Olo laskee kuin lehmän häntä

keskiviikkona, maaliskuuta 23, 2011

Näin tosiaan pääs käymään. Aamusta heräsin oikein virkeänä tähän päivään ja tallille. Aurinko paistoi ja linnut lauloi, vesi lorisi joka paikassa ja oli niin keväistä. Ratsastin lämpimässä ilmassa, auringon paisteessa ja nautin pienestä tuulen vireestä laukatessa. Mutta kuinka ollakkaan, taas mulla särkee päätä ihan kiitettävästi. Mä en oikeasti ala tälle yhtään. Tää kipu menettelis jos saisin olla kotona oman rakkaan kainalossa peiton alla, mutta siihen on vielä liian kauan. Ja toinen ihme vaiva saapui mulle tänään. Mun vasemman käden etusormen nivelet on tajuttoman kipeät, mikäköhän sinne on iskenut?

Mä olen suunnitellut jo kaikki tarjottavat sinne kultani synttäreille, mutta onpas kiva kun kävijä määrä pienenee vaan koko ajan. Eli ruokaa jää yli aika reippaasti. Saadaan siis syödä kaksistaan loput. Enkä tietenkään ajatellut laittaa vähempää tarjottavaa :D Niistä kuvia sitten kun olen saanut ne valmiiksi. Kinuskikissan blogista löytyy vaikka ja vallan mitä ihania herkkuja ja sieltä ajattelinkin kokeilla voileipäkakun ohjetta. Saatan tuota hieman muokata omaan makuumme sopivammaksi, mutta muutoin tuo kuulostaa niiiiiiiiiin herkulliselta. Tämä on sitten ensimmäinen kerta kun tuollaisen teen eli toivon mukaan onnistuu.

Huomenna äipän kanssa etsimään kullalle lahjaa, toivottavasti löytyy.
Kivaa illan jatkoa!


kuvat: google

You Might Also Like

0 kommenttia