asiasta paljon. Se oli todella kamalaa. Muutaman päivän päästä tästäkin on jo 13 vuotta aikaa, mutta sen muistaa silti todella tarkasti. Oman äidin hätä puhelimessa, koulussa itkevät oppilaat ja sen kaiken murheen. Miten ihmeessä tällaista voi tapahtua tutussa ympäristössä. Ei sitä silloin nuorena oikein tuntunut ymmärtävän. Ohjelma palautti vielä tarkemmin muistot mieleen ja olenkin miettinyt, että mitähän sitä olisi tapahtunut, jos emme olisikaan lähteneet paikalta. Tuntuu pahalta heidän puolesta, jotka menettivät omia rakkaita räjähdyksessä.

Menipäs juttu nyt syvälliseksi. Viime viikko oli kuitenkin oikeasti oikein iloinen :)


Mun äiti on ihan ykkönen. Hän toi mulle viime viikolla etäpäivää pidellessäni potillisen riisipuuroa! Oi nam! Joulufiilistely on jo alkanut ja ensimmäinen annos tuota herkkua teki niin hyvää. Äidin riisipuuro on ihan parasta ja onneksi hän tekeekin sitä jättiannoksen joka joulu, ettei itse tarvitse alkaa säätämään. Ei siitä kuitenkaan tulis yhtä hyvää.

Etäpäivät kuluu mulla muutenkin oikein rattoisasti. Välillä sylissä kissa ja välillä koira. Ne nauttivat selkeästi, kun joku on kotona. Niksu on onneksi vuorotöidensä takia kotona paljon, eikä nämä rakkaat karvalapset joudu olla juuri koskaan kahdestaan.



Voi video, arvatkaa vaan mitä mulle lähetettiin blogin kautta. Nyt on kuulkaas itsehillintä koetuksella. Cloetta lähetti uutuusnameja maisteltavaksi ja on monta herkkupussia kaapissa jemmassa. Eipä tekis mieli ei. Tulevana lauantaina vietetään pienellä porukalla mun vanhentumista ja nää tuli tosi hyvään saumaan. Maistellaan sit porukalla namusia. Ja viime viikonloppukin meni syntärihumussa, kuten kerroinkin :) Oma vanheneminen vähän tuntuu jännältä. Mulla alkaa viimeinen vuosi 20 alkuisena.




Viime viikko meni liikuntojen osalta oikein kivasti. Mä olen innostunut nyt tuosta hölkkäämisestä aika lailla. Tai se, että kunto kestääkin kovempaa menoa jo ihan kivasti. Jotain edistystä huomaan itsessäni siis. Vatsalihastreeniä olen alkanut myös tehdä taas. Alkoi inhottamaan kun tuli taas niin löllykkä olo. Ainut mikä viime viikossa kaduttaa aika kovasti, oli tuo lauantain synttäriherkut. Kaikkeahan mun pöljän piti taas mennä maistamaan ja niinhän siinä lopulta kävi, että paha olo tuli siitä mättämisestä. Eipä se onneks näkynyt tässä konkurssissa juur missään. Samas mahamakkarat on ja pysyy.

MA: Hölkkä 4km (kävellen 1km) 30min, vatsat
TI: - (remontti)
KE: Hölkkä 40min 5km
TO: Kävely 20min
PE: Kävely (mäkinen) 1h 6,3km; vatsat
LA: Aamulenkki tyhjällä vatsalla 40min 4km
SU: Aamulenkki tyhjällä vatsalla 40min 4km, vatsat, iltalenkki 30min



Ja loppuun vielä muistutus tännekin, mitä tuolla instagramin puolella muistuttelin. Heijastimet päälle pimeällä, että tulette nähdyksi! Itsekin pitkän matkan autoilijana olen monta kertaa nähnyt tien vieressä kulkevia matkalaisia vasta viime hetkessä. Se ei ole kivaa. Ihan oman turvallisuutenne vuoksi.

Tulipas nyt tällainen sekametelisoppakirjoitus, mut tulipahan kirjoitettua :D