Kirppislöytö

perjantaina, syyskuuta 11, 2015

Mä oon ollut viime aikoina tosi laiska kirpparikävijä, koska kaikki viimeiset kerrat ovat olleet niin huonoja. Minkäänlaisia löytöjä en ole tehnyt. Mutta sitten löysinkin Facebookissa pidettäviä kirpputoreja. Liityin meidän kaupungin omaan kirppisryhmään ja sieltähän niitä löytöjä alkoikin pikku hiljaa tehdä. Ja nyt tämä viimeisin on oikeasti ihan maininnan arvoinenkin, sillä nyt tuli kotiin jotain vähän isompaa. Niksu ei ole tälle lämmennyt, mutta itse pidän tästä ihan hirmuisen paljon.


Kävin tänään töiden jälkeen pikaisesti pyörähtämässä Ikeassa hakemassa uuden peilin ja orkidean kirppislöydön kaveriksi. Älkää välittäkö noista sinisistä seinistä. Ne eivät tule jäämään tuollaisiksi. Edellisen asukkaan värivalinnat olivat sen verran voimakkaita. Me ei vaan olla muilta remonteilta nyt ehditty maalaamaan muita huoneita kuin olohuone.


Mutta se ostos. Mulla meinasi tipahtaa silmät päästä, kun näin tämän ihanan lipaston kirppissivulla. Kaunis lipasto, jonka hinta oli vain 30€! Siis sehän oli ihan puoli ilmainen. Mulla kävi tuuri, että ehdin varaamaan lipaston ensimmäisenä, meinaan mun jälkeen tuli varmaan 20 ihmisen jono.


Korkea Ikean Hemnes lipasto on normaali hinnalta 179€, joten tämä kirppishinta oli oikeasti ihan pilkkahinta. Mulle siis kelpasi paremmin kuin hyvin :) Siistissä kunnossa, mitä nyt muutamia käytön jälkiä jo näkyy, mutta eipä ne tuossa pahemmin näy. Se mistä Niksu ei tässä lipastossa tykkää, on nuo vedinnupit. Mä kyllä jo suunnittelin niihin uusia nuppeja muutenkin, mutta katsotaan nyt. Veikkaan että mun timantti idealle Niksu lämpiää vielä vähemmän.


Vaikka meillä omakotitalo onkin, on täällä säilytystilaa kovin vähän, Kaikki kaapit ja lipastot tulevat oikeasti siis ihan tarpeeseen. Tähänkin ajattelin nyt ensi alkuun ehkä jemmailla vähän kosmetiikkaa. Katsotaan, mikä lopullinen tarkoitus tulee sitten olemaan. Vierashuoneessa kun tuo lipasto nyt on.

Mitäs te sanotte mun löydöstä? Eikös ollutkin aika mahtava :)
Aivan ihanaa alkanutta viikonloppua!

You Might Also Like

18 kommenttia

  1. Ihana! Superhyvä löytö. <3 Kovasti olis itselläkin uuden lipaston tarve. Nimim. Tämänhetkiset lipastot täynnä kosmetiikkaa ja juuri ihmettelin mihin miittikamat mahtuu! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sama vika :D Miittikamat odottaa edelleen omaa paikkaansa, mutta tuo lipasto varmasti pelasti tilanteen :)
      Oli niin ihanaa nähdä ♥

      Poista
  2. Hyvä löytö. Itse tulen hyvälle tuulelle kun teen löytöjä ja jos ne on kirpparilta niin hyvä mieli tuplaantuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Tulee tosi hyvä mieli, jos kirpparilta tekee mahtavan löydön :)

      Poista
  3. Meillä on tommonen lipasto, niin on kyllä tosi laadukas! Sait kyllä mielettömän hyvään hintaan! Olen itsekin pohtinut vetimien vaihtoa, meilläkään isäntä ei takuulla lämpeä timanttinupeille. Haluaisin kuitenkin jotkut modernimmat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii, tehdäänkös niin, että vaihdetaan vaan ne timanttinupit eikä kerrota mitään ;) :D Mut tuo lipasto on kyllä ihana :)

      Poista
  4. Tosi hyvä löytö! Meillä on kans aktiivinen kaupunginosakirppis ja sieltä olen mm. hakenut ilmaiseksi lyhtyjä pihalle ^_^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähänkö kiva, että teillä on myös aktiivinen kirppis :) Ja että ihan ilmaiseksi! Mahtavaa :)

      Poista
  5. On hyvä löytö, mä joskus kyseisestä laatikosta tein postauksen, siitä saa tosi eri näköisen vetimet vaihtamalla! :) Liikaa ei muuten kannata laittaa laatikoihin painoa, olen todennut etteivät kestä... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaahas, pitää olla sit varovainen, ettei romahda jäätävästä kosmetiikan painosta :D Kiitos vinkistä ;)

      Poista
  6. Tosi hyvä löytö! Tota lipastoa minäkin oon vähän katellut.. Tilaa sille ei vaan oikein ole :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä kun taas tuota tilaa on, sais löytyä toistekin sopivia huonekaluja ;)

      Poista
  7. No olet kyllä hyvän löydön tehnyt! :) Itse tykkään tosi paljon noista Hemnes-sarjan lipastoista ja meiltäkin yksi kyseisen sarjan lipasto löytyy makkarista :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tykkään, tuo Hemnes on nätti :) Oli mahti löytö!

      Poista
  8. Mahtava löytö, todellakin! :) Mullakin olisi uudelle lipastolle tarvetta!

    VastaaPoista