Sini-lilaa

keskiviikkona, lokakuuta 17, 2012

Mua ei ole huvittanut taaskaan lakata kynsiä pitkään aikaan, sillä nää on menneet taas niin huonoon kuntoon. Liuskottuu herkästi, napsahtelee poikki tosta vaan eikä kasvukaan ole mitenkään hurrattavaa. Mä haluun pistää nää kaikki vaan tuon vähentyneen valon piikkiin, mutta varmaksi en osaa sanoa mistä moinen taas johtuu. Olen siis suosiolla jättänyt kynnen kasvatuksen pois ja pidän niitä nysänä. Ainakin on helpompi touhuta tallilla ilman niitä :D Kuitenkin olen ehtinyt uusista lakoistani kokeilla jopa kahta, toisen niistä sain ikuistettuakin. Tykkäsin tosi paljon lakan väristä ja creme lopputuloksesta. Väri alkuun pelotti. Mä en pidä laventelista tuoksuna ja tuo väri toi sen autamattomasti mieleen. No eihän nuo millekään tuoksuneet, joten tykästyin kovin :)



Yh, älkää välittäkö kuivista käsistä ja kynsinauhoista. Voi että kun joku hoitais niitä ;D

Näistä kysistä muistui myös yksi meikki, jonka loppu kesästä tein. En muistaakseni ole näitä ollenkaan postannut (muistuttakaa vaan jos olenkin, enhän mä mitää enää muista) ja samaan värimaailmaan kun kynsien kanssa sopii, niin ajattelin pistää nekin näytille.



Mä halusin itseäni vielä piristää värikkäällä meikillä, kun kovasti syksy alkoi tuolloin jo tehdä tulojaan. Nythän se sit on oikeasti auttamattomasti pahimmillaan. Meillä on ollut todella sateista, pimeää, myrskyistä ja koleaa. Mä en kyllä tykkää. Syksy olis tosi kaunis, jos aurinko vaan paistais välillä, mut ei meillä. Maakin on todella mutainen. Sisälle on ollut kaikista paras linnottautua :D

Mitäs tykkäätte? Onko meikki liian räväkkä, kynnet liian laventeliset? :)

You Might Also Like

2 kommenttia

  1. Kynnet on iahan väriset <3 täytyy hommata toi lakka, rakastan laventelin sävyä. Ja meikki myös, kaunis :)

    Osta sitä D-vitskua, mulla kasvaa kynnetkin ihan kivasti jos vaan voisin niitä pitkänä pitää kun toi työ ei oikeen anna myöden ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanainen ♥ Sit sun kannattaa kyllä ehdottomasti ostaa jos tykkäät :)

      Joo, mä vaan oon ollut ihan saamaton ton D.n kanssa, pitäis nyt yrittää vaan saada ittesä ostamaan sitä :)

      Poista