Lahjoja pt.1

keskiviikkona, joulukuuta 28, 2011

Jouluaattoa odotettiin kuin kuuta nousevaa ja ohihan se meni kuitenkin ihan hujauksessa. Tosiaan, kipeänähän mä sen vietin, mutta olo oli kuitenkin ihan kohtalainen, ääni ei niinkään. Hyvä, että musta edes lähti mitään pihinääkään. Meillä oli ihanan rauhallinen Joulu ja tuli levättyä tosi paljon, nukuttiin miehen kanssa jopa päikkärit yhdessä, mitä emme tee ikinä.

Nyt olisi kuitenkin esittely vuorossa saatuja ja jaettuja lahjoja. Niitähän kertyikin yllättävä määrä, vaikka joka joulu puhutaan ettei osteta mitään.

Tässä tulee sisarusten lapsille ostetut lahjat.


Siskon tytölle housut ja paita Hennesiltä ja lelu Anttilasta.


Siskon pojalle gollege asu Hennesiltä ja lelu Anttilasta.


Veljen pojalle vaatteet Hennesiltä ja lelut Anttilasta.


Veljen tytölle veluuriasu Hennesiltä, yökkäri Lindexiltä ja lelu Briosta.

Olen aina tykännyt Hennesin lastenvaatteista, eikä tälläkään kertaa tuottanut pettymystä. Mielestäni löysin nappivaatteet jokaiselle, mutta parhaitenhan siihen kuitenkin osaa vastata varmaan lasten äidit.
Tässä vaiheessa kuvia muokatessa huomasin, etten kaikkia lahjoja sittenkään muistanut kuvata, vaikka olin satavarma, että niin tein. No siskolleni ostin Anttilasta pörrösukat ja hiusaine lahjapaketin. Toivottavasti oli sopivat. Sisko ainakin kovasti tykkää laittaa hiuksia :)


Mun ihanalle veikalle dödöjä ja ihonhoitojuttuja sekä sukat. Kuinka tylsä lahja, mut en oikein parempaakaan keksinyt. Kaikki ostettu Anttilasta ja Cittarista.


Veljen avovaimolle Magazine-lehtikotelot. Nämä ainakin pitäisi olla onnistuneet, kun tällaista ihan toivottiin lahjaksi tai siis yhtä toivottiin niin kaksi halusin osaa :) Alkoi itseäkin pikkasen himoittamaan. Näitä saa ainakin Iskusta ja Kärkkäiseltä.

Ja sit taas näitä mistä unohtui ottaa kuvia. Isäpuolelleni ostettiin perus Vihreät Kuulat (niitä hänen on joka joulu saatava. Yksi joulu oli ihan murheen murtama kun ei mistään paketista niitä tullut. Siitä lähtien on muistettu ostaa:D) ja Renault-konjakkipullo. Äidin lahjaa sitten mietinkin pidemmän aikaa, että mitä hän oikeasti on toivonut. Muistin, kuinka hän on puhunut monet kerrat, että haluaisi päästä muodonmuutokseen ja tämän innoittamana tilasin hänelle ajan Anttilan pukeutumisneuvojalle ja siihen lisäksi vielä lahjakortti jolla sitten ostaa vaatteita sieltä :) Kuulemma oli kiva lahja. Harmi kun en itse pääse mukaan katsomaan millaisia kokonaisuuksia äidille ehdotetaan. Pari tuntia siihen kuulemma menee.

 Sitten tuon rakkaan mieheni lahjat. Olin hukassa lahjojen kanssa koko ajan ja olen vieläkin koska ne eivät tuntuneet onnistuneilta vaikka saaja kuitenkin tykkäsi.


Pleikkarille pelejä Game Stopista ja Verkkokaupasta sekä toinen Move-ohjain (okei, ajattelin tässä hiukka itseänikin :D) Kärkkäiseltä.


Hajuvedet Stockmann Beautysta (tuota Guccia etsiessä sain ne Cliniquen tuotteet) ja ihonhoitotuotteet Citarista. Kenzo vanha tuttu, mutta Guccikin oli onnistunut valinta, hyvä minä :)

kuvat: Janet

Vaatteet Stadiumista ja Kärkkäiseltä.

Näiden lisäksi ostin vanhimmalle kummitytölleni gollegepuvun, puuhakirjan ja LittlestPetShop leluja, hänen isosiskolleen ja mun serkulle HelloKitty puuhakirjan sekä LPS leluja ja heidän vanhemmilleen eli mun kummeille makukahvipaketin. Ja kahdelle ystävälleni pienet lahjat. Kyllä näihin kuulkais sai rahaa tuhlattua pienen omaisuuden, vaikkei tässä kauheesti edes näytä tavaraa olevan. Tärkeintä vaan, että saan antaa ja toivon, että saajat tykkäsivät <3

Huomenissa sitten esitelyssä saadut lahjat :)
Oliko mulla ihan tyhmiä ostoksia teidän mielestä?

You Might Also Like

4 kommenttia

  1. Hyvät oli lahjat;) Laitoin sulle ihan sähköpostia...
    -skeit-

    VastaaPoista
  2. Ei huonoja lahjoja ollenkaan, oikeen hyviä :) On sulla ollut kyllä urakka hommata ja miettiä noi kaikki, kamala määrä :D Tosin shoppailu on kyllä ihan parasta.

    Hennesin lastenvaatteet on kyllä ihania ja lasten vaatteet yleensäkkin...niin ja Zaran, ne on niin parhaita. Mulla ei vaan ole ketään kenelle niitä ostaa.

    VastaaPoista
  3. Hyviä lahjahankintoja olit tehnyt :)

    VastaaPoista
  4. -skeit-: Hyvä kun kelpas :) Laitoin postia takasinkin päin :)

    Milma: Kiitos :) Nyt on kyllä pakko paljastaa, etten kauheesti ees miettiny :D Meen kauppaan ja ostan sen mikä hyvältä tuntuu..aina on löytynyt eikä tyhjin käsin oo tarttenu poistuu kaupoista :D Ja shoppailu on kyllä terapeuttista!

    Ja lastenvaatteet on kyllä niin ihania. Zaran valikoimaa en olekaan hirveesti tutkinu. Pitää ens kerralla käydä kurkkailee :)

    Karoliina: Kiitos :)

    VastaaPoista