Lehtitaikinarullat

tiistaina, lokakuuta 09, 2012

Päätin vielä laittaa tämän reseptin jakoon, vaikka varmasti kaikki tämän osaavatkin. Rullat oli todella helppoja tehdä, maukkaita ja muunneltavia. Mä tein sekä jauheliha-juusto täytteellä että kinkku-juusto täytteellä. Nää on kyllä sit ehdottomasti parhaimpia juuri tehtyinä.

Jauhelihalehtitaikinarullat

Lehtitaikinalevyjä
Jauhelihaa
mausteita
juustoa

Sulata lehtitaikinalevyt hyvin. Kauli niistä hieman ohuempia.


Laita valmiiksi maustettu jauheliha rullaan. Itse laitoin 400g jauhelihaan yhden lihaliemikuution, jauhelihamaustetta, grillimaustetta ja Creme Bonjour tomaattisen tuorejuuston.


Jauhelihan päälle vielä juusto. Kannattaa jättää molempiin runoihin vähän tyhjää. Aloitin tuosta päästä, jossa tyhjää on vähemmän. Loppuun rullatessa täyte kuitenkin vähän liikkuu ja tyhjällä kohdalla voi helpommin laittaa rullan vaikka painellen kiinni.



Itse leikkasin yhdestä levystä kolme rullaa. Mielestäni tämä oli todella sopivan kokoinen. Sit vaan pellille ja uuniin.



Koska niin hyvä muistinen kun olen, että aina unohtuu kuvata, niin niin kävi myös näiden valmiiden rullien osalta. Eli kuvassa on päivän vanhat kylmät rullat. Suosittelen siis ehdottomasti syömään nämä tuoreena.

Kinkkutäyte oli näistä vielä helpompi. Ei tarvinnut paistaa ei maustaa van levylle pystyi heittää kinkkusuikaleet suoraan sellaisinaan ja juusto päälle. Mikäli siis kaipaat jotain todella nopeaa ja helppoa, niin kinkkurullat on ehdottomasti sitä.

Mitä täytteitä te yleensä näihin laitatte? Mä vasta kun sain tän vinkin nii nää oli ekat :)

You Might Also Like

6 kommenttia

  1. Nam, näyttää hyvältä. Mun rullissa on täytteenä pestoa ja juustoa, ehkäpä hieman kinkkuakin.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mmmmm, pestolla :) Tuota tartee varsin kokeilla. Teetkö samalla periaatteella kuin minä vai miten sen peston sinne laitat?

      Poista
    2. Juu, samalla systeemillä täytteet levylle ja siitä rullaus.

      Poista
  2. Mä aattelin tehdä synttäreille tommosia kierteitä/rullia. Saa nähdä millaisia tulee, meinasin laittaa ainakin kinkku- ja kasvisvaihtoehdon, mutta jauheliha ois kans varmaan hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oo, tuo kasvis vaihtoehtokin vois olla tooosi hyvä :)

      Poista
  3. Tosi herkullisen näköisiä! Tuli nälkä! :D

    VastaaPoista