Kesäkuun eka

sunnuntaina, kesäkuuta 01, 2014

Olen tainnut saada raikkaan ilman myrkytyksen. Olen meinaan ollut pihalla koko, siis koko päivän. Aamu 11 ilta kahdeksaan. Käytiin tuossa nopeasti saunassa ja katsottiin Fast and Furious 6 kun tuli telkkarista. Nyt meillä porisee vielä iltateet ja sitten kyllä painan pääni tyynyyn. Veikkaan, että uni tulee ihan salamana. Väsyttää nyt jo aika lahjakkaasti. On tullut touhuttua ihan hirmuisesti. Aamulenkin jälkeen ollaan Niksun kanssa tehty puuhommia. Vihdoin saatiin kovan myrsyn aikaan kaatunut puu pilkottua palasiksi ja odottamaan pilkkomista. Ollaan poltettu risuja ja tehty samalla muitakin pihahommia. Tällä hetkellä on siis todellakin ihan tööt olo. Ihan kohta meinaan painua punkkaan. Toivottavasti aamulla jaksaa nousta :D



Meillä tosiaan kaatui yksi mänty hetki muutomme jälkeen, kun oli todella paha myräkkä. Onneksemme puu kaatui pois päin talostamme, sillä se olisi muutoin kaatunut suoraan tallimme päälle. Puu siis on odottanut paloittelua jo puoli vuotta, mutta nyt vihdoin tarpeeksi pitkään olleiden lämpimien kelien vuoksi puukin oli valmis pilkottavaksi.




Niksu toimi pilkkojana moottorisahan kanssa, minä kun sitten reippaasti kävin viemässä tukit säilöön kirveksen odottamista varten.


Kaikki kuivuneet pihalta kerätyt oksatkin saatiin vihdoin poltettua ja samalla kaatuneen puun risutkin työnnettiin tynnyriin. Yllättävän kivaa hommaa, vaikka työlästä olikin. Hommia jäi vielä seuravallekin kerralle, aika kun vaan loppui yksinkertaisesti kesken.


Ja puuta meillä on kyllä nyt ihan riittämiin ensi talvelle. Naapuri toi meille vielä pari mottia uutta puuta, joten meillä lämmitellään takkaa todella ahkerasti ensi talvena :)

Nyt tää touhutoope lähtee kyllä unimaille. Hyvää yötä teillekin ja mukavaa alkavaa viikkoa <3

You Might Also Like

4 kommenttia

  1. No teillä on kyllä ollut varsin touhukas päivä!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No oli kyllä ja nyt sen tunteekin :D Kolottaa selkää ja väsyttää hitoiksee ;D

      Poista
  2. Ihanan näköinen tuo teidän piha, saisko siitä joskus enempi kuvia joka nurkasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ajattelin ensin esitellä talon sisältä loppuun ja sitten siirrytään pihamaalle :) Kuvia on siis tulossa ja paljon :)

      Poista