Viikko 21

tiistaina, toukokuuta 31, 2016

Hengissä, ainakin melkein. Mähän kerroin teille, miten viime viikon maanantaina pääsin työpaikan kautta fysioterapiaan. Siellä alettiin vähän käymään mun kroppaa läpi, vaikka suurin syy fysioon on tuo mun oikea olkapää. Fyssari tosiaan sanoi, että ihan turhaa hän alkaa hoitamaan pelkkää olkapäätä, kun vaiva varmasti alkujaan lähtee jostain ihan muualta. Ja niin se tuntuu lähtevän. Mun koko kroppa on siis aivan totaalisen toispuoleinen ja jumissa kun mikä. Mä oon kuin raurakanki konsanaan. Eilen sitten oli toinen käynti. Voi apuvata sanon vaan! Tällä kertaa hoidettiinkin sitten vasenta nilkkaa ja niskoja. Ei kuulemma ole näin jumista tyyppiä montaa kertaa päässyt hoitamaan. Mun jumi kohdat kun eivät meinanneet aueta ei sitten mitenkään. Mä purin hammasta ja teki mieli huutaa ärräpäitä. Parempi oli vain yrittää pysyä rentona, vaikka siinä tilanteessa olisi tehnyt mieli motata fyssaria päin näköä. No, hän tietysti yrittää vain auttaa mun vaivaista kroppaa.


Tosiaan, hoito kesti sen tunnin verran ja noin puoli tuntia sen jälkeen mulle iski päälle ihan jäätävä päänsärky ja pahoinvointi. Hyvä, että kotiin asti pääsin ajamaan. Auton ilmastointi oli niin kylmällä kuin vain siesin pitää ja puhallin osoitti suoraan mun otsalohkoon. Kotona en pystynyt enää muuhun kuin köllähtämään sohvalle lepäämään. Torkuin koiranunta tunnin verran ja sitten oli ihan pakko lähteä kunnon unille kylmäsäkin kanssa. Olo oli niin kamala! Pidättelin oksennusta, mikään asento ei ollut hyvä kun sattui jalkaan ja niskoihin. Niin ja tuohon päähän. Kuulemma ihan normaalit jälkimainingit, samahan mulla kävi viime viikolla. Migreeni mulle iski silloinkin. Mua ei nyt ihan hirmuisesti innosta enää mennä sinne fysioon, joka kerta kun lopputuloksena on kauhea olo, mutta kaipa siellä oikeasti tulee ihan hyviäkin tuloksia. Taisi eilen aueta jonkinlaiset jumit ja verenkierron takia pää sitten tuli kipeäksi. Teidä häntä, mutta mä olen vieläkin vähän kuutamolla.


Mä odotan kesälomaa ihan liian kovaa. Nyt pitäisi oikeasti päästä jo hölläämään kunnolla. Johan sitä tässä on vuosi pakerrettu ilman kunnollista lomaa. Tuleva viiden viikon loma tulee kyllä enemmän kuin tarpeeseen. Mä huomaan olevani niin uupunut vähän kaikkeen tällä hetkellä, ettei mulle maistu juur mikään. Unta, sitä kyllä riittäisi vaikka muille jakaa. Olen kateellinen koululaisille, jotka ahertaa viimeistä viikkoaan ja kohta jo heittävät reput kaappien perälle ja aloittava ylipitkän lomansa. Tää on ainut, mitä mä koulusta kaipaan. Pitkää kesälomaa, vailla huolen häivää.


Toivon todella, että kunnon lepo toisi mut taas takaisin pirteyskirjoihin. Mä olen kuin kävelevä haamu arkisin. Viikonloppunakin hautauduin niin syvälle peiton alle kuin mahdollista. Teki muuten hyvää. Nukuin niin paljon kuin nukutti ja tein mitä mieleen sillä hetkellä juolahti. Ehkä mä kohta taas jaksan painaa :D


Jos nyt ensin kuitenkin koettaisin selvitä ihan vain tästä päivästä tämän päänsäryn ja pahoinvoinnin kanssa. Ihanaa tiistaita muruset <3

You Might Also Like

8 kommenttia

  1. Lomaa odotellaan jo täälläkin.
    Ihania nuo Isadoran kynsilakat <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, loma saisi tulla jo ja saisi kyllä kestää ikuisuuden :)

      Poista
  2. Voi ei, harmillista, että reagoit hoitoon noin, toivotaan, että siitä olisi todella apua ja noi migreenit jäisi suuremmaksi osaksi historiaan tulevaisuudessa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hämmentävää, että nyt olo on kyllä ollut kohtalaisen hyvä. Katsotaan, vielä on käynti jäljellä. Ja kiitos sina ihanainen <3

      Poista
  3. Minulle kerran fiksu työpaikan keikkalääkäri määräsi ensin Voltaren tablettikuurin, koska hän sanoi, että koko yläselkäni on niin jumissa, ettei siihen jumppa ja fyssari auta suoraan vaan voi pahentaa tilannetta. Ensin tulehdus pois. Se auttoi. Toivottavasti olosi helpottaa, että voit nauttia tulevasta lomastasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ei onneksi ole ollut tulehdusta, että sai suoraan mennä fysioon. Aivan liian pahaat jumit vaan koko kropassa. Mutta katsotaan, mihin tää tästä nyt etenee :) Kiitos ihanainen <3

      Poista
  4. Lomaa odotellessa. Hyvin kuvas nuo sun migreenioireet mun eilistä, pitänee käydä juttelemassa lääkärille aiheesta... Huomaan heti miten tälläsiä päänsärkyjä alkaa tulla kun en pääse liikkumaan, nyt on ollut taas n. 2 viikon tauko.

    hanna
    www.hannamariav.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon huomannut myös, että liikkumattomuus vaikuttaa mulla päänkipeyteen. Jos ei liiku, niin pää on paljon kipeämpi. Liikunta tekee keholle kyllä super hyvää :)

      Poista