Sleepy

torstaina, huhtikuuta 28, 2011

Mä en muistanutkaan miten hyvää grilliruoka onkaan. Ei eilen tehty kyllä muuta kuin makkaraa ja maissia lisukkeena salaatti ja graavilohi, mutta voihan ku oli hyvää. Meni eilinen ilta vähän turhan myöhäiseksi niiden terassikalusteiden kokoamisen kanssa ja saunaankin piti sen jälkeen vielä mennä. Alle viiden tunnin yöunien jälkeen olo on aika.... sanoisinko pölvästi. Tuntuu, että nukun silmät auki ja toivon vain kellon liikkuvan nopeammin. Olen myöskin huomannut, että päiväunet oikeasti vähentää väsymystä vaikka yöunet jäisivätkin vähälle, joten tänäänkin taitaa sohva kutsua :)





Kevään ensikukkaset, krookukset, alkaa jo olla parhaan päivänsä nähneitä. Äidin kanssa juttelin eilen ja päätin, että niiden paikalle voisi pikkuhiljaa alkaa miettiä jotain kesäkukkia. Narsissitkin jo kukkivat ja eipä kauaa kun nekin sitten nuukahtavat. Se on harmi näissä kevät kukissa, kun eivät kestä pitkään. Pitänee tosiaan kehitellä jotain muuta kivaa sitten kesäksi tuohon. Kauhean kokoisia varsia nuo tekee :D




Joko olette huomanneet kuinka koivut ovat jo hiirenkorvilla ja vihreys alkaa taas pikkuhiljaa puskea joka paikkaan :) Eipä kauaakaan kun on kunnon lehdet joka puussa ja puskassa.

kuvat:Janet

Eipä mulla taida nyt oikein lähteä muuta fiksua juttua :D
Mukavaa päivänjatkoa :)

You Might Also Like

2 kommenttia

  1. Meillä aika samanlainen grilli,(vai liekö kaikki aika samanlaisia x) ) mutta oi ja voi kun olisikin noin puhdas vielä!! :D

    VastaaPoista
  2. Joo, mä yritän pitää tuota puhtaana, josko onnistun :D Mut mä olen kuule monesti jo naureskellut sille, että meillä tuppaa olemaan aika paljon kaikkea samanlaista :D Sulla on niin älyttömän hyvä maku ;) Sulla on vaan paaaaljon enemmän tilaa ku mulla :D Dam i´m jealous ;) Ei voi ostaa siis liikaa kaikkee kivaa :D

    VastaaPoista