Siveltimien säilytys

tiistaina, kesäkuuta 24, 2014

Olen ikävöinyt jo vaikka kuinka pitkään kunnon meikkauspaikkaa ja kunnon säilytystä rakkaille kosmetiikoilleni. Ainakin vielä toistaiseksi on tyydyttävä tuohon hassusti vihreäksi maalattuun vessaan ja säilytettävä mun aarteet siellä miten sinne mahtuvat. Ei ole kovin ihanteellinen paikka säilytykselle tällä hetkellä saati yhtään ihanteellinen valaistus meikkaamiselle. Mä olen kovasti pähkäillyt jo sitäkin vaihtoehtoa, että tekisin itselleni meikkauspisteen meidän pikkumakkariin, mutta vielä toistaiseksi olemme molemmat sitä mieltä, että se tulee pysymään vierashuoneena. Mutta oih ja voih, miten näen jo sieluni silmin sellaisen ihanan meikkauspisteen siellä. Tai ei siis vessassa ole mitään vikaa sinänsä, olihan meidän edellinenkin vessa ihan mahtava paikka, mutta kun tämä nykyinen... Kyllähän te jo tiedätte tai jos ette, niin kurkatkaa täältä "uusi ja täältä näette vielä meidän vanhan kodin remontoidun vessan. Jotain kuitenkin on pakko pikkuhiljaa tehdä ja ennen remontointia voi kuitenkin hommata jotain nättejä säilytysjuttuja.



Ostin Ikeasta nätit maitolasiset juomalasit siveltimien säilytykseen. Muistaakseni hintaa kappaleella oli sellainen 2,50€. Mulla on siveltimet aiemmin säilyneet Coastal Scentsin sivellinsetin mukana tulleessa pussukassa. Hankala käytöinen. Aina sai olla kaivamassa siveltimiä jostain kaapin perältä ja ne kun ovat alkaneet jotenkin kummallisesti lisääntymään. Tarkoituksena oli siis saada siveltimet helpommin saataville ja lisätilaa uusille.


Nyt on siveltimet helpommin saatavilla ja tietysti mun aarteet sai paremman näkyvyyden noin muutenkin ;) Likaisia ne kyllä ovat tällä hetkellä, joten älkää siihen kiinnittäkö huomiota ;p Itse tykkään kovasti uudesta säilytystavasta, mutta nyt pitäisi saada vielä muutkin meikit jotenkin fiksusti. Eipä ole nekään helposti saatavilla. 


Mitäs sanotte uudesta säilytystavasta? Miten te muuten säilytätte siveltimiänne?

You Might Also Like

10 kommenttia

  1. Oho, mulla on ehkä 5 sivellintä ja ne säilyy niiden omassa pussukassa tai vessanlaatikossa missä kaikki mun meikitkin :D kerkiiks noita kaikkia käyttää? :P mutta lasit näyttää kivalta noin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, eihän nuokaan riitä :D:D Käytän siveltimiä todella paljon, vaikka kyllä osa jääkin vähemmälle käytölle aina silloin tällöin. Ja sitten kun meikkaa useasti ja siveltimet likaantuu, on kiva, ettei joka kerran jälkeen tartte olla pesemässä :D
      Mutta kiva kuulla, että näyttää kivalta säilytys :)

      Poista
  2. Oho täältäkin, sillä itse en omista yhtään sutia. :D Mutta noin pysyvät varmasti järjestyksessä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No oho täytyy sanoa! Et omista yhtään, jopas ;) Nyt löytyy siveltimet ainakin helpommin tuosta :)

      Poista
  3. Mulla on kans kupissa omassa käytössä olevat siveltimet :) On kätevää!
    Meikeille hankin juuri Tigeristä pari pahvi rasiaa, sen verran isoja, että meikit mahtuu. Toisessa on pohjustus jutut ja toisessa silmä-ja huulimeikit:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuppisäilytys on kyllä niin kätsä :) Olis kiva nähdä sunkin meikkikokoelmat :) Mulla on niitä läpinäkyviä muovisia säilytysjuttuja, niissä meikit säilyy kivasti :)

      Poista
  4. OMG miten paljon suteja :D Hih, just viikolla pähkäilin ties kuinka kauan kun olin tilaamassa meikkivoidetta varten sutia että minkä sitä sit ottais, enpäs tajunnu kysyä sulta vinkkiä ;) Mulla suteja on vain jokunen, veikkaisin että alle kymmenessä mennään, ja majailevat laatikossa omassa lokerossaan. Kivat noi lasit kyllä, ja varmasti kätevämmät käytössä kuin että pitäisi jostain lootan pohjalta kaivella just sitä oikeeta sutia (noista sadoista ;) ) mitä tarvii :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän tuossa ole vielä edes paljoa ;) Meinaan tilata vielä lisääkin :D
      Silloin kun mullakin oli vielä vähän vähemmän noita, niin lokerossa olivat mullakin. Silloin ne vielä erotti, mutta nyt noita ei oiekin enää. Kiva kuulla, että lasit on kivat :)

      Poista