Livbox - syyskuu 2015

tiistaina, syyskuuta 08, 2015

Syyskuun Livboxia odotin todella kuin kuuta nousevaa. Sitä oli meinaan hehkutettu ympäriinsä. Kyseessä olisi bloggaajaboxi. Boxiin tuotteet valinneet bloggaajatkin paljastettiin Livboxin facebook-sivuilla ja voi sitten vasta innolla boxia odottelinkin. Vaikka boxia intopiukeana odotin, onnistui se silti yllättämään mut. Se tulikin ihan alku kuusta, jo toinen päivä ja tätä en osannut odottaa yhtään.


Pakkaus oli ihan hieman uudistunut. Sisäpuolelta oli toinen kansi jätetty kokonaan pois ja oli uusi Livbox painatus. Mutta joo, mennään nyt vaan niihin tuotteisiin.


Mun boxista paljastui yhteensä kyysi tuotetta. Kolme niistä täysikokoisia ja kolme hyvän kokoista näytettä.

Carmex Classic huulivoide oli Karkkipäivä-blogin Sannin valitsema. Carmexhan on tuttu blogista jo aiemmin. Näitä on meinaan tullut boxeista jo parikin kappaletta. Toinen tässä Classic versiossa ja toinen oli kirsikka. Hieman harmittaa, että taas tuli sama tuote boxista kuin aiemmin. Mutta erittäin hyvästä tuotteesta tässä on kuitenkin kyse, ei siinä siis mitään. Pitää käydä vaan mun huulirasvavarastot läpi, että kannattaako mun edes avata tätä.

Trind Nail Repair Natural hoitokynsilakka oli Charming Nails-blogin Tainan valitsema. Tämäkin tuote on jo kertaalleen tullut boxista. Silloin se tuli täysikokoisena ja nyt tuli sitten tämä näyte. Tuttu tuote siis tämäkin. Oikein toimiva ja hyväksi havaittu tuote, mutta miksi tämäkin jo toistamiseen?

Glamglow Powermud DualCleanse Treatment olikin sitten oikein mieluisa yllätys boxista. Mulla on näihin Glamgloweihin jo jonkinlainen tutustuminen käynnissä, mutta ne ovat juuri kaksi erilaista. Tätä lähden siis testaamaan oikein mielelläni. Boxeista on löytynyt kahta eri Glamglowta. Toinen on tämä syväpuhdistava naamio ja toinen oli tehokosteuttava naamio. Nämä tuotteet olivat Malenamin valitsemia.

Dermalogica Daily microfoliant on yksi lenpituotteistani ja aikanaan siihenkin Livboxin kautta tutustuin. Eli siinähän se jo tulikin, tämäkin tuote on jo toistamiseen boxissa. Siis ihan huippuhyvästä tuotteesta on kyse ja suosittelen tätä lämmöllä muillekin, mutta ihan inasen harmittaa, että mulle tuli tämäkin jo toistamiseen. Ostolakossa-blogin Virve oli valinnut myöskin kahta eri Dermalogican tuotetta boxeihin. Toinen tuotteista olisi ollut esipuhdistus öljy ja tätä olisin mieluummin testannut, siitä kun mulla ei ole kokemusta.

Lumene Blueberry kulmavaha on mulle entuudestaan tuttu, sillä se kuuluu mun jokapäiväiseen elämään. Tämä on kuitenkin uusitussa sävyssä ja uudenlainen pienempi harjasosa, joten innolla kyllä testaan tätä uusittua versiota. Tämä oli Nude-blogin Erikan valitsema tuote.

Viimeisenä vielä Curtin Premium Oil Treatment hiusöljy. Tämä oli Fitness-päiväkirjoistakin tutun Mini Fitness-blogin Eevin  valinta boxiin. Mä olen innostunut vasta jokunen vuosi sitten hiusöljyistä, kun huomasin niiden avulla hiusten kunnon pysyvän parempana. Tätä testaan todellakin suurella innolla.


Kokonaisuutena mun mielestä boxin sisältö on oikeasti ihan hurjan hyvä! Jos tämä olisi ollut yksi ensimmäisiä boxejani, olisin varmasti hihkunut suuresta innosta. Mutta nyt ihan ihan pikkiriikkisen harmittaa, että sain kolme samaa tuotetta, jotka boxista on aiemminkin tulleet. Nekin siis ihan hirmu hyviä tuotteita, mutta mun mielestä boxin idea vähän katoaa. Mun mielestä se mikä Livboxissa on ollut ihan mahtavaa, on se että pääsen tutustumaan sellaisiin tuotteisiin boxin kautta, joita en itse kaupasta välttämättä nappaisi mukaani. Ja sekös tässä boxissa on ollut mahtavaa! Tuokin Trind ja Dermalogica ovat jääneet käyttöön kun aikanaan boxista sain. Niitä voin siis jo nyt suositella erittäin lämpimästi.

Mutta mitä mieltä te olitte boxista? Tuliko teille jotain muuta kuin mulle?

You Might Also Like

4 kommenttia

  1. Mulle tuli sama versio kuin sullekin :) vaikka oli samoja niin käyttöön tulevat ja nuo pari uutuustuotetta ovat sitäkin mielenkiintoisemmat ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen kans tosi innostunut noista kahesta uutukaisesta. Tosi mielenkiintoiset :)

      Poista
  2. Mulla oli hieman sama fiilis noiden jo aikaisemmin tulleiden tuotteiden kanssa.. Odotin ehkä vähän liikaa tältä boxilta, kun kyllähän tätä hehkutettiin aika paljon elokuussa. Kulmakarvageeli oli oma suosikkini, koska se on myös minulla joka päiväisessä käytössä :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ehkä sitä odottikin liikaa tältä boxilta ja siksi tuli pieni harmitus. Siis hitsin hyviä tuotteita, ei siinä, mutta tuttuja kun ovat.

      Poista