Pikkujoulujen meikki

torstaina, joulukuuta 10, 2015

Voihan möönimöö. Tulin jokunen aika sitten lääkäristä. Joku virus mussa kuulemma jyllää ja tekee olon voimattomaksi. Mutta kun ei ole mitään selkeitä oireita, jotka voisi yhdistää johonkin tiettyyn tautiin, vaan tällainen yleismalkainen super voimaton, väsymys ja no kipeä olo. Lepoa ja lepoa ne määräsi. Ja nyt kuulemma jyllää kaiken maailman pöpöjä ja väsymystä pimeydekin takia. Eli ehkä tää tästä vielä paremmaksi muuttuu.

Viime lauauntaina mulla oli tosiaan tämän vuoden ensimmäiset ja ainoat pikkujoulut, mutta ihanat pikkikset olivatkin! Erittäin kosmetiikkahuuruiset ja niin hyvää syötävää, että paikalta lähti yksi pallomaha kohti kotia. Vielä kuitenkin monella on varmasti pikkujoulut tulevana viikonloppuna edessä, niin tässäpä vinkkinä vielä tämän vuotinen pikkujoulumeikki. Glitter, se on ihan ykkössana ja sitä saa olla paljon. Joka paikassa. Ja punaiset huulet. Ne nyt vaan kuuluu jouluun.


Isadoran Golden Edition paletti pääsi ensimmäistä kertaa käyttöön ja olen hyvin vakuuttunut sen pigmentistä ja häivyttyvyydestä. Todella ihana käyttää ja työstää. Silmämeikki on tehty täysin Isadoran meikeillä. Ripsarina käytin Grand Volume Lash Styleria, jonka olenkin teille jo esitellyt. Ja se glitter, teki mieli työntää tuota vähän joka kohtaan, mutta oli maltettava mieli ;)

kulmat // Lumene Long-Wear Eyebrow powder
pohjustus // MAC Paint Pot Soft Ochre
luomivärit //Isadora Golden Edition
rajaus // Isadora Golden Edition luomiväripaletin musta
ripset // Isadora Grand Volume Lash Styler
glitter // Isadora glitter Lahs&Brow

Glitteriä lisäsin kulmiini sekä ulkosyrjän ripsiin hitusen. Teki mielestäni niin kivaa säihkettä lookkiin. Ja glitterkulmat olikin aika pitkälti jokaisella vieraalla. Ne ovat kuitenkin nyt tämän kauden hitti juttu.



Näitä kasvokuvia mun on edelleen kovin vaikea teille laittaa. Koska kunto. Mahdollisesti olen oikeasti vain turhan itsekriittinen, mutta kyllä varmasti uskotte, että se vaikuttaa niin paljon itseluottamukseen. Ajattelin kirjoitella teille siitä jossain vaiheessa enemmänkin, sillä tämä on mulle niin iso asia ja suuri kynnys joka kerta laittaa meikkikuvia. Varmaan teille riittäisi pelkät silmämeikkikuvat, mutta mun mielestä koko meikin näkeminen on vaan paljon kivempaa :)

meikkivoide // Lumene Blur Foundation
peitevoide // Lumene Blur
aurinkopuuteri // Lumene arctic sun
varjostus // Make Up Store smog
poskipuna // Make Up Store Blush east
huulet // Lumene True Passion Lip Color 6 Breathtaking Beauty- Häikäisevä kauneus


Mitäs sanotte huulista? Mä olen ihan lovena tuohon punaan! Lumene True Passion Lip Colorir ovat vaan niin mahtavia ja ne kestää! Yhden kerran illan aikana vain lisäsin ja senkin vain sen takia, että syönnin yhteydessä syön samalla huulenikin :D Mutta niin kaunis sävy tuo Häikäisevä kauneus ja sopii mielestäni täydellisesti joulukauteen.


Kynnet ovat Essien tämän talvikauden kokoelmasta sävy aprés-chic. Todella upea hopea. Ja siis teemahan oli hopea ja tämän vuoksi kaikki on vähän hopeaa. Asu myös.


Hihii, ihanaa joulunodotusta kaikille mussukoille ♥

You Might Also Like

8 kommenttia

  1. Ihana Janet <3 sulle punaiset huulet passaa niin nätisti. Äläkä yhtään arastele laittaa kasvokuvia kun olet niin jumalaisen kaunis <3 tykkään meikin varjostuksista jotka ont osi hyvin tehty. Kiitos arvontapalkinnosta, tuli eilen :)

    VastaaPoista
  2. Ja pyh pah, ei sun tarvitse välittää ihosi kunnosta, näyttää ainakin ihan hyvälle. Ei meikistä saisi kunnollista käsitystä, jos ei koko kasvoja näe. Sitäpaitsi moni lukijoistakin varmasti kamppailee samojen ongelmien äärellä ja sinun kuvat ovat kyllä niin inspiroivaa katseltavaa, että ei mitään tarvitse hävetä. Tosi upea meikki, noi glitter kulmakarvat on mulle ihan uusi juttu, mut on kyl aika makeet!

    VastaaPoista
  3. Kaunis sinä <3 Miten saat huulen rajaukset noin siisteiksi???

    VastaaPoista
  4. Täydellinen pikkujoulumeikki! :) Ja upeita kasvokuviahan nämä aina ovat, aina olet yhtä kauniina! :)

    VastaaPoista
  5. Jaaha ja netti päätti juuri alkaa temppuilemaan, kun laitoin kommentin tähän postaukseen. Otetaanpa siis alusta, jos kommentti ei tullutkaan perille...

    Täydellinen pikkujoulumeikki! :) Ja kauniitahan nämä kasvokuvat sulla aina on, aina olet yhtä kauniina! :)

    VastaaPoista
  6. Oot kyl niin kaunis, että älä arastele laittaa koko kasvokuvia! :) Ja meikki on just täydellinen pikkareihin! Sopivasti, mutta kunnolla glitteriä :D

    VastaaPoista
  7. Hei kuule kaunotar <3 kasvokuvia vaan esille, koska sä olet niin kuvankaunis <3 ja ennenkaikkea aivan ihana ihminen. Lav juu :)

    VastaaPoista
  8. Ei näissä kyllä kukaan muu katso ihon kuntoa kuin sinä itse, tai siis ei pistä mitään kummallista silmään! Itse katsoin että oletpa ihanan rypytön, vuodet ja lapsen kanssa valvominen ovat tehneet temput silmänympäryksilleni... Huoh. Mukavaa alkavaa viikonloppua!

    VastaaPoista