Bernerin bloggaajapäivä
tiistaina, joulukuuta 08, 2015Marraskuun alussa oli jälleen kosmetiikkahöperön unelma tapahtuma. Oli Bernerin toinen bloggaajapäivä ja tällä kertaa päästiinkin tutustumaan vähän talvikokoelmiin ja paikalla oli keväästä poiketen myös yksi "uusi" merkki. Tällä kertaa mukana oli myös Sensai, jonka pisteellä vietinkin aika pitkän aikaan suurella mielenkiinnolla kuunnellen. Tietysti super ihanaan kosmetiikkapäivään kuului myös ihanat kollegat ja tarjosi Berner meille vielä huikeat syömiset.
Tietysti pitkän työpäivän jälkeen oli ihana hyökätä ensimmäisenä ruoan kimppuun ja sitten täydellä mahalla mennä kosmetiikan pariin.
Aloitimmekin kierroksen Sensain pisteeltä ja voi apua, ihan vaan muutama himotus taas listalla. Ensimmäisenä voisin mainita heidän silmäluomien pohjustajan. Sensain esittelijä näytti, miten luomivärit toistuu upeasti sen kanssa ja kyllä, mun on pakko päästä testaamaan sitä. Näinköhän voittaa mun suosikit. Toinen himotus tuli alla olevassa kuvassakin näkyvästä Silk on Skin hajuvedestä. Ihanan puhtaalle ja raikkaalle tuoksuva vesi onkin tarkoitus suihkauttaa hentoisesti vaikka kylkiin, josta se päivän aikana vienosti tuoksuu.
Philosophyn pisteellä ihastelin The Microdelivery peel kaksoiskuorintaa. Tästähän tuli näyte Livboxissa ja rakastuin. Todella hyvä tuote! Tuollainen isompi setti olisi kyllä aika poikaa omassakin kokoelmassa :) Teki iholle ihmeitä.
Paljon oli uusia ihania tuoksuja ja mä menin niistä ihan sekaisin! Kyllähän te tiedätte, mä olen totaalinen hajuvesifriikki. Haluan vaan lisää ja lisää mun kokoelmaan ihania tuoksuja :) Marc Jacobs Daisy Dream sekä Decadence, ULTIMAATTISEN ihanat!
Ja mikä pullo! Käsilaukun muotoinen, jossa vielä ihana kultainen ketju. Parasta! Tuollainen kauneus pitäisi olla esillä paraatipaikalla :)
Herbinan pisteellä pysähdyttiinkin vähän pidemmäksi aikaa. Eihän noiden uudistuneiden kauniiden pakkauksien luota mihinkään päässyt. Tämä uudistus iskee ihan super kovasti meikäläiseen. Kauniit pakkaukset on aina ihana juttu. Eikä Herbinan tuotteissa itsessäänkään mitään vikaa ole. Nekin toimii todella hyvin ja hinta- laatusuhde on todella kohdillaan.
Myös hiustuotteet olivat saaneet päivityksen ja uuden tuoksun. Mikä ihana marjatuoksu näissä onkaan! Herbinan hiuspisteellä pääsi myös ottamaan kampauksen Herbinan hiustuotekehittelijältä ja hän samalla kysyikin, että olisiko joku hiustuote, jota me kaivattaisi heidän valikoimaan. Mä kun olen niin huono hiusten kanssa muutenkin, niin en osannut sanoa. Olisiko teillä jotain hyviä vinkkejä?
Rakastuin mun rock-henkiseen lettikampaukseen. Voisiko joku tulla tekemään mulle joka päivä jonkun kampauksen? Mä kun olen niin surkea!
Paikalla tietysti myös tuttu Clarins ja he freesasivat meikkiäni, joka päivän mittaan oli sulanut kovasti pois. Kuuntelin innolla Clarinsin meikkipohjista juttua, sillä kyllä tällainen finni-iho tarvitsee tietää, josko se oikeasti superäydellinen meikkivoide löytyisi jostain.
Isadoran pisteellä oli esittelyssä Golden Edition, josta olenkin teille jo kirjoitellut. Ihan täydellinen kokoelma ja näettekin ihan pian tämän kokoelman paletilla tehdyn meikin. Esittelyssä oli myös Cushion meikkivoide tyyny, mutta se jäi itseltäni sen tarkemmin katsastamatta.
Viimeisen oli vielä Rimmelin piste, jossa laitettiin huulipunaa. Kävin otamassa tumman punaiset huulet ja voi nam, mikä puna!
Tapahtuma oli jälleen kerran ihan huippu ja tällainen kosmetiikkahöperö tunsi olevansa taivaissa. En mä tainnut oikein kenenkään kanssa edes kunnolla jutella, kun tuotteet veivät ihan täysin mennessään. Ja mitä vielä, eihän sieltä tyhjin käsin tarvinnut kotiinkaan lähteä. Ihan mielettömän upea goodiebag tuli jälleen kerran!
Suuri kiitos jälleen kerran Bernerille ja ihanille naisille, jotka meille tällaisen upean tapahtuman järjestitte. Tämä höperö meinaan rakasti tapahtumaa täysin rinnoin <3
2 kommenttia
Mua niin harmittaa, etten päässyt paikalle... Olisi ollut ihana päästä tutustumaan tuotteisiin ja tietenkin tapaamaan teitä ihania. <3
VastaaPoistaSä oot niin liikkis tän kosmehöperöytes kanssa! :D <3
VastaaPoista